maanantai 25. toukokuuta 2015

Missä mennään, Matti?

http://www.tilastopaja.org/db/fi/ranking.php

Huomasin tänään, että Kalevan kisojen rankingia pääsee seuraamaan tilastopajasta. Aika tylyä luettavaa. Mulla on ollut kauden tavoitteena 32' alitus ja ehkä Kalevan kisojen osallistumisoikeuskin. Tulosrajasysteemi muuttui tälle kaudelle siten, että varman paikan tienaa 31'40 alituksella kun ennen riitti A-luokan tulos 32'10. Jos paikalle ei saada muuten 20 juoksijaa niin loput otetaan sitten rankingista. Nyt kuitenkin 31'40 alittajia on niin runsaasti että tuskinpa heikompi tulos tulee riittämään. Sinänsä ihan hyväkin koska voittaakseen täytyy juosta alle 29'. Kannattaako ratakympin Suomen mestaruuskisoissa olla jaloissa pyörimässä yli kahdella kierroksella ohitettavia juoksijoita?

Samalla mieleen  jysähti umpisurkea juoksuni viime lauantaina ja aika 35'36. Tuntuu että tuohon 31'40 on valovuosi matkaa. Pitäisi juosta alle 3'10 / km joka ikinen kilometri. Toistaiseksi en ole pystynyt tuohon edes 3000 metrillä. Oikeastaan ajallekin melkein sama mutta olisi pitänyt pystyä taistelemaan kolmannesta sijasta.

Talvi meni ihan hyvällä harjoittelumäärällä ja tunsin itseni parempikuntoiseksi kuin aiemmin mutta se ei realisoitunut hallikaudella tuloksissa. Olen vähän ymmälläni että mikä tässä meni mönkään. Kaiken lisäksi viime kuukausien treenit on jääneet aika vähäisiksi kisakauden vähitellen käynnistyessä. Olenko sitten liikaakin kevennellyt vähempimerkityksisiin kisoihin?

Tämän viikon perjantaina menen hapenottotesteihin mittaamaan mitä kunnolle on tapahtunut. Pitää siis malttaa ottaa tämä viikko rauhallisesti. Ihan kuin tässä mitään olisi mistä keventää.

Ahdistavaa on sekin, että kestävyysurheilussa ei suuntaa kannata alkaa muutamaan kovin joutuin. Korjausliikkeet tulee olla hyvin hienovaraisia ja isompia muutoksia pääsee tekemään vasta ensi kauden puolella. Toisaalta se on ihan hyväkin kun ei oikein ole kuvaa siitä miten harjoittelua muuttaisin. Varmasti parempi juosta tämä kisakausi loppuun ja katsoa mihin asentoon kellon viisarit lopulta pysähtyvät.

lauantai 23. toukokuuta 2015

Myrskyävä Terwakymppi

Olin Terwamaratonin lähestyessä aika varmoin tuntemuksin koska kunto tuntui olevan edelleen noususuunnassa. Ennakkoon tiesin että kymmenen kilometrin kilpailuun on tulossa Janne Ukonmaanaho ja Henri Manninen, joten kaksi ensimmäistä sijaa taisi olla jo etukäteen jaettuna. Muista nimistä ei ollutkaan sitten tietoa joten ajattelin että 33'XX ajalla voisin päästä jopa palkintosijalle.

Kisapäivän olosuhteet oli aika jäätävät mutta sijoituksen suhteenhan se ei haittaa kun kaikilla on sama keli. Verryttelyt menivät hyvävoimaisena ja pystyin juoksemaan kevyesti kisavauhdilla. Jälki-ilmoittautumisissa mukaan tuli kuitenkin vielä Arttu Liipo, Jani Ylisaukko-oja sekä Ossi Peltoniemi. Tunkua kolmannelle sijalle siis todellakin riitti. Arttuhan kuitenkin juoksi M19-sarjassa., mutta asia ei selvinnyt minulle ennen juoksun päättymistä.

Lähtöviivalla oli pientä sekoilua kun lähettäminen ei ollut ihan tavanomainen. Ensiksi tuli ohjeita jostain ihmeen pilliin viheltämisestä ja lähtölaukauksista. Joku huusi "valmiit", mutta sitten toinen ääni alkoi käydä lähtölaskentaa. Siinä hötäkässä sitten muutama juoksija otti pienen varaslähdön joka ei kuitenkaan vaikuttanut mun mielestä mitenkään sijoituksiin. Päästiin kuitenkin matkaan.

Janne ja Henri tietysti läksivät kärkeen aivan omaa vauhtiaan mutta meikäläinen pääsi Janin ja Ossin peesiin ihan hyvissä fiiliksissä. Juostiin Pikisaarta pitkin ja tuntui ihan kivalta mutta väliaika 3'12 vähän säikäytti. Jättäydyin sitten tuosta kyydistä mikä oli kyllä jälkeenpäin ajateltuna tosi tyhmästi tehty. Ei kilpailussa voi jättäytyä kyydistä ja sitten olettaa olevansa muita nopeampi.

Pieni sekoilu jatkui kun Eedenin tienoilla järjestäjät alkoivat yhtä-äkkiä huutaa: "tänne, tänne". Reittiopasteet oli hyvin epäselvän näköiset. Maratonilla tais olla jotain lisälenkkiä kymppiin verrattuna, tai toisinpäin kympillä oli tarkoitus oikaista joku mutka. Siellä oli vissiin kärkijuoksijoilta jopa estetty oikealle kympin reitille meneminen. Tätä en kyllä osannut yhtään odottaa yleensä mainiosti järjestetyltä Terwamaratonilta.

Samassa puskettiinkin rajuun vastatuuleen ja kaverit oli jo vaikka missä asti. No ei munkaan takana oikein kuulunut mitään ääniä. Enpä juuri vilkuillutkaan taaksepäin. Juoksin vaan matkaa pois, ei kulkenut yhtään. Jossain kohtaa katsojat huusi että alahan kelata nimittäin vastatuuli alkaa nyt. Olihan tuota jo pari kilsaa vedettykin vastatuuleen. Siinä sitä sitten rimpuiltiin vähän synkissä fiiliksissä.

Koitin tsempata itseäni juoksemaan niin lujaa kuin jaksan mutta eväät alkoi olla aika vähissä. Patosillan nousussa sai aika jännän olon aikaiseksi ja sittenpä yritin puiston suojissa kiriä vauhtia. Ei mitään havaintoa miten onnistui. Vika kilsa rupesi tuntumaan jo oikeasti aika pahalta joten taisin jakaa kuitenkin voimat kohtuullisesti.

Tulin stadionille ja kuulin takasuoralta miten Johanna Peiposen maaliintuloa kuulutettiin. Aika oli sen kuuloinen että meikäläisen ajasta tulisi kehnonpuoleinen. Juoksentelin sitten ilman kummempaa kirimistä matkavauhtia maaliin viidentenä ajassa 35'36. Ei hurraamista. Pieni ilonpilkahdus tuli kun onnistuin kuitenkin jättämään Arttua 28 sekuntia.

Enpä jaksanu verrytellä vaan menin suihkuun ja etsimään palautuseväitä.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Ideapark-juoksu

Sain kisaan huoltajiksi vanhempani joille heti aluksi reilu kiitos. Kyllä on helppo osallistua kisaan kun saa kyydin, varusteet säilyy tallessa ja saa heti kisan jälkeen lämmintä päällepantavaa.

Verryteltiin Tolosen Mikon kanssa ja sain vinkkiä että kannattaa iskeytyä Ylisaukko-ojan ja Tolosen peesiin alussa. Hyvä neuvo, tai niin ainakin ajattelin koska se oli minulla alun alkaen suunnitelmanakin. Askel tuntui hyvältä ja intoa riitti.

Startista Peiponen lähti ensin kärkeen ja kisaan itsekin osallistunut valmentajansa huikkasi perään: "oma juoksu!". Siitä sitten Ylisaukko-oja kirmasi kärkeen ja minä sekä Tolosen Mikko perään. Kattelin kellosta, että nyt muuten mennään lujaa. Lasketeltiin myötätuuleen alle 3'10 / km tahtia ekat kilsat. Sitten jouduin toteamaan että nyt on kyllä mulle liian kova kyyti ja jäin vähän.

Takaa alkoi kuulua Peiposen askeleet ja kohta hän juoksikin mun ohi. Juoksin vähän aikaa siinä peesissä ja kävin sitten välillä vetovuorossa voimien salliessa. Kyllä meni Johanna lujaa! En muista ihan tarkkaan olisko ollut viimeinen 3 km kun Peiponen karkasi meikäläiseltä ja sittenpä juoksentelin hänen perässään maaliin. Peiposen aika uskomaton 33'52 virallisesti mitatulla reitillä!

Minun aika oli mulle hyvä 34' tasan tosin kilpailukansliassa näin tulosliuskan jossa aika oli vähän alle. Näyttää siltä että tasapainoisella juoksulla olisin ihan ennätysajoissani kiinni ja tämä toukokuun puolessavälissä. Olikin sellainen tuntuma että maastojuoksut oli nostaneet kuntoa. Ja kyllähän etenkin tuon miesten pitkän maastomatkan jälkeen maantie- ja ratajuoksu tuntuu ainakin hetken helpolta rallattelulta.

