sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Ensimmäinen tehoviikko

Maratonharjoitteluni peruskestävyysjakso huipentui Rovaniemellä juostuun puolimaratoniin. Tästä eteenpäin on luvassa enemmän laatuharjoituksia ja kenties hieman maltillisemmin määrää. Aikaisempien kokemuksien perusteella tehoharjoittelun alkaessa määrät pääsevät helposti kasvamaan, koska vauhtikestävyysharjoitusten yhteydessä tapahtuvat verryttelyjuoksut lisäävät kilometrimäärää huomattavasti.

Hyvin menneen puolimaratonin seuraavana päivänä juoksimme siskoni kanssa kevyen palauttavan harjoituksen. Maanantaina alkoi ensimmäinen tehoviikko, jossa ajattelin tunnustella kuitenkin vielä puolimaratonin aiheuttamaa rasitusta ja aloittaa varovasti. Koska maanantaina aamupäivän erittäin kevyt lenkki sujui helposti, juoksin vielä iltapäivällä toisen harjoituksen. Tiistaina en juossut lainkaan, koska ajoin Rovaniemeltä Lahteen.

Keskiviikkoiltapäivänä juoksin jo tempojuoksua 6 km. Matka ei suinkaan jäänyt lyhyeksi väsymyksen vuoksi, vaan koska eksyin Lahden minulle ennestään tuntemattomissa maastoissa! Huomattuani etten enää tiedä missä olen minun täytyi keskittyä etsimään reitti takaisin kotiin hölkkäämällä. Enhän tiennyt olinko menossa oikeaan vai väärään.

Perjantaina kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kiihtyvävauhtista pitkää lenkkiä. Juoksin Orimattilasta Lahteen n. 25 km kiihdyttäen vauhtia koko ajan kunnes lopussa juoksin maratonvauhtista. Harjoitus tuntui tehokkaalta ja mielekkäältä, joten aion toistaa sen vielä tulevina viikkoina.

Viikon viimeinen avainharjoitus oli sunnuntaiaamun maratonvauhtinen lenkki: 14 km joka vei aikaa tunnin verran. Ihan tuon harjoituksen lupaamaan maratonin loppuaikaan en usko pystyväni ilman todella voimakasta vauhtikestävyyden kehittymistä. Täytyy varmaan kuluttaa seuraavat kahdeksan viikkoa intensiivisesti ulkoilun merkeissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.