Vuoden päätteeksi kävin ensimmäistä kertaa jo perinteeksi asti muodostuneessa Limingan uudenvuodenjuoksussa. Oli oikeastaan jo aikakin. Turhan usein tämä hienosti järjestetty kovatasoinen kisa on jäänyt välistä.
Vireystila ei ollut mitenkään hirveän hyvä ja piti lähteä töistä vähän normaalia aiemmin että ehdin vetää vielä nokoset ennen kisapaikalle lähtöä. Jännittikin aika lailla mutta siitä se sitten pehmeni kun tutut ystävät olivat juttuineen ja vinkeineen paikalla vastaanottamassa. Sen yhteisön merkitystä ei kyllä voi liikaa korostaa.
Lähdettiin liikenteeseen ja mietin että nyt kyllä porukka lähti ylikovaa. Meinasin ihan suorastaan jäädä jalkoihin. Tiesin että kärki varmaan menee omia menojaan mutta kun pitkälti toistakymmentä juoksijaa karkasi välittömästi oletin että selkiä tulee vielä melko monta vastaan kisan edetessä. Pikkuhiljaa saavutinkin juoksijoiden ryhmiä mutta en mitenkään hirveän montaa toiseen kierrokseen mennessä ollut ohittanut.
Olipa kyllä tunnelmallista juosta pimeässä lyhtyjen ja soihtujen valossa ilotulitteiden räiskyessä lakeuksien yllä. Alusta oli pitävä ja reitti selkeä ja hyvä. Eikä tuultakaan ollut riesana.
Toiselle kierrokselle lähdettäessä pääsin Määtän Janin ohi ja Paukkerin Jarkosta vähän myöhemmin. Sitten joku selkä edessä oli vähän sitkeämmin saavutettava. Matkaa oli vielä reilusti jäljellä joten en halunnut alkaa vielä kovin hötkyilemään. Jossain vaiheessa pääsin kaverista ohi mutta en irti. Tyyppi iskeytyi visusti kantaan kiinni ja viimeiselle kilometrille lähtiessä nykäisi vauhtia tai sitten meikäläinen sammahti. Yritin pysyä mukana mutta kaveri onnistui kuitenkin vetämään ehkä parinkymmenen metrin kaulan kunnes matkaa oli jäljellä enää kolmisensataa metriä.
Jostain sain siinä vaiheessa sitten kaivettua kirivaihteen päälle vaikka hetkeä aiemmin tuntui vielä siltä että ei irtoa ei millään. Ajattelin että tuota etumatkaa en saa millään kiinni mutta sama yrittää, mitä se haittaa jos ei onnistu. Täysin yllättäen pääsinkin kaverista ohi ja maaliin edellä. Taisin olla kymmenenneksi nopein ajalla 36'04,9. Kun ensimmäinen kierros oli vienyt aikaa 18'10 niin toinen kierros oli hiukan nopeampi.
Maalissa kättelin kaveria ja kiitin hyvästä kisasta. Sain kyllä kuulla heti että ei hän ottanut tätä ollenkaan tosissaan vaan juoksi vain harjoituksena. Ilmankos ei loppukirissä ollut hankaluuksia mennä kaverista ohi!
torstai 31. joulukuuta 2015
lauantai 26. joulukuuta 2015
Pakkomielteistä joulua
Hesarin juoksublogissa oli joulun alla artikkeli siitä, miten kuntoilu voi riistäytyä pakkomielteiseksi suorittamiseksi jolloin ei pysty rentoutumaan edes joulun pyhinä vaan on karattava juoksulenkeille läheisten vastustuksista huolimatta. Provosoiva kirjoitus herätti monia ajatuksia ja runsasta keskustelua eri puolilla netin juoksuaiheisia keskustelufoorumeita.
Minä puolestani silmäilin jo viime viikolla joulun myötä koittavia ylimääräisiä vapaapäiviä ja harmittelin sitä että treenirytmissä jouluviikolle osuisi kevyt viikko. Tuntui siltä, että runsas palautumiseen käytettävissä oleva aika valuisi hukkaan ilman kunnon treenejä. Juttelin asiasta valmentajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että aina ei tarvi noudattaa samaa rytmitystä härkäpäisesti vaan vaihtelu on hyvästä. Suunnittelimme tähän jouluvapaille tähän asti tiukimman viikon tämän peruskuntokauden aikana. Voipa olla ettei yhtä kovaa viikkoa ole aiemmin tullut tehtyäkään, vaikka kenties määrällisesti joskus on enemmänkin kilometrejä kertynyt.
Kolmannen perättäisen kovan viikon aloitus tuntui aika helpolta ja tiistaina vetoharjoituksessa kulku oli lennokasta ja voimakasta. Tuntui mahtavalta kun kerrankin homma pysyi kunnolla hanskassa ja kiihtyvästä tahdista huolimatta viimeinenkin veto sujui hyvässä kontrollissa ja tekniikka ei sortunut räpistelemiseen edes loppurutistuksessa. Yöllä ei kovin hyvin uni tullut - ihan normaalia kovan harjoituksen jälkeen. Seuraavana aamuna palautteleva pitempi harjoitus kulki myös hyvin. Työpäivän aikana alkoi kuitenkin väsymys tuntua ja kotimatkalla juostu peruskestävyysharjoitus tuntui aika väkinäiseltä. Yö meni pyöriessä, kai siinä muutama tunti untakin tuli.
Aattopäivän aloitin kevyellä harjoituksella joka venähti pari kilometriä suunniteltua pitemmäksi mokattuani reittisuunnittelun. Päivä kului suurimmaksi osaksi syöden ja leväten. Mietin jo iltapäivän harjoituksen väliin jättämistä mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja pitempi vauhtileikittely sujuikin yllättävän hyvin. Loppumatkasta oikean jalan pikkuvarpaaseen tuli kivulias rakko mutta sellaista se on. Yöllä uni tuli hyvin - palautuminen oli siis hyvin käynnissä.
Joulupäivän harjoitus oli koko viikon rajuin ja hirvitti lähteä tekemään minulle pitkää 15 kilometrin reippaasta kovaan vauhtiin kiihtyvää harjoitusta valmiiksi vähän väsyneenä. Huoletti myös miten pahasti rakko vaivaisi juoksua. Päivä valkeni paljastaen todella huonot olosuhteet kovan tuulen puhaltaessa märän jäätikkään päällä. Harjoitus sujui kuitenkin kohtuu hyvin ja olosuhteisiin nähden tyydyttävällä vauhdilla. Parasta oli että jaksoin kovan osuuden loppuun asti hyvällä rennolla askeleella. Loppuvaiheessa lenkkiä oli jo jotain lennokkuuden merkkiäkin kun huomasin miten sain jarrutusta pois askeleesta ja vauhti nykäisi välittömästi napsun kovemmaksi.
Vielä pari harjoitusta on jäljellä mutta näyttää siltä että kyllä tästäkin viikosta selviän. Mahdollisuus levätä todella runsaasti auttaa jaksamaan läpi normaalia kovemmasta määrän annostelusta huolimatta. Minulla on siinä mielessä ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vapaapäivinä treenaamaan että vietän useimmiten aikaa vanhempieni luona ja saan tulla valmiiseen pöytään. Rauhallinen elämäntahti poistaa stressiä ja auttaa rentoutumaan sekä lepäämään. Palautuminen on siis normaalia parempaa.