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

SM-maastot Imatralla

Pelkäsin tätä kisaa etukäteen aika paljon. Edellisviikon kuuden kilometrin maastojuoksu meni todella kovaksi raastamiseksi ja nyt täytyisi juosta tuplasti sen. Reittitiedotkaan eivät juuri helpottaneet jännistystä, joskin onneksi aivan suurimmat mäet jätettiin väliin. Reitillä oli jyrkkiä mutta onneksi lyhyitä nousuja ja laskuja aika lailla.

Verryttelyt tuntuivat menevän hyvin ja askel rullasi mukavasti. Kyllähän sitä silti tunsi olevansa porukassa ulkopuolinen kun takasuoralla vuoroin tulee vastaan Jussi Utriainen, Henri Manninen ja Jarkko Järvenpää.

No, paukusta liikkeelle ja koitin ottaa aika rauhallisen asenteen. Yllätyksekseni pysyin alussa ihan kohtuudella massan mukana. Kärki tietysti karkasi heti omia menojaan, mutta ensimmäisen kierroksen aikana iloitsin kun näin edessäni Yrjö Pesosen selän eikä se loitonnut yhtään. Tarkemmin ajatellen tuon olisi pitänyt olla jonkinasteinen hälytysmerkki.

Toisen kierroksen aikana reipas meininki muuttui aika nopeasti raskaaksi. Jäljelläolevat vajaa viisi kierrosta tuntuivat ajatuksena ihan mahdottomalta. Koitin laittaa työvaihetta päälle ja muutamat ukkelit juoksivat siinä sitten karkuun. Ihmeekseni en kuitenkaan jäänyt porukan viimeiseksi juoksemaan vaan minun takanakin näkyi porukkaa.

Ylämäkiin lyhyttä askelta tikuttaen ja alamäet niin hyvin rullaten kuin jaksaa. Muutama alamäki oli niin jyrkkä että niissäkin alkoi hapottaa. Yritin ajatella mahdollisimman vähän oikeastaan mitään muuta kuin seuraavaa mäkeä, mutkaa ja askelta. Väliajoista näkee että olen juossut kuitenkin kohtuu tasaista vauhtia kolmisen seuraavaa kierrosta kunnes alkoi tuntua todella pahalta.

Yksi kaveri juoksi ohi mutta mun eväät oli täysin lopussa. Halusin vain selvitä ehjänä reitiltä pois ja yritin pitää vauhtia sen minkä pystyin. Porukka tuntui kannustavan meitä loppupään juoksijoitakin kohtuullisen hyvin. Olin kuitenkin sen verran paljon hitaampi että kierroksella ohitetuksi tulemisesta syntyi realistinen uhkakuva.

Viimeinen kierros. Tuntui siltä että olin juossut reitillä ikuisesti ja kisa jatkuu tulevaan ikuisesti. Palkeet kävivät sen mitä ehtivät ja tuntui todella pahalta. Väsymyksen tunne oli jo niin kova että se oli aivan selvää kipua. En kuitenkaan halunnut pistää suosiolla hölkäksi vaan yritin mennä niin kovaa kuin pystyin. Lopulta vastaan tuli viimeinen jyrkkä alamäki ja heti perään nousu. Tiesin että tuon jälkeen saa lasketella maaliin loivaa alamäkeä. Annoin askeleen rullata ja koitin juosta stadionilla edes jokseenkin ryhdikkäästi maaliin.

Maalissa olin niin iloinen että selvisin reitistä jokseenkin ehjänä ja vailla vammoja. Kyllä tuo miesten pitkä matka SM-maastoissa on todella rankka kisa. Sanoisin, että tämän kokemuksen rinnalla täysiä juostu maantiepuolikas on aivan lasten leikkiä. Vaikka jäin tulosliuskan häntäpäähän ja vauhti ei oikein riittänyt minkäänlaiseen sijoituksista kamppailuun olen tosi iloinen että lähdin mukaan. Seuraavan kerran kun on kisoissa vaikea hetki voin todeta että onhan tuota tullut puskettua läpi melkoisesta tuskien taipaleesta Imatralla silloin keväällä 2015. Että miksei tästäkin sitten selviä.

Erityismaininta lopuksi mainioista ja mahtavista kisajärjestelyistä. Kilpailuun osallistuminen oli helppoa ja miellyttävää ja kilpailureitti oli upea. Kiitos Imatran Urheilijoille!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Liikettä lantioon sekä sisältöä kisakalenteriin

Mitenkäs mulle näin paljon asiaa on kertynyt ihan parissa päivässä?

