sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Pataan tuli Valio maitojuoksussa Kiuruvedellä

En ollut ajatellut tälle viikonlopulle mitään kilpailua, mutta sitten seurakaveri Kari linkitti Facebookiin Valio maitojuoksun. Laitoin oitis Karille viestiä, että lähdetäänkö kimppakyydillä Kiuruvedelle juoksemaan. Niin sovittiin, lauantaiaamuna Kari noukki minut kyytiin ja posoteltiin Kiuruvedelle.

Kisapäivä oli helteinen ja tuumimme Karin kanssa, että otetaan mallia Limingan tekemisistämme ja pysytellään varjossa niin paljon kuin mahdollista. Otimme pukuhuoneet tarjonneen koulun varjoisalla seinustalla varovaista hölkkää sekä muutamia aukkareita. Minä kastelin päätä, käsiä ja jalkoja pari kertaa. Kävin vielä ennen starttia huoltopisteellä kaatamassa mukillisen vettä päälleni. Muut juoksijat kertoivat, että kisaan on tulossa kärkimies, joka lähtee liikkeelle kolmosen vauhtia ja ryhmä muita juoksijoita joiden piti lähteä 3'20 vauhtia.

Lähtöviivalla oli vähän hämmennystä, kun kaikki juoksijat olivat sitä mieltä että lähdetään alamäkeä kohti ja lähettäjä oli kovasti sitä mieltä, että lähdetään ylämäkeen. Lähettäjä oli niin sinnikäs, että lopulta käänsimme rintamasuunnan ylämäkeen. Kohta kuuluikin sitten kuuluttajan ääni, että lähtösuunta on nyt väärä. Lähettäjä ei ensin meinannut vieläkään uskoa, mutta lopulta viesti meni läpi ja pääsimme lähtemään pari minuuttia myöhässä. Lähtörivistöt menivät sen verran sekaisin, että en päässyt aivan viivalta matkaan mutta kakkosrivistä kuitenkin.

Kohtuullisen räväkän alun jälkeen kaikki jäivät juoksemaan aika maltillista vauhtia. Minä ihmettelin, että mitä tämä nyt on ja painelin kärkeen pitämään sellaista noin 3'35 / km vauhtia jos muita ei kilpajuoksu kerran kiinnosta. Ihan tuota reippaampaan keskivauhtiin en loivassa ylämäessä kyennyt. Jossain vaiheessa kuulin, että eroa seuraavaan oli kertynyt n. 50 metriä. Ajattelin, että jos saan hiljaksiin kasvatettua eroa tarpeeksi pitkäksi niin kakkosryhmä ei ehdi enää kiriä minua kiinni loppumatkasta.

Sitten takaa kuului sprinttaamisen ääntä ja kannoille iskeytyi valkopaita. Juoksimme välillä minä edellä ja välillä valkopaita edellä. Sitten käännyimme pyörätieltä jyrkkään alamäkeen hiekkatielle ja jonkinlaiselle kuntoradalle. Oli siinä huoltopistekin ja huusin Liminkaa muistellen, että heittäkää sitä vettä vain tulemaan kohti. Nämä huoltajat eivät ehtineet tekemään mitään ja juoksin ohi huoltopaikasta kuivana. Valkopaidan hengitys kuulosti aika hälyyttävälle, "hoi! hoi! hoi!" tai kenties "ohi! ohi! ohi!". Näkyviin tuli aivan hirveän näköinen rinne. Läksin talsimaan sitä ylös maltillista vauhtia ja kannoille sprinttasi toinenkin, sinipaitainen juoksija. Ihmettelin että mitä tämä tällainen juoksu on kun sprintataan kantaan kiinni ja jäädään sitten hiillostamaan.

Nousua oli sellaisen reilun kilometrin matkalla reilu 50 metriä. Vauhti hidastui aina viiden minuutin hitaammallekin puolelle. Ajattelin, että yritän pysyä tässä valko- ja sinipaidan mukana. Pitäisin vauhtia kuitenkin mahdollisuuksien mukaan sen verran reippaana, etteivät aivan lepäämäänkään pääsisi ja mäen päältä sitten takaisin matkavauhtiin.

Mäen päältä valkopaita ampaisi karkuun ja sinipaita jäi vielä minun perääni juoksemaan minun yrittäessä kiriä vauhtia sen verran ettei hän pääsisi ohi. Mutta sitten sinipaita lähti yrittämään valkopaidan perään tosissaan ja minä jäin juoksemaan omaa vauhtiani näköetäisyydellä. Välillä alamäissä näytin saavan heitä vähän kiinnikin, mutta hiljalleen karkasivat kuitenkin kauemmas ja kauemmas. Sitten taakse ilmestyi kolmaskin punapaitainen juoksija. En kauaa pystynyt hänellekään pistämään kampoihin, vaan punapaita lähti hivuttamaan kiinni sinipaitaa.

Minä yritin koota henkisiä ja fyysisiä voimanrippeitä loppurutistukseen ja sainkin juostua kilsan 3'28. Ei siitä kyllä mitään apua ollut, kaverit vain kiihdyttivät karkuun koko ajan. Näin kuitenkin miten punapaita otti kiinni ja ohitti sinipaidan joka alkoi hieman hiipumaan. Matka loppui kuitenkin kesken enkä tiedä kuinka pitkään olisin itsekään pystynyt enää jatkamaan katkeamatta. Ja niin tulin sitten maaliin neljäntenä ajassa 47'44 oman kellon mukaan.

Maalissa ei ollut piimää vaikka Valion kisat olivatkin. Tämä oli kyllä karkea pettymys. Siinä jotain köykäistä proteiinipillimehua imiessä Karikin tuli maaliin hienosti oman sarjansa kolmantena! Eipä tarvinnut Auran miesten ajella tyhjin käsin takaisin kotiin Kiuruvedeltä. Hyvä Kari!

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Pikamatka 10,7 km Pyhän Olavin Maratonin yhteydessä

Heräilin yöllä hotellihuoneessa hieman epävarmana olinpaikasta. Näin vielä aika hauskan unenkin, jossa osasin laulaa oopperaa todella komeasti. Liekö Savonlinna tunkenut uniin tällä tavalla? Aamulla vetäisin heti herättyä lenkkirytkyt niskaan ja läksin läheiselle kuntoradalle könyämään. Olipa tosi rankka maasto oululaiselle juoksijalle. Kyllä tuolla olisi hyvä tehdä mäkiharjoittelua. Tarkoitus oli käydä katsomassa lähtöpaikkaakin, kun se sattui olemaan hotellista vain reilun kilsan päässä. Maha vain alkoi vaatia tyhjennystä joten äkkiä takaisin hotellille jatkamaan aamutoimia.

Parin tunnin kuljailun jälkeen siirsin auton lähelle kisapaikkaa ja talsin varmistamaan osallistumisen ja hakemaan numerolaput yms. Yritin vähän jututtaa muita juoksijoita, että olisiko taas löytynyt sopivaa vauhdinpitoporukkaa. En oikein osannut yhyttää niitä kaikista kovimpia aikoja tavoittelevia juoksijoita jotka taisivat tulla paikalle kotoaan. Oli kuitenkin oikein mukavaa porukkaa.

Minulla tuntui olevan kauhea kiire verryttelemään, mutta yritin malttaa mieleni parhaani mukaan. Ei kymmenen kilometrin kisaa ennen kannata verrytellä hölkkäämällä tuntia. Niinpä yritin vain rentoutua ja hakea sellaista sopivan laiskaa oloa. Siinä se aika meni vähitellen ja pääsin hölkkäilemään sitä reitin alussa olevaa sorapätkää edes taas. Muutamat juoksijat joita olin jututtanut olivat myös verryttelemässä, mutta oikeastaan kaikki muut tuntuivat verryttelevän niin kovaa että se oli liikaa minulle. Jäin siis suosiolla pois kelkasta ja sanoin, että haluan ottaa kevyemmän alkulämmittelyn. Enempi se oli sellaista kävelyä, hyvin kevyitä ruskoja ja nilkkojen, hartioiden ja niskan pyörittelyä. Keli oli varmaan aika lailla optimi juoksukisaa varten mitä nyt säätiedoissa oli 6 m/s tuuli jota ei lähtöpaikalla niin huomannut.

