Vastatuulessa

Sairastin toissa viikolla flunssan ja viime viikolla oli tarkoitus palata varovaisesti harjoitteluun. Jotain oli kuitenkin selvästi vialla kun juoksu tuntui niin raskaalta. Jätin alkuviikosta väliin suunnitellun kovan harjoituksen koska tunsin oloni kovin väsyneeksi. Viikolle oli suunniteltuna myös testijuoksu Iissä ja viikon edetessä olin hyvin epävarma kannattaako sinne edes lähteä jos olo ei kohene.

Päätin lauantaiaamuna lähteä Iihin katsomaan mikä tilanne on. Auto ei kuitenkaan startannut akun tyhjennyttyä liian pitkän käyttämättömyyden vuoksi. Turhautuminen laukesi siinä  tilanteessa niin, että aluksi ajattelin että en lähde kotoa mihinkään koko viikonloppuna. Pienen tuuminnan jälkeen lähdin kuitenkin juosten vanhempieni luo kyläilemään.

Juoksu ei tuntunut vieläkään normaalilta ja vaikka matkaa oli vain reilu kymmenen kilometriä niin lenkki kotiinpäin sunnuntaina tuntui raskaalta. Minusta tuntuu etten palaudu nyt normaalisti ja ongelmia on väsymyksen kautta myös harjoittelumotivaatiossa. Täytyy nyt ottaa vähän aikaa todella rauhallisesti ja lenkkeillä sen verran että homma pysyy takuuvarmasti kevyen ja palauttavan puolella. Ikävä hetki tällaiselle romahdukselle kun sunnuntaina olisi pm-hallit ja muutaman viikon päästä aikuisurheilun halli-SM:t.

Onko pakkasella juokseminen vaarallista?

Nyt kun talvi viimeinkin on päässyt vähän vauhtiin ja tammikuulle tavalliseen tapaan pakkanen on painunut alle -20 asteen lukemiin on käynnistynyt taas keskustelu siitä miten vaarallista pakkasella juokseminen oikein onkaan. Puhutaan hiihtäjien rasitusastmasta ja siitä miten vaarallista pakkasilma on keuhkoille. Kauhistelu herättää myös vastareaktioita kylmään tottuneiden osalta ja kylmän merkitystä vähätellään.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikilla on vähän erilaiset ominaisuudet ja ihmisten elimistö reagoi eri tavoin pakkaseen samoin kuin muihinkin olosuhteisiin. Toisilla ääreisverenkierto pelaa paremmin ja käsiä ei palele, kun toisille ei meinaa mikään määrä hansikkaita ja kinttaita riittää pitämään näppejä lämpimänä. Joillakin pakkanen ei juuri haittaa hengityselimistön toimintaa ja jos vielä sattuu olemaan erityisen hyvä aerobinen kunto niin kevyttä vauhtia juokseminen kylmässä ilmassa sujuu ongelmitta kun ei hengästy. Toisilla taas kuiva ja kylmä ilma vaikeuttaa hengitystä ihan merkittävästi.

Meikäläisen osalta kylmä ei ole koskaan lenkkeilyä estänyt mutta kovien harjoitusten osalta homma menee vaikeaksi kun pakkanen alkaa mennä -15 asteen tietämille. En pidä hengityssuojaa suun edessä mutta kasvatan kyllä talveksi parran joka auttaa kasvojen lämpimänä pysymistä todella merkittävästi. Sikäli kun talviset olosuhteet niin vaativat, teen kovemmat harjoitukset juoksumatolla tai sisähallissa. Kevyitä lenkkejä olen muistaakseni tehnyt kylmimmillään -30 asteen pakkasella.

Luulen, että aika hyvä nyrkkisääntö siihen onko pakkasjuoksu haitallista on elimistön antamat signaalit. Jos kylmä tuntuu pahalta, on todennäköisesti syytä joko pukeutua lämpimämmin, hakeutua parempiin olosuhteisiin, hidastaa vauhtia tai jopa jäädä odottelemaan parempaa säätä. Jos taas homma pelaa niin ei kannata liikaa säikkyä lämpömittarin lukemia.

Limingan Uudenvuodenjuoksu

Vuoden päätteeksi kävin ensimmäistä kertaa jo perinteeksi asti muodostuneessa Limingan uudenvuodenjuoksussa. Oli oikeastaan jo aikakin. Turhan usein tämä hienosti järjestetty kovatasoinen kisa on jäänyt välistä.

Vireystila ei ollut mitenkään hirveän hyvä ja piti lähteä töistä vähän normaalia aiemmin että ehdin vetää vielä nokoset ennen kisapaikalle lähtöä. Jännittikin aika lailla mutta siitä se sitten pehmeni kun tutut ystävät olivat juttuineen ja vinkeineen paikalla vastaanottamassa. Sen yhteisön merkitystä ei kyllä voi liikaa korostaa.

Lähdettiin liikenteeseen ja mietin että nyt kyllä porukka lähti ylikovaa. Meinasin ihan suorastaan jäädä jalkoihin. Tiesin että kärki varmaan menee omia menojaan mutta kun pitkälti toistakymmentä juoksijaa karkasi välittömästi oletin että selkiä tulee vielä melko monta vastaan kisan edetessä. Pikkuhiljaa saavutinkin juoksijoiden ryhmiä mutta en mitenkään hirveän montaa toiseen kierrokseen mennessä ollut ohittanut.

Olipa kyllä tunnelmallista juosta pimeässä lyhtyjen ja soihtujen valossa ilotulitteiden räiskyessä lakeuksien yllä. Alusta oli pitävä ja reitti selkeä ja hyvä. Eikä tuultakaan ollut riesana.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä pääsin Määtän Janin ohi ja Paukkerin Jarkosta vähän myöhemmin. Sitten joku selkä edessä oli vähän sitkeämmin saavutettava. Matkaa oli vielä reilusti jäljellä joten en halunnut alkaa vielä kovin hötkyilemään. Jossain vaiheessa pääsin kaverista ohi mutta en irti. Tyyppi iskeytyi visusti kantaan kiinni ja viimeiselle kilometrille lähtiessä nykäisi vauhtia tai sitten meikäläinen sammahti. Yritin pysyä mukana mutta kaveri onnistui kuitenkin vetämään ehkä parinkymmenen metrin kaulan kunnes matkaa oli jäljellä enää kolmisensataa metriä.

Jostain sain siinä vaiheessa sitten kaivettua kirivaihteen päälle vaikka hetkeä aiemmin tuntui vielä siltä että ei irtoa ei millään. Ajattelin että tuota etumatkaa en saa millään kiinni mutta sama yrittää, mitä se haittaa jos ei onnistu. Täysin yllättäen pääsinkin kaverista ohi ja maaliin edellä. Taisin olla kymmenenneksi nopein ajalla 36'04,9. Kun ensimmäinen kierros oli vienyt aikaa 18'10 niin toinen kierros oli hiukan nopeampi.

Maalissa kättelin kaveria ja kiitin hyvästä kisasta. Sain kyllä kuulla heti että ei hän ottanut tätä ollenkaan tosissaan vaan juoksi vain harjoituksena. Ilmankos ei loppukirissä ollut hankaluuksia mennä kaverista ohi!

Pakkomielteistä joulua

Hesarin juoksublogissa oli joulun alla artikkeli siitä, miten kuntoilu voi riistäytyä pakkomielteiseksi suorittamiseksi jolloin ei pysty rentoutumaan edes joulun pyhinä vaan on karattava juoksulenkeille läheisten vastustuksista huolimatta. Provosoiva kirjoitus herätti monia ajatuksia ja runsasta keskustelua eri puolilla netin juoksuaiheisia keskustelufoorumeita.

Minä puolestani silmäilin jo viime viikolla joulun myötä koittavia ylimääräisiä vapaapäiviä ja harmittelin sitä että treenirytmissä jouluviikolle osuisi kevyt viikko. Tuntui siltä, että runsas palautumiseen käytettävissä oleva aika valuisi hukkaan ilman kunnon treenejä. Juttelin asiasta valmentajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että aina ei tarvi noudattaa samaa rytmitystä härkäpäisesti vaan vaihtelu on hyvästä. Suunnittelimme tähän jouluvapaille tähän asti tiukimman viikon tämän peruskuntokauden aikana. Voipa olla ettei yhtä kovaa viikkoa ole aiemmin tullut tehtyäkään, vaikka kenties määrällisesti joskus on enemmänkin kilometrejä kertynyt.

Kolmannen perättäisen kovan viikon aloitus tuntui aika helpolta ja tiistaina vetoharjoituksessa kulku oli lennokasta ja voimakasta. Tuntui mahtavalta kun kerrankin homma pysyi kunnolla hanskassa ja kiihtyvästä tahdista huolimatta viimeinenkin veto sujui hyvässä kontrollissa ja tekniikka ei sortunut räpistelemiseen edes loppurutistuksessa. Yöllä ei kovin hyvin uni tullut - ihan normaalia kovan harjoituksen jälkeen. Seuraavana aamuna palautteleva pitempi harjoitus kulki myös hyvin. Työpäivän aikana alkoi kuitenkin väsymys tuntua ja kotimatkalla juostu peruskestävyysharjoitus tuntui aika väkinäiseltä. Yö meni pyöriessä, kai siinä muutama tunti untakin tuli.

Aattopäivän aloitin kevyellä harjoituksella joka venähti pari kilometriä suunniteltua pitemmäksi mokattuani reittisuunnittelun. Päivä kului suurimmaksi osaksi syöden ja leväten. Mietin jo iltapäivän harjoituksen väliin jättämistä mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja pitempi vauhtileikittely sujuikin yllättävän hyvin. Loppumatkasta oikean jalan pikkuvarpaaseen tuli kivulias rakko mutta sellaista se on. Yöllä uni tuli hyvin - palautuminen oli siis hyvin käynnissä.

Joulupäivän harjoitus oli koko viikon rajuin ja hirvitti lähteä tekemään minulle pitkää 15 kilometrin reippaasta kovaan vauhtiin kiihtyvää harjoitusta valmiiksi vähän väsyneenä. Huoletti myös miten pahasti rakko vaivaisi juoksua. Päivä valkeni paljastaen todella huonot olosuhteet kovan tuulen puhaltaessa märän jäätikkään päällä. Harjoitus sujui kuitenkin kohtuu hyvin ja olosuhteisiin nähden tyydyttävällä vauhdilla. Parasta oli että jaksoin kovan osuuden loppuun asti hyvällä rennolla askeleella. Loppuvaiheessa lenkkiä oli jo jotain lennokkuuden merkkiäkin kun huomasin miten sain jarrutusta pois askeleesta ja vauhti nykäisi välittömästi napsun kovemmaksi.

Vielä pari harjoitusta on jäljellä mutta näyttää siltä että kyllä tästäkin viikosta selviän. Mahdollisuus levätä todella runsaasti auttaa jaksamaan läpi normaalia kovemmasta määrän annostelusta huolimatta. Minulla on siinä mielessä ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vapaapäivinä treenaamaan että vietän useimmiten aikaa vanhempieni luona ja saan tulla valmiiseen pöytään. Rauhallinen elämäntahti poistaa stressiä ja auttaa rentoutumaan sekä lepäämään. Palautuminen on siis normaalia parempaa.