Mitä pakkomielteiseen ja liian runsaaseen harjoitteluun tulee - mietin joskus sitä miksi se on juuri ulkoilu ja liikunta jossa ajatellaan että nyt menee överiksi? Eikö joskus olisi syytä höllätä kotiaskareista tai työkuormasta jos mitenkään vain mahdollista? Olisiko kuitenkin parempi mennä nukkumaan tuntia aiemmin kuin valvoa telkkarin tai pelien ääressä? Yksin elävänä minun on tietysti helppo huudella kun velvoitteita on vähemmän kuin perheellisillä. Toisaalta kenen tahansa tavoitteellisesti harjoittelevan ohjelmaan kuuluu selvä kovempien ja kevyempien jaksojen rytmitys. Samoin myös kevyemmät harjoitukset ovat osa rutiinia. Levosta ja ravinnosta täytyy myös pitää huolta. Ei sitä kehity jos päivästä toiseen vetää yhä kovempaa rääkkiä ja samaan aikaan laiminlyö palautumista.
Minä puolestani silmäilin jo viime viikolla joulun myötä koittavia ylimääräisiä vapaapäiviä ja harmittelin sitä että treenirytmissä jouluviikolle osuisi kevyt viikko. Tuntui siltä, että runsas palautumiseen käytettävissä oleva aika valuisi hukkaan ilman kunnon treenejä. Juttelin asiasta valmentajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että aina ei tarvi noudattaa samaa rytmitystä härkäpäisesti vaan vaihtelu on hyvästä. Suunnittelimme tähän jouluvapaille tähän asti tiukimman viikon tämän peruskuntokauden aikana. Voipa olla ettei yhtä kovaa viikkoa ole aiemmin tullut tehtyäkään, vaikka kenties määrällisesti joskus on enemmänkin kilometrejä kertynyt.
Kolmannen perättäisen kovan viikon aloitus tuntui aika helpolta ja tiistaina vetoharjoituksessa kulku oli lennokasta ja voimakasta. Tuntui mahtavalta kun kerrankin homma pysyi kunnolla hanskassa ja kiihtyvästä tahdista huolimatta viimeinenkin veto sujui hyvässä kontrollissa ja tekniikka ei sortunut räpistelemiseen edes loppurutistuksessa. Yöllä ei kovin hyvin uni tullut - ihan normaalia kovan harjoituksen jälkeen. Seuraavana aamuna palautteleva pitempi harjoitus kulki myös hyvin. Työpäivän aikana alkoi kuitenkin väsymys tuntua ja kotimatkalla juostu peruskestävyysharjoitus tuntui aika väkinäiseltä. Yö meni pyöriessä, kai siinä muutama tunti untakin tuli.
Aattopäivän aloitin kevyellä harjoituksella joka venähti pari kilometriä suunniteltua pitemmäksi mokattuani reittisuunnittelun. Päivä kului suurimmaksi osaksi syöden ja leväten. Mietin jo iltapäivän harjoituksen väliin jättämistä mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja pitempi vauhtileikittely sujuikin yllättävän hyvin. Loppumatkasta oikean jalan pikkuvarpaaseen tuli kivulias rakko mutta sellaista se on. Yöllä uni tuli hyvin - palautuminen oli siis hyvin käynnissä.
Joulupäivän harjoitus oli koko viikon rajuin ja hirvitti lähteä tekemään minulle pitkää 15 kilometrin reippaasta kovaan vauhtiin kiihtyvää harjoitusta valmiiksi vähän väsyneenä. Huoletti myös miten pahasti rakko vaivaisi juoksua. Päivä valkeni paljastaen todella huonot olosuhteet kovan tuulen puhaltaessa märän jäätikkään päällä. Harjoitus sujui kuitenkin kohtuu hyvin ja olosuhteisiin nähden tyydyttävällä vauhdilla. Parasta oli että jaksoin kovan osuuden loppuun asti hyvällä rennolla askeleella. Loppuvaiheessa lenkkiä oli jo jotain lennokkuuden merkkiäkin kun huomasin miten sain jarrutusta pois askeleesta ja vauhti nykäisi välittömästi napsun kovemmaksi.
Vielä pari harjoitusta on jäljellä mutta näyttää siltä että kyllä tästäkin viikosta selviän. Mahdollisuus levätä todella runsaasti auttaa jaksamaan läpi normaalia kovemmasta määrän annostelusta huolimatta. Minulla on siinä mielessä ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vapaapäivinä treenaamaan että vietän useimmiten aikaa vanhempieni luona ja saan tulla valmiiseen pöytään. Rauhallinen elämäntahti poistaa stressiä ja auttaa rentoutumaan sekä lepäämään. Palautuminen on siis normaalia parempaa.
Mitä pakkomielteiseen ja liian runsaaseen harjoitteluun tulee - mietin joskus sitä miksi se on juuri ulkoilu ja liikunta jossa ajatellaan että nyt menee överiksi? Eikö joskus olisi syytä höllätä kotiaskareista tai työkuormasta jos mitenkään vain mahdollista? Olisiko kuitenkin parempi mennä nukkumaan tuntia aiemmin kuin valvoa telkkarin tai pelien ääressä? Yksin elävänä minun on tietysti helppo huudella kun velvoitteita on vähemmän kuin perheellisillä. Toisaalta kenen tahansa tavoitteellisesti harjoittelevan ohjelmaan kuuluu selvä kovempien ja kevyempien jaksojen rytmitys. Samoin myös kevyemmät harjoitukset ovat osa rutiinia. Levosta ja ravinnosta täytyy myös pitää huolta. Ei sitä kehity jos päivästä toiseen vetää yhä kovempaa rääkkiä ja samaan aikaan laiminlyö palautumista.
lauantai 12. joulukuuta 2015
Iin yrityksen testijuoksu 3/2015...2016
Seuraava osakilpailu olikin jo tänään koska kilpailua ei haluta järjestää keskellä joulun pyhiä. Aika raa'alta tuntui lähteä Iihin ajelemaan kun jo aamulenkillä tuntui kroppa aika väsyneeltä. Toissaviikolla juostun tuhannen metrin kisan (2'53,9) jälkeen olen treenannut aika lujaa. Siihen kun vielä yhdistää töissäkäynnin ja treenien aikataulujen aiheuttamat logistiset ongelmat niin kiirettä on pitänyt että olen ehtinyt mm. pestä pyykkiä ja nukkua tarpeeksi.
Osallistujia oli taas hienosti ja luvassa oli hyvää kisailua mm. revanssia viimekertaisesta väännöstä Juha-Matin kanssa. Samuli Huusko oli paikalla ja pitkästä aikaa myös Jani Määttä. Markku myös paikalla mutta tällä kertaa jänistämässä Limingan väkeä 36' aikaan. Samuli kyseli että meinaanko uskaltautua tuohon porukkaan mutta itse olin ajatellut että juoksisin hieman tuota lujempaa.
Lähdössä jäin hieman pussiin ja Juha-Matti lähti latomaan muiden edellä. Minä lähdin perään heti kun lähtöruuhkasta pääsin irtaantumaan. Sain kärjen kiinni tasaisella vedolla ja menin heti ohi kärkipaikalle. Ajattelin että nyt pidän vauhtia sen verran lujana että Juha-Matti tippuisi matkasta.
Parin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin olla vaikeuksia ja vauhti alkoi väkisellä tippumaan. Siinä ensin Samuli meni ohi ja kohta Juha-Matti muiden niittomiesten kanssa. Limingan kilpakumppanit koittasivat tsempata meikäläistä mutta en vain pystynyt lähtemään seuraamaan samaa tahtia. Mietiskelin että kohta sitä porukkaa lappaa lisää ohi. Mieli mustui yhä enemmän ja enemmän.