Läksin heti aluemestaruusmaastojen jälkeisenä sunnuntaina Pohjolan Juoksijoiden yhteislenkille. Olikin tosi hyvä lenkki sillä sain paljon arvokkaita vinkkejä harjoitteluun ja juoksutekniikkaan. Ihan päällimmäinen asia oli että vaikka olen käynyt maksimihapenoton testissä selvittämässä sykerajat, on virhe ajatella kynnyssykkeiden pysyvän vakiona. Talvella määräharjoittelun myötä kestävyyden kasvaessa helposti aerobinen ja anaerobinen kynnyssyke tulee alaspäin. Jos tällöin tuijottaa sokeasti pelkkiä sykelukuja niin lenkkien tehot nousevat liian suureksi. Selittäisi aika paljon siitä, miten mulla peruslenkit on kulkeneet tosi hyvin ja kovat lenkit ei sitten niinkään. Täytyykin oitis pistää tiukempaa rajoitinta peruslenkeille, etten tuhlaisi voimiani väärissä harjoituksissa.

Toinen seikka liittyy juoksutekniikkaan. Asia oli ehkä helpompi ymmärtää siinä paikan päällä, mutta liittyi lantion liikkuvuuteen. Minullahan oli pari vuotta sitten paljon ongelmia lantion alueella ja ongelman perussyyksi pajastui OMT-fysioterapeutin mukaan lantion toimintahäiriö. Siitä aiheutunut lantion väärä asento kuormitti tiettyjä tukilihaksia aivan liikaa ja toiset tukilihakset taas heikentyivät vailla tarvittavaa harjoitusärsykettä. OMT-fysioterapeutin laatiman jumppaohjelman myötä lantion asento ja tukilihasten kunto parani mutta jotain meni ns. pesuveden mukana. Aloin pitää lantion asentoa jo liiankin vakaana joka siten taas estää askeleen pyörittämistä ja tehojen irti saamista.

Sainkin ohjeeksi rentouttaa ja vapauttaa lantion liikettä ja kylläpä muutaman juoksukerran jälkeen tuntuu että askeleeseen on löytynyt aivan uutta lentoa! Todellinen vaikutus on varmaan korkeintaan 10 % mutta jo sekin olisi aivan valtava parannus. Voimantuotto tuntuu nyt paljon helpommalta. Kyse ei välttämättä ole niinkään edes siitä, että samalla sykkeellä pääsisi heti vauhdikkaammin. Lihakset pääsee nyt tekemään töitä vapaammin, mutta kyllähän ne happea vaatii ihan entiseen malliin. Ehkä jopa enemmänkin jos saan tehoja paremmin irti.

Hyvin menneestä kisasta innostuneena perkasin läpi kilpailukalenterista kesän tapahtumat ja kiinnostavia startteja joihin olisi mahdollista osallistua pienellä vaivalla on jopa 23 kappaletta. Erityisesti tuossa kesäkuun alkupuolella kisatahti kävisi tällöin jo niin kiivaaksi, että varmaan täytyy priorisoida missä käyn juoksemassa. Luvassa olisi kuitenkin näillä näkymin vaihtelevilla alustoilla matkoja 800 metristä aina 25 kilometriä pitkään "piikkiin" asti. Etupäässä kuitenkin ratajuoksuja.

Ihan ensimmäiseksi tosin täytyy hoitaa nuo SM-maastojen 12 kilometrin matka. Tuntuu aika hurjalta lähteä latomaan tuplasti aluemestaruuskisojen mittaista matkaa maastossa. Pitää vissiin yrittää säilyttää pää kylmänä alussa, ettei tule aivan mahdoton tuskien taival.

Kävinkin tänään tekemässä kisaan valmistavana harjoituksena 25' kovaa Puolivälinkankaan kuntoradalla. On se armoton harjoituspaikka! Tälläkin kertaa tuntui että nythän tuo askel kulkee mutta GPS-jäljen perusteella keskivauhti oli silti vain 4'08 / km. Tuostahan voisi jopa masentua, mutta onneksi minulle on jo entuudestaan tuttua ettei tuolla kello paljoa egoa hivele. Tällä kertaa taisin kuitenkin päästä ensimmäistä kertaa kierroksen viidessä minuutissa ja vauhti pysyi hyvin harjoituksen loppuun saakka. Kaupungin sivuilla kuntoradan mitaksi ilmoitetaan 1,5 km, paikalla olevan kyltin mukaan mittaa olisi muistaakseni 1,4 km, Ambit mittasi matkaksi ~1,3 km ja Polarin mittarilla kierros olisi vain ~1,2 km. Veikkaan totuuden löytyvän jostain tuolta skaalan alapäästä.

lauantai 2. toukokuuta 2015

Aluemestaruusmaastot Oulaisissa

Takareiden kirraaminen helpotti sen verran, että uskaltauduin kuitenkin viivalle. Ilmoittautuneita oli miesten sarjassa kymmenkunta, mikä on roimasti enemmän kuin viime kerralla Oulaisissa pari vuotta sitten. Pelkästään Auralaisiakin oli bussillinen junnuja, yleisen sarjan juoksijoita ja aikuisurheilijoita.

Verryttelyissä huomasin että alkumatkan jyrkässä alamäessä oli vähän pehmeää jäätä. Olin tosi huolestunut että mitenhän tuossa jalka pitää. Päätin sitten suunnitelmista poiketen vaihtaa kisatossuiksi maantiekisatossut koska näin sain poistettua olosuhteista ja varusteista yhden epävarmuustekijän. En ole juossut piikkareilla vielä montaakaan kisaa enkä kertaakaan maastossa.

Otin verryttelyssä yhden kilometrin reippaan vedon 30 minuuttia ennen starttia. Tuo on toiminut aika hyvin ja toimin varmaan jatkossakin samoin, ainakin näissä pitemmissä juoksuissa. Lähtee kone hyvin käyntiin, mutta koska vauhti on alle anaerobisen kynnyksen niin ei pääse muodostumaan happoja ja siitä ehtii palautua starttiin.

Läksittiin latomaan aika railakasta vauhtia ja yritin tykitellä heti ensimmäiseen pikkunousuun etten jäisi porukasta. Markku ja joku toinen juoksija karkasivat kuitenkin jo tässä vaiheessa ja olin ensimmäisen alamäen alkaessa viidentenä. Pääsin rullaamaan alamäkeä tehokkaasti alas ja muistaakseni kuittasin siinä kohtaa yhden selän. Pauli jäi vielä edelle tunkkaamaan pitkää jyrkkää nousua ylös. Vai meninkö minä sittenkin ohi? Yritin vähän säästellä voimia koska olen melko heikko mäkijuoksija.

Mäen päältä sitten lähdettiin laskeutumaan kohti ensimmäisen kierroksen loppua. Siinä pääsin vähän levähtämään mutta oli jo varsin rapea olo. Eipä se auta kuin koittaa kestää kun leikkiin on kerran ryhtynyt. Pitkään alamäkeen niin kovaa kuin vaan pystyn menemään koska olin siinä muuta ryhmää vahvempi. Sitten taas ylämäessä juuri sen verran lujaa ettei aivan vielä oksennus lennä. Tuntui siltä etten selviä ehjänä maaliin asti. Onneksi tuli taas alamäkeä jossa sain rullata ja vähän toipua.

Vikalle kierrokselle lähtiessä juoksin jo ihan kuin humalainen seilaten miten sattuu mutta äijät silti letkassa takana. Ykkös- ja kakkossija oli jo kaukana näkymättömissä. Jalat tuntuivat kumista tehdyiltä ja venkoilivat sinne tänne. Ei auttanut kuin painaa. Jätkät hiillostaa pitkässä ylämäessä niin että hengityksen ihan tuntee takaraivossa. Mäen päällä koitin repiä vauhtia, pakko niistäkin oli tuntua pahalta tai muuten olisivat jo menneet ohi. Lopussa oli vielä pikku nyppylä ennen loppusuoralle kaartavaa alamäkeä.

Siinä kohtaa tuli joku taktinen herääminen tai mikä lie hulluus iskenyt ja päätin että nyt jos koskaan isken. Ja niin vain hengitys katosi takaa. Ei auttanut kuitenkaan höllätä, koska pehmeällä peltosaralla menevällä loppusuoralla ei kuule takana tulevien askelia. Koitin rullata hullun lailla kohti maalia. Mitä ihmettä? Tyypit viittoo vielä yhdelle kierrokselle? Voi ei!? Tuossa kohtaa meinasin saada slaagin järkytyksestä.

Onneksi se meni kuitenkin niin että piti juosta maalikarsinaan joka oli vähän eri paikassa mitä kuvittelin. Raasto palkittiin kolmannella sijalla. Nyt alkaa löytymään kisassa sitä kisavaihdetta mitä kevään hallikisoilta jäin kaipaamaan. Ja mikä parasta, takareisi on aivan priimakunnossa.