Mitä pakkomielteiseen ja liian runsaaseen harjoitteluun tulee - mietin joskus sitä miksi se on juuri ulkoilu ja liikunta jossa ajatellaan että nyt menee överiksi? Eikö joskus olisi syytä höllätä kotiaskareista tai työkuormasta jos mitenkään vain mahdollista? Olisiko kuitenkin parempi mennä nukkumaan tuntia aiemmin kuin valvoa telkkarin tai pelien ääressä? Yksin elävänä minun on tietysti helppo huudella kun velvoitteita on vähemmän kuin perheellisillä. Toisaalta kenen tahansa tavoitteellisesti harjoittelevan ohjelmaan kuuluu selvä kovempien ja kevyempien jaksojen rytmitys. Samoin myös kevyemmät harjoitukset ovat osa rutiinia. Levosta ja ravinnosta täytyy myös pitää huolta. Ei sitä kehity jos päivästä toiseen vetää yhä kovempaa rääkkiä ja samaan aikaan laiminlyö palautumista.

Iin yrityksen testijuoksu 3/2015...2016

Seuraava osakilpailu olikin jo tänään koska kilpailua ei haluta järjestää keskellä joulun pyhiä. Aika raa'alta tuntui lähteä Iihin ajelemaan kun jo aamulenkillä tuntui kroppa aika väsyneeltä. Toissaviikolla juostun tuhannen metrin kisan (2'53,9) jälkeen olen treenannut aika lujaa. Siihen kun vielä yhdistää töissäkäynnin ja treenien aikataulujen aiheuttamat logistiset ongelmat niin kiirettä on pitänyt että olen ehtinyt mm. pestä pyykkiä ja nukkua tarpeeksi.

Osallistujia oli taas hienosti ja luvassa oli hyvää kisailua mm. revanssia viimekertaisesta väännöstä Juha-Matin kanssa. Samuli Huusko oli paikalla ja pitkästä aikaa myös Jani Määttä. Markku myös paikalla mutta tällä kertaa jänistämässä Limingan väkeä 36' aikaan. Samuli kyseli että meinaanko uskaltautua tuohon porukkaan mutta itse olin ajatellut että juoksisin hieman tuota lujempaa.

Lähdössä jäin hieman pussiin ja Juha-Matti lähti latomaan muiden edellä. Minä lähdin perään heti kun lähtöruuhkasta pääsin irtaantumaan. Sain kärjen kiinni tasaisella vedolla ja menin heti ohi kärkipaikalle. Ajattelin että nyt pidän vauhtia sen verran lujana että Juha-Matti tippuisi matkasta.

Parin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin olla vaikeuksia ja vauhti alkoi väkisellä tippumaan. Siinä ensin Samuli meni ohi ja kohta Juha-Matti muiden niittomiesten kanssa. Limingan kilpakumppanit koittasivat tsempata meikäläistä mutta en vain pystynyt lähtemään seuraamaan samaa tahtia. Mietiskelin että kohta sitä porukkaa lappaa lisää ohi. Mieli mustui yhä enemmän ja enemmän.

Kääntöpaikalla pääsin näkemään että Arto Hiltula ja Jarkko Paukkeri tulivat ehkä sadan tai parinsadan metrin päässä. Olin aivan varma että kohta jätkät menee ohi ja mietin että ihan oikein, ei tällaisella juoksulla ansaitse edes viidettä sijaa kisassa. Yritin kuitenkin juosta sen mitä pystyin mutta kyllähän se vauhti hiipui koko ajan hitaasti kunnes tuntui että mennäänkö tässä enää ollenkaan eteenpäin. Jostain syystä vain muita ei alkanut näkymään ja sain löntystellä maaliin viitossijalla.

Olihan surkea juoksu, mutta näitä sattuu. Liian raju aloitus kisassa kostautui nyt todella karulla tavalla. Vaikka sitä miten ajattelee että uskalsinko nyt juosta tarpeeksi lujaa alusta lähtien niin välillä taas saa hyvän opetuksen siitä mitä tapahtuu kun alkuvauhti on kuntotasoon nähden liian kova.

Kisan jälkeen oli ohjelmassa kunnon kuntopiirit kuntosalilla mutta meinattuani lähes nukahtaa rattiin Ouluun päin ajellessa ajelinkin vain kotiin jossa tein lyhyehkön enimmäkseen liikkuvuuteen keskittyvän harjoituksen, söin mahan täyteen ja menin sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.

Iin yrityksen testijuoksu 2/2015...2016

Maa oli valkeana kun aamulla vääntäydyin pienelle kisaan valmistavalle verkkalenkille. Pientä liukkauttakin oli loppumatkasta joten kisakassiin tuli mukaan myös nastalenkkarit. Lunta tuli vain lisää kun ajelin vanhempieni luo aamupalalle Kaakkuriin josta lähdettiin yhdessä kisapaikalle. Kisapaikalla oli kuitenkin lähestulkoon ihanteelliset talvijuoksuolosuhteet. Pari astetta pakkasta, lähes tuuleton keli ja pieni pehmentävä lumikerros joka ei ollut tamppautunut liukkaaksi. Nastarit jäivät siis laukun pohjalle kuitenkin.

Lähtökomennosta läksittiin aika lujaa liikenteeseen ja meinasin oikeastaan jäädä suorastaan jalkoihin alkukiihdytyksessä. Markku karkasi jo tässä vaiheessa sellaista kyytiä että enpä tuota uskaltanut lähteä haastamaan. Ei sillä että kukaan muukaan olisi lähtenyt siihen ralliin. Meikäläisen paikka löytyi kakkosryhmän kärjestä ja perässä kuulosti olevan ainakin pari juoksijaa. Armottomasti sieltä hiillostettiin mutta ei ollut vetohommiin letkan kärkeen haluja.

Yritin hivuttaa vauhtia vähän kovemmaksi, mutta todennäköisesti siinä kolmannen ja neljännen kilometrin pienien nousujen aikana korkeintaan sain pidettyä vauhtia tasaisena. Kyllähän siinä oma hommansa oli koittaa latoa ettei vauhti pääse hyytymään. Kääntöpaikalla pääsin näkemään ketä siellä takana tulee: Juha-Matti ja Samuli. Ei noita kavereita hevin pudoteta kyydistä.

Käännyin tahallaan sen verran hitaasti että en päädy etummaiseksi. Kärkipaikan otti Juha-Matti joka vetikin välittömästi vauhtia kovemmaksi. Siinä kohtaa piti kaivaa rohkeutta lähteä perään vaikka tuntui että olisi se aiempikin kyyti riittänyt. Samulilla teki vissiin hallaa tuo kääntymisen aiheuttama rytminvaihdos yhdistettynä nykäisyyn. Joka tapauksessa alkoi näyttää että kakkossija ratkaistaan minun ja Juha-Matin kesken.

Olin siinä Juha-Matin takana vajaan kilometrin ajan ja sain siinä sen verran voimia kerättyä että meno alkoi tuntua taas rennommalta joten ohitin ja yritin pikkuisen vielä kiriäkin vauhtia että ei tarvi loppukirissä selvitellä sijoituksia. Omat nykäisy-yritykset jäivät varmaan enemmänkin sinne tunnetasolle mutta vauhti ei sakannutkaan. Juha-Matti vaan ei suostunut putoamaan kyydistä millään.

Mietin siinä että voisiko tästä millään verukkeella höllätä ettei tarvitsisi kärsiä enempää. Kilpajuoksussa meikäläisen ehkä pahin vastustaja on juuri tuo kivun pelko. Kenellekään juoksijalle häviäminen ei ota päähän yhtä paljon kuin näille tunteille ja ajatuksille kärsitty tappio.

Näissä mietteissä ehkä seitsemännen kilometrin loppupuolella takaa kuului pari sen kuuloista korskahdusta että tuumin olevan hetki lyödä löylyä. Tuosta en mitään räjähtävää vauhdinnostoa pystynyt tekemään mutta koitin hilata vauhtia raaemmaksi maalin lähestyessä. Viimeisen kilometritolpan kohdalla tajusin että tästä pystyy vielä kirimään lisää ihan reilustikin ja pistin toimeksi. Enää muutama surkea minuutti jäljellä. Juha-Matin jalkojen ja hengityksen ääni katosivat takaa ja minä juoksin vauhtia yhä voimien mukaan kirien maaliin ajassa 35'46. Eroa oli loppujenlopuksi vain 12 sekuntia eli vajaa 50 metriä joten kirin ylläpito kannatti.

Loppumatkasta hymyilytti kun kisan voittanut Nikkasen Markku tuli vastaan ja oli lähtenyt jo toiselle kierrokselle. Alle 34' juostun kympin jälkeen vielä toinen heti perään alle 40'.

Peruskestävyysharjoittelua

Olen aloittanut peruskuntokauden melkoisella rytinällä. Juoksen nyt rytmityksellä jossa kahta kovaa viikkoa seuraa aina yksi kevyt viikko. Tämä viikko on se toinen kova viikko. Viimeisen kymmenen päivän aikana juoksua on kertynyt parisataa kilometriä ja alkaahan tuo kieltämättä tuntua. Yhä useampana päivänä aamulenkin ja työpäivän jälkeen juoksen iltapäivälenkin, syön päivällisen, otan nokoset, syön iltapalan ja nukun aamuun asti. Näin ehdin palautua sen verran hyvin että viikossa mahtuu tekemään kaksi kovavauhtista harjoitusta ja yhden pitkän. Kovien harjoitusten yhteydessä on aina alkuverryttelyn aikana koordinaatioita ja välittömästi juoksun jälkeen on aina kuntopiiri tai punttitreeni. Jakauma kovien viikon aikana on suurinpiirtein 15 % kovavauhtista juoksua, 35 % peruskestävyysjuoksua lähellä aerobista kynnystä ja loput 50 % kevyttä juoksua.

Tänään oli tarkoitus käydä virkistävänä kokeiluna juoksemassa Ouluhallilla tonnivitosen kisa. Jo aamulla olo tuntui kuitenkin hyvin väsyneeltä eikä olo juuri kohentunut lounaaseen mennessä joten päätin jättää kisailut sikseen. Kisa olisi ylimääräisen rasituksen lisäksi myös vienyt seuraavan yön unet. Tokihan tämä saa miettimään että tuleeko tässä nössöiltyä liikaa kun kesken kaiken raakkaan ohjelmaa kevyemmäksi. Mielestäni tässä tilanteessa oli kuitenkin parempi nöyrtyä ja niellä ylpeyteni. Olin laatinut tälle viikolle tämän hetken kunnolle hiukan liian vaativan ohjelman.

Juoksin alkuperäisen suunnitelman sijaan sitten lisää peruskestävyysjuoksua ja kotimatkalla huomasin että tie oli paikoin liukas. Nyt pitää olla tosi tarkkana että ei pääse uusiutumaan toissa kauden plantaarifaskiitti.

Tulevalla viikolla pääsenkin sitten vähän keventelemään. Harjoitusmäärä tippuu ja korvaan osan juoksulenkeistä palauttavalla vesiliikunnalla ja pyöräilyllä. Olen myös suunnitellut siihen jotain sosiaalista kanssakäymistä jota näillä kovilla viikoilla en kyllä jaksa juuri yhtään.

Toisaalta kaiken raskaan treenin ja väsymyksen keskellä on ollut mahtavaa huomata että askel alkaa rullata yhä paremmin ja kovavauhtiset treenit ovat sujuneet kuitenkin vähintään yhtä hyvin tai paremmin kuin kilpailukauden loppuvaiheessa.