tiistai 9. elokuuta 2016

Itsensä valmentamisen haasteita

Viime vuosi oli minulle poikkeuksellinen siinä mielessä että apunani oli seuramme kestävyysjuoksuvalmentaja. Olin tehnyt siihen asti kaikki ohjelmani itse, joten sovimme että tekisin viikko-ohjelman itse ja saisin siihen parannusideoita valmentajalta. Kävimme myös yhdessä läpi juoksutekniikkaa, voimaharjoittelua, kisapäivän rutiineja yms. Luulin osanneeni harjoittelun perusteet jo aika hyvin, mutta todella moni asia tuli uutena tai vähintäänkin selkeni merkittävästi vuoden aikana. Nyt jatkan kuitenkin itse valmennusvastuussa aikatauluongelmien vuoksi ja siksikin että harjoittelun suunnittelu on minulle niin tärkeä osa harrastusta.

Ohjelmien suunnittelu ja teorian opiskelu on mielenkiintoista, mutta myös  haasteellista - varsinkin kun valmennan itseäni. Tarvittavan etäisyyden ottaminen vaatii paljon itsekritiikkiä eikä se aina onnistu. Olisi pystyttävä punnitsemaan objektiivisesti omaa kuntoaan ja unohtaa liialliset selittelyt. Oikeastaan suurin sudenkuoppa johon tunnun lankeavan helposti on alkaa suunnitella turhan kovia harjoituksia jotka eivät enää perustu nykytilanteeseen vaan mielikuviin siitä mitä 10 000 m spesialistin tulisi pystyä tekemään.

Toinen koetukselle joutuva ominaisuus on kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys. Viikon harjoituksien suunnitteluun menee keskimäärin ehkä puoli tuntia ja kausisuunnitelman laatimiseenkin korkeintaan muutama päivä. Itse harjoitusten toteuttaminen vaatii kuitenkin päiviä, viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Paradoksaalisesti hyvin sujuva harjoittelu saa aikaan kovan innon lyödä lisää löylyä vaikka järkevintä olisi toki nauttia kyydistä ja toteuttaa toimivaa ohjelmaa.

Huono kulku taas saa aikaan joko jääräpäisen asemiin linnoittautumisen tai mahdollisesti vaativuuden lisäämisen vaikka kuinka ei onnistuisi tekemään suunniteltujakaan harjoituksia. Harjoitusten onnistuminen on aivan keskeistä motivaation säilyttämisen ja kunnon kehityksen kannalta. Jos esimerkiksi toistuvasti aloittaa kynnysharjoitukset liian lujaa ei koko harjoittelulla saada aikaiseksi juuri muuta kuin kovaa hengästymistä ja väsymistä.

Huomaan myös kaipaavani harjoituksista ja fiiliksistä keskustelemista. On mukavaa kertoa millainen kulku oli ja saada palautetta. Vaikeina hetkinä saadut rohkaisevat sanat auttaisivat jaksamaan. Huomaan tukeutuvanikin yhä enemmän ystävien ja perheen tukeen näissä asioissa. Blogin kirjoittaminen ja julkisen harjoituspäiväkirjan pitäminen antavat myös mahdollisuuden purkaa sydäntään. Suurena riskinä tietysti on tehdä jotain aivan älytöntä huomiota saadakseen. Olisi aika älytöntä väittää etten kaipaa huomiota kun ylläpidän blogia ja kirjoitan harjoittelustani eri sosiaalisiin medioihin. Uudet ystävät ja saadut palautteet ovatkin olleet erittäin positiivinen seuraus tästä kaikesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti