keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Miten aloitan ratajuoksun?

Olet ehkä katsellut televisiosta ratakisoja. Kenties olet törmännyt sosiaalisessa mediassa tai foorumeilla muutamaan lajin harrastajaan ja miettinyt miten hommaan pääsee mukaan. Missä kisoja edes järjestetään ja mistä niistä saa tietoa? Tämän kirjoituksen tarkoituksena on vastata näihin kysymyksiin, koska ainakin kun itse homman aloitin ei tietoa ollut varsinaisesti missään selkeästi kerrottuna. Kerron asioista pääasiassa aikuisen harrastajan näkökulmasta, koska junioritoiminnassa mukana olleet saavat varmaan tietoa jo valmentajiltaan.

Ratajuoksut ovat pääasiassa Suomen Urheiluliiton (SUL) tai Suomen Aikuisurheiluliiton (SAUL) ja niiden jäsenseurojen järjestämiä tapahtumia. Toiminta on kaikille avointa, mutta molemmissa tapauksissa osallistuakseen kisoihin täytyy kuulua urheiluseuraan. Useimmissa pienissä tapahtumissa pääsee mukaan kilpailun ulkopuolisena, mutta silloin ilmoittautuminen voi vaatia ylimääräistä päänvaivaa ja yhteydenottoa kilpailun järjestäjään.

Seuraan liittyminen vaihtelee seurakohtaisesti, mutta yleensä seurojen nettisivuilla on ohjeita asiaan liittyen. Mikäli olet täyttänyt 30 vuotta niin kannattaa varmistaa, että liittymäsi seura on SAUL jäsen, jolloin saat automaattisesti osallistumisoikeuden aikuisurheilukisoihin. Seuran jäsenyyden lisäksi tarvitset lisenssin osallistuaksesi SUL:n alaisiin kisoihin, joten pyydä seuraa hankkimaan sinulle yleisurheilulisenssi.

Kun lisenssiasia on kunnossa, voi ilmoittautua kilpailuihin jotka löytää helpoiten sivulta https://kilpailukalenteri.fi/. Kauden tärkeimmät kisat löytää yleensä viimeistään kauden alussa listattuna SUL:n osalta osoitteessa https://www.yleisurheilu.fi/kilpailukalenterit/ ja SAUL:n tapauksessa https://www.saul.fi/kilpailu/kilpailukalenteri/. Moniin kisoihin ilmoittaudutaan kilpailukalenterin kautta, mutta joka tapauksessa tuolta löytyy tiedot miten mihinkin voi ilmoittautua. Tapahtuman nimeä klikkaamalla selviää mitä lajeja on tarjolla. Lähempänä  kilpailua tuonne tulee yleensä myös tarkempi aikataulu ja tieto siitä keitä kisaan on ilmoittautunut.

Yleisesti ottaen kisoihin voi osallistua täysin vapaasti. Poikkeuksena tästä on Kalevan kisat ja SM maraton, joihin on tulosrajat. Saattaa myös olla, että televisioiduissa kisoissa ei pääse A-erään juoksemaan mikäli 1500 m ei taitu tarvittaessa alle neljän minuutin. Noissakin kisoissa on yleensä useampia eriä joissa pääsee juoksemaan. Kisat on tarkoitettu kaikille juoksijoille ja varsinkin aikuisurheilukisoissa on hyvä ja rento meininki.

Kaikki siis ratajuoksemaan. Vaikka polkujuoksijat höpöttävät että flat is boring niin itestä ainakin ratajuoksu on jännää ja on siistiä juosta täysiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.