Kuluneella viikolla en saanut treenattua ihan siten kuin olin suunnitellut. Syvennyin töissä erääseen kiinnostavaan ongelmaan niin tiukasti, että pitkien päivien päätteeksi en jaksanutkaan enää lähteä juoksemaan. Aamuisin tunsin oloni väsyneeksi, jolloin lenkkivaatteiden päälle kiskomista enemmän kiinnosti nukkua vielä tunteroinen lisää. Sama jatkui läpi viikon ja tuumasin että parin kovan treeniviikon jälkeen ei kevyempi jakso tee välttämättä pahaa. Olihan minulla jo viime viikon päätteeksi olo, että on tullut ahnehdittua liikaa määrää ja tehoa liian nopeasti. Ajattelin, että lauantaina jaksaisin treenata taas normaalisti. Niin siinä kuitenkin kävi, lauantainakaan ei intoa löytynyt ja vedin lonkkaa koko päivän.
Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että teen kiinnostavaa ja palkitsevaa työtä. Olen ammatiltani koodari. Olen koodaillut ihan pienestä pitäen siitä lähtien, kun ensimmäinen kotitietokone meille hankittiin. Niinpä ammatti ohjelmistotuotannon parissa on ollut minulle todellinen unelmatyö ja koen olevani onnekas päästessäni ansaitsemaan leipäni juuri koodaamalla. Yhtenä varjopuolena tässä työssä toki on, että mielenkiintoisia ongelmia voi joskus olla vaikea työntää mielestä työajan päätyttyä. Joskus pitää nähdä erityisesti vaivaa siihen, että työtä tulisi tasapainotettua liikunta- ja musiikkiharrastuksilla.
Onneksi sain lauantai-iltana viestiä, että aamulla olisi yhteislenkkiä tarjolla. Paljon helpompi motivoitua lenkille kavereiden kanssa kuin yksin. Niinpä tänä aamuna käytiin kolmestaan kevätsäässä reilun parin tunnin ajan hölkkäilemässä ja rupattelemassa kaikkia mahdollisia juttuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.