Kääntöpaikalla pääsin näkemään että Arto Hiltula ja Jarkko Paukkeri tulivat ehkä sadan tai parinsadan metrin päässä. Olin aivan varma että kohta jätkät menee ohi ja mietin että ihan oikein, ei tällaisella juoksulla ansaitse edes viidettä sijaa kisassa. Yritin kuitenkin juosta sen mitä pystyin mutta kyllähän se vauhti hiipui koko ajan hitaasti kunnes tuntui että mennäänkö tässä enää ollenkaan eteenpäin. Jostain syystä vain muita ei alkanut näkymään ja sain löntystellä maaliin viitossijalla.
Olihan surkea juoksu, mutta näitä sattuu. Liian raju aloitus kisassa kostautui nyt todella karulla tavalla. Vaikka sitä miten ajattelee että uskalsinko nyt juosta tarpeeksi lujaa alusta lähtien niin välillä taas saa hyvän opetuksen siitä mitä tapahtuu kun alkuvauhti on kuntotasoon nähden liian kova.
Kisan jälkeen oli ohjelmassa kunnon kuntopiirit kuntosalilla mutta meinattuani lähes nukahtaa rattiin Ouluun päin ajellessa ajelinkin vain kotiin jossa tein lyhyehkön enimmäkseen liikkuvuuteen keskittyvän harjoituksen, söin mahan täyteen ja menin sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.
Osallistujia oli taas hienosti ja luvassa oli hyvää kisailua mm. revanssia viimekertaisesta väännöstä Juha-Matin kanssa. Samuli Huusko oli paikalla ja pitkästä aikaa myös Jani Määttä. Markku myös paikalla mutta tällä kertaa jänistämässä Limingan väkeä 36' aikaan. Samuli kyseli että meinaanko uskaltautua tuohon porukkaan mutta itse olin ajatellut että juoksisin hieman tuota lujempaa.
Lähdössä jäin hieman pussiin ja Juha-Matti lähti latomaan muiden edellä. Minä lähdin perään heti kun lähtöruuhkasta pääsin irtaantumaan. Sain kärjen kiinni tasaisella vedolla ja menin heti ohi kärkipaikalle. Ajattelin että nyt pidän vauhtia sen verran lujana että Juha-Matti tippuisi matkasta.
Parin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin olla vaikeuksia ja vauhti alkoi väkisellä tippumaan. Siinä ensin Samuli meni ohi ja kohta Juha-Matti muiden niittomiesten kanssa. Limingan kilpakumppanit koittasivat tsempata meikäläistä mutta en vain pystynyt lähtemään seuraamaan samaa tahtia. Mietiskelin että kohta sitä porukkaa lappaa lisää ohi. Mieli mustui yhä enemmän ja enemmän.
Kääntöpaikalla pääsin näkemään että Arto Hiltula ja Jarkko Paukkeri tulivat ehkä sadan tai parinsadan metrin päässä. Olin aivan varma että kohta jätkät menee ohi ja mietin että ihan oikein, ei tällaisella juoksulla ansaitse edes viidettä sijaa kisassa. Yritin kuitenkin juosta sen mitä pystyin mutta kyllähän se vauhti hiipui koko ajan hitaasti kunnes tuntui että mennäänkö tässä enää ollenkaan eteenpäin. Jostain syystä vain muita ei alkanut näkymään ja sain löntystellä maaliin viitossijalla.
Olihan surkea juoksu, mutta näitä sattuu. Liian raju aloitus kisassa kostautui nyt todella karulla tavalla. Vaikka sitä miten ajattelee että uskalsinko nyt juosta tarpeeksi lujaa alusta lähtien niin välillä taas saa hyvän opetuksen siitä mitä tapahtuu kun alkuvauhti on kuntotasoon nähden liian kova.
Kisan jälkeen oli ohjelmassa kunnon kuntopiirit kuntosalilla mutta meinattuani lähes nukahtaa rattiin Ouluun päin ajellessa ajelinkin vain kotiin jossa tein lyhyehkön enimmäkseen liikkuvuuteen keskittyvän harjoituksen, söin mahan täyteen ja menin sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)