Tällä viikolla kertyi taas melkoisesti juoksukilometrejä, kaikkiaan yli 190. Juoksin etupäässä kevyttä juoksua. Alkuviikosta kevyiden lenkkien lomassa tein muutamia nopeusvetoja, mutta sen kummempia tehoja ei kertynyt ennen viikonloppua. Yritinpä muutamat lenkit vetää erityisen rauhallisestikin. Työporukan yhteislenkillä nyt muutenkin vauhti on yleensä hyvin rauhallista. Juoksin aamuisin reilun 15 km mittaisia lenkkejä ja töiden jälkeen vähän lyhyempiä.
Lauantaina kävin hallilla tekemässä 3000 m, 2x2000m, 6x1000m/1' harjoituksen. Aina minulla on näissä kauden ensimmäisissä ajatuksena lähteä rauhallisesti liikkeelle. Harjoituskautta on pitkästi edessä ja harjoituksia ei kannata pilata liialla höntyilyllä. Liekö ollut ensimmäinen kerta kun homma oikeasti onnistui? Vetojen ajat olivat 11'48, 7'36, 7'31, 3'36, 3'34, 3'33, 3'31, 3'35, 3'28. Vasta tonneissa siis aloin hätyytellä tuoreen kympin kisavauhteja ja kyllä tämä harjoitus tuntui tosi helpolta.
Viikonlopun viimeisteli 32 km rauhallinen pitkis lumipöppyrässä. Lunta oli niin paljon, että juoksu oli normaalia raskaampaa. Lenkin loppuvaiheilla piristystä toi kun kuulin yllättäen metsästä tutunkuuloista narskutusta. Olen kerran eläissäni kuulut sitä aiemmin, mutta tiesin heti mitä odottaa. Pysähdyin tähyilemään metsään ja hetken päästä narskuttelu tuli lähemmäksi ja lopulta esiin tuli parvi pyrstötiaisia! Vähän aikaa tienvarsipusikoissa keikisteltyään ne jatkoivat matkaansa syvemmälle metsään ja minäkin jatkoin matkaa. Kyllä siinä jalat tuntuivat paljon kevyemmältä tämän kohtaamisen jälkeen.
Vaikka juoksen kaupunkialueella, niin kyllä juoksu kuitenkin tuo yhteyttä luontoon. Asioita katsoo aivan eri tavalla kun viettää ulkona perusasioiden äärellä toistakymmentä tuntia viikossa. Asiat, jotka kyynisellä perspektiivillä eivät merkitse mitään saavat itselle syviä merkityksiä. Minusta se on mukavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.