Lähdettiin kaikki matkat ja sarjat samanaikaisesti pesiskentältä leveästä rintamasta. Joku nuorimies lähti hirveää vauhtia aivan kuin tykin suusta, mutta jäi sitten melko nopeasti juoksemaan maltillisempaa vauhtia. Meni siinä alussa aika moni tämän nuorenmiehen perään. Kyllä minäkin yritin, mutta ei tossu noussut aivan noin kovaa. Meno tuntui kuitenkin aika rennolta, eikä olo ollenkaan väsyneeltä.

Ei siinä kauaa tarvinnut juosta menemään, kun aloin saavuttaa alussa karanneita. Olisiko jo kilometrin kohdalla (3'24) kun ohitin kärjen joka kysyi, että mitä vauhtia meinaan juosta. Mietin, että mitähän tuohonkin nyt osaisi vastata ja huikkasin että reitti ei ole tuttu, mutta tämä vauhti voisi olla ihan sopiva.

Sitten tultiinkin Savonlinnan rantamaisemiin ja olipa mahtava tunnelma juosta ihmisten keskellä. Väkeä oli paikalla aika lailla ja monet katsoivat kisaa ja kannustivat oikein reippaasti. Kyllä siinä oli mukava juosta kärjessä, varsinkin kun kärkipyörä raivasi reittiä soittokellollaan. En sitten tiedä, joutuivatko taaempana tulevat kovinkin väistelemään väkijoukkoja.

Reitillä oli tosi tiukkoja mutkia ja alustana oli välillä mukulakiveä, soraa, asfalttia, laattaa, puuta ja milloin mitäkin. Siellä oli myös aika mittavia tietöitä menossa, joten epätasaista sepeliä ja hiekkaa riitti myös reitillä jonkin verran. Muutamat mäet otin aika rauhallisesti ja kuulin miten takana tulivat ottivat niissä kiinni. Halusin itse säästää jalkoja ja varoa hapoille menemistä ja pyrin kiihdyttämään mäen päällä taas nopeasti matkavauhtiin. Kylläpä siinä vauhtikin sitten vaihteli niin että kilometriajat vaihtelivat välillä 3'24...3'39. Ohimennen mielessä pyörähti, että onneksi kävin edellisiltana katselemassa paikkoja. Tässä juostessa en nähnyt juuri muuta kuin kadun pintaa, kärkipyörän ja reitin varrella olevia ihmisiä. En pystynyt keskittymään muuhun.

Sitten mentiin puusillan yli ja alettiin painaa 14-tien vartta kovaan vastatuuleen. Tässä vaiheessa meinasi alkaa pistämään. Huomasin miten ryhti oli mennyt kumaraksi yrittäessäni tekeytyä pieneksi, ettei tuuli ottaisi niin paljon. Hölläsin vähän vauhtia, oikaisin ruotoa ja yritin saada rintarankaa auki antaakseni pallealle tilaa työskennellä ja alkava pistos hävisi.

Vauhdin hidastuttua joku ilmestyi taakse hyvin lähelle ja yritti ohi vajaan 8 km kohdilla. En halunnut antaa periksi niin helpolla ja löin uudestaan lisää vauhtia koneeseen. Samassa tuli kohta jossa kympin reitti erkani ja näytin kaverille käsimerkillä meneväni vasemmalle. Ajattelin, että jos tyyppi sattuu kuitenkin olemaan puolikkaan juoksija niin saattaa tulla kylkeen kun puolikkaan reitti jatkoi suoraan eteenpäin. Kaverikin lähti perään. Samalla reitin pahimmat ylä- ja alamäet tulivat vastaan. Kaveri yritti hiillostaa kovasti ja minä kirin sen mitä uskalsin. Yritin käyttää alamäkiäkin hyödyksi niin hyvin kuin taisin ja vähitellen aloin saavuttaa eroa kaveriin.

Kymmenes alamäkivoittoinen kilometri meni aika haipakkaa 3'12. Vielä 700 metriä jäljellä...Alamäessä tuli vastaan todella tiukka mutka, johon jouduin kyllä jarruttamaan etