Eilen oli kevään pääkisa Helsinki Spring Maratonin yhteydessä järjestetyllä aikuisurheiluliiton SM puolimaratonilla. Aktia-cupin jälkeen tiesin, että jotain on tehtävä, mikäli meinaan saada kunnon nousuun. Päädyin vähän erikoiseen viimeistelyyn kolmen viimeisen viikon aikana. Päätin nimittäin juosta tosi paljon määrää ja jättää kaikki kovavauhtiset pois. Tunsin, että nopeuspuolella väljyyttä on riittävästi, mutta kestävyyspuollella jaksaminen ei vielä riitä pitkän maantiekisan loppuun saakka. Niinpä juoksin ensimmäisellä viikolla 148 km ja toisella 157 km. Kisaviikolla en paljoa juossut, vaan varmistin palautumiseni viikonlopuksi. Ohjelma tuntui toimivan hyvin ja sain juoksuun haluamaani keveyden tunnetta.
Kisapäivä oli keväinen eikä tuulta ollut kiusaksi asti. Olin hieman höllännyt tavoitevauhtiani ja tuumin, että 1:20 alitus olisi oikein hyvä tulos. Lähtöviivalla oli kova tungos ja liikkeelle lähtiessä melkoista tönimistä. Pystyssä kuitenkin selvittiin ja aika monta selkää sain alkurynnistyksen jälkeen ohittaa, kun porukka pääsi matkavauhtiin. Hain itse helpolta tuntuvaa liitelevää juoksuvauhtia enkä katsonut kelloa koko matkan aikana. Kärjen karattua ei mitään käsitystä omasta sijoituksesta syntynyt. En edes erottanut ketkä ovat mukana SAUL puolikkaalla omasta ikäsarjasta puhumattakaan, kun numerolaput oli vain rinnassa.
Reitti ei tuntunut erityisen helsinkimäiseltä, mutta kevättä näkyi kyllä. Erityistä iloa aiheutti riemukkaasti laulanut kiuru, jonka kuulin molemmilla kierroksilla isolla peltoaukealla. Mainitsin asiasta useammalle kilpakumppanillekin kesken juoksun, mutta eivät kuulemma olleet pistäneet asiaa merkille. Mäkiä reitillä ei ollut nimeksikään, mutta pari tarkasti otettavaa tiukkaa mutkaa löytyi. Näissä oli vielä hiekoitusta talven jäljiltä, joten sai juosta kieli keskellä suuta kaatumisen välttääkseni.
Vauhti tuntui helpolta ensimmäisen kierroksen ajan. Meillä oli hyvä neljän hengen porukka, jossa vetovuoro vaihtui sopivan tiuhaan. Viidennentoista kilometrin kohdalla selvästi alkoi tehdä tiukempaa ja kaverit karkasivat muistaakseni, kun matkaa oli nelisen kilometriä jäljellä. Ehkä pientä pehmeyttä tuotti se, kun arvelin etteivät he ole omassa sarjassani. Yritin juosta rennosti maaliin ja kohtuullisesti vauhti säilyikin. Kaveri huusi viimeisillä kilsoilla, että puristaa pitäisi niin alle 1:20 menee. Se oli henkisesti paha isku, sillä kisan kulun perusteella olin kuvitellut olleeni kovemmassakin vauhdissa. Kelloahan en tosiaan vilkuillut. Yritin silti pitää vauhtia yllä ja maalin lähestyessä kuulin toisten ajoista, että kyllä se alittuu kunhan kierrän urkkakentän ripeästi. Lopulta kello asettui aikaan 1"19'48 ja sijoitus oli oman sarjan kolmas. Jäin kisan nopeimmasta melkein 12 minuuttia. Voinen silti olla tyytyväinen keskivauhdin oltua lähes sama kuin Aktiassa 10 km kisassa.
Kisan jälkeen iski aivan hirveä olo. Tärisin koko ukko ja syöminen teki tosi tiukkaa. Vaatteiden vaihtaminen ei meinannut sujua millään ja koko ajan meinasi krampata. Onneksi sain vedettyä palkkarin ja banaanin väkisin niin olo alkoi kohentua suht nopeasti. Jospa tästä ehtisi palautua ajoissa seuraavaan kisaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.