sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Oulun juoksun valmistautuminen sujuu edelleen nousukunnossa

Tällä viikolla tunsin hetkittäin itseni hiukan väsyneemmäksi mitä edellisellä tosi hyvin menneellä viikolla. Sen vuoksi juoksin kovien lenkkien välisinä päivinä hieman lyhyempiä lenkkejä varmistaakseni, että ehdin palautua harjoituksista kunnolla. Juoksin edelleen samalla rytmityksellä, jossa maanantaina tulee lyhyitä nopeita vetoja sisältävää vauhtileikittelyä, keskiviikkona pitempi tasavauhtinen reipas, lauantaina lyhyehkö napakka tv kova ja sunnuntaina rauhallinen pitkä lenkki. Kokonaiskilometrejä karttui noin 135 km.

Maanantain vauhtileikittely sisälsi tuttuun tapaan 10 x 15 s lähes täysivauhtista vetoa 45 sekunnin palautuksilla. Normaalistihan vauhtileikittely käsitetään vapaamuotoisena harjoituksena, jossa ei ole mitään selkeää ennalta määriteltyä rakennetta. Tässä minun versiossani leikittelevä luonne tulee siitä, että kierrän vaihtelevaa Puolivälinkankaan kuntorataa, jossa nopeat osuudet osuvat aina erilaisiin maastonkohtiin. Välillä saa punnertaa loivaan ylämäkeen, välillä tasaista ja toisinaan lasketella tosi lujaa loivaan alamäkeen.

Keskiviikkona juoksin taas työmatkan yhteydessä tasavauhtista reipasta 15 km kuntorataa pitkin Auranmajan kautta Haapalehtoon saakka. Sorruin ahnehtimaan asettaessani tavoitevauhdin lähelle 4'00 / km tahtia. Tällainen liiallinen odotuksien asettaminen on yhden sortin virhe jolla saa helposti käännettyä hyvän treenifiiliksen turhautumiseksi ja pahimmillaan jopa hidastettua kehitystä. Vaikka sainkin pidettyä hieman edelliskertaa kovempaa vauhtia, harjoitus oli reippaaksi lenkiksi turhan raskaan oloinen. Onneksi vauhti kuitenkin pysyi ihan hyvin ja keskivauhti asettui 4'03 / km (edellisviikolla 4'08 / km). Reippailla lenkeillä ei kuitenkaan kannattaisi tuijottaa liikaa vauhtia, vaan hakea juoksun rentoutta ja sitä että vauhti ja rytmi pysyy hyvänä ja vaivattomana loppuun saakka.

Tuon lenkin jälkeisinä päivinä juoksin aamuin illoin työmatkat lyhintä mahdollista reittiä ja lauantaiaamuna olikin jo palautuneempi olo. Vaikka ajatukset pyörivät vähän muualla kuin juoksemisessa, vauhti asettui heti alussa 3'46 / km tahtiin joka tuntui tosi helpolta ja rennolta. Otin viimeisen kilometrin vähän reippaammin 3'35. Ilahduttavasti sekin tahti sujui puristamatta. Nyt kun 6 km sujuu 3'43 / km maantiellä kovassa harjoituksessa ja ratavitosella kuukausi sitten keskivauhti oli 3'41 / km on helppo todeta, että kunto on edelleen noususuunnassa. Tulevalla viikolla kannattaa kuitenkin pistää vähän jäitä hattuun eikä odottaa mitään ihmeellistä vauhdinnousua, vaan antaa vauhdin nousta jos on noustakseen. Samaahan minä kyllä tuumasin viime viikon jäljiltäkin.

Sunnuntain kruunasi kavereiden kanssa juostu rauhallinen pitkä lenkki, jolle kertyi mittaa 30 km. Kesä ei ole vielä ihan  kunnolla kääntynyt syksyksi, vaan tuo vielä nautittavaksi aurinkoisia melko lämpimiä iltapäiviä. Mikäs siinä on juostessa ja rupatellessa lajitovereiden seurassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.