Kauden päätavoitteena ollut Terwahölkkä juostiin 24.5.2008 Oulussa. Tätä varten oli tammikuusta lähtien harjoiteltu melko kurinalaisella ohjelmalla rännästä, tuiskusta, vedestä, jäästä ja pimeästä välittämättä.
Kisapaikalle saapuessa oli selvää, että oli kyse eri luokan tapahtumasta kuin aiemmin käymäni. Tiesin toki kokoluokan entuudestaan, mutta se konkretisoitui vasta nähdessäni ihmismassat. Terwaan osallistui tänä vuonna yli 2000 juoksijaa.
Lämmittelin yhdessä siskoni ja veljeni kanssa tapahtumaa varten kevyellä hölkällä pitkin Holstinsalmentietä ja muutamalla spurtilla läheisellä parkkipaikalla. Jalat tuntuivat kevyeltä ja olin melko luottavainen tavoitteeni 1.35 saavuttamiseen.
Lähtöviivalle asettuessa oli vaikeuksia löytää oikeaa karsinaa, ja niin oli selvästi muillakin. Vaikka asetuin melko lähelle kärkeä, jouduin lähtölaukauksen jälkeen ohittamaan runsaasti aivan hölkkävauhtia matkaan lähteneitä ihmisiä. Oli vaikea puikkelehtia juoksijoiden välistä, anteeksi vain kaikille joita kiilailin päästäkseni matkavauhtiin mahdollisimman nopeasti. Tämä onnistui vasta n. 1-2 km päästä lähdöstä.
Reitin varrella oli kiitettävän paljon yleisöä ja se oli aktiivista. Vastaan tuli tanssiryhmiä, cheerleadereita, puhallinorkesteri, rytmiryhmiä ja ihan tavallisia kilpailun katsojia. Näitä ihmetellessä matka sujui 10 km asti lähes ongelmitta, mutta sitten vatsassa alkoi pistää. Kipu oli melkoinen, mutta siihen tottuneena ajattelin että se poistuisi varsin pian. Vatsaa väänsi kuitenkin useiden kilometrien ajan ja vauhtikin alkoi tuntua vähän turhan kovalta.
En antanut kuitenkaan periksi, sillä olin tullut kympin alle 45 minuuttiin ja olin siis aikataulussa tavoiteaikaani varten. 14-15 km kohdalla alkoi tuntua jo todella vaikealta. Tässä vaiheessa täytyy kiittää Värtössä ja Ainolanpuistossa kannustaneita, ilman teitä olisin varmasti antanut periksi vauhtitavoitteeni suhteen.
Viimeiset kolme kilometriä olivat henkistä taistelua luovuttamisen halua ja täydellistä uupumusta vastaan. 19. kilometrillä vauhti hiipui hiukan ja huomasin että on pakko laittaa pökköä pesään, että pääsee perille tavoiteajassa. Ymmärsin kuitenkin tavoitteen olevan käden ulottuvilla. Tuosta loppuun asti sykkeet olivat lähellä 200 koko ajan.
Maaliin tulin ajassa 1.35.23. Viivan ylittäessäni koitin nostaa käsiä tuuletukseen, mutta en ole ihan varma jaksoinko. Minua oli vastaanottamassa veljeni joka oli tullut maaliin kolme minuuttia aiemmin. Istuttiin vierekkäin nurmikolla, minun voidessa todella pahoin ja koittaen juoda nestettä ja olla oksentamatta. En osannut edes iloita ajastani, olin niin uupunut. Kahden minuutin päästä siskoni tuli maaliin, hienosti oman sarjansa toisena!
Kisasta jäi käteen siis tavoiteaika, joka oli 15 minuuttia kovempi kuin kauden alussa asettamani tavoite. Olin juossut puolimaratonin keskisykkeellä 189 iskua minuutissa. Kisan jälkeen olen keskittynyt lähinnä nauttimaan rennoista lenkeistä, mutta suunnitelmissa on maraton syksyllä ja seuraavaksi Rovaniemi Marathon -tapahtuman puolikkaalle osallistuminen.
torstai 29. toukokuuta 2008
maanantai 26. toukokuuta 2008
Lähtölaukaus
Ensimmäinen kirjoitus uunituoreeseen blogiin! Miksi haluan liittyä lukemattomien bloggaajien joukkoon? Tarkoitus on avata perushölkkääjän arkea, jakaa kokemuksia ja toivottavasti innostaa muitakin juoksun pariin.
Lenkkeily on muuttunut alkuaikojen painonhallintasyistä tehdyistä kävelyistä vähitellen varovaiseksi hölkkäilyksi ja lopulta tavoitteelliseksi juoksuharjoitteluksi. Juokseminen on paitsi fyysistä, minulle myös henkinen kokemus. Nautin eniten pitkistä parin, kolmen tunnin lenkeistä. Juostessa pitkään voi hetkeksi erkaantua itsestään ja muuttua saumattomaksi osaksi ympäristöään.
Juoksuun liittyy myös kärsimyksen, tukehtumisen tunteen, täydellisen uupumuksen ja toivottomuuden voittaminen kovissa harjoituksissa ja kilpailutilanteissa. Kilpailen itseäni, olosuhteita ja kelloa vastaan. Taistelen tällä tavalla myös passivoitumista, fyysistä rappeutumista ja henkistä lamaa vastaan.
Seuraavaksi lähden ulkoilemaan hieman lisää.
Lenkkeily on muuttunut alkuaikojen painonhallintasyistä tehdyistä kävelyistä vähitellen varovaiseksi hölkkäilyksi ja lopulta tavoitteelliseksi juoksuharjoitteluksi. Juokseminen on paitsi fyysistä, minulle myös henkinen kokemus. Nautin eniten pitkistä parin, kolmen tunnin lenkeistä. Juostessa pitkään voi hetkeksi erkaantua itsestään ja muuttua saumattomaksi osaksi ympäristöään.
Juoksuun liittyy myös kärsimyksen, tukehtumisen tunteen, täydellisen uupumuksen ja toivottomuuden voittaminen kovissa harjoituksissa ja kilpailutilanteissa. Kilpailen itseäni, olosuhteita ja kelloa vastaan. Taistelen tällä tavalla myös passivoitumista, fyysistä rappeutumista ja henkistä lamaa vastaan.
Seuraavaksi lähden ulkoilemaan hieman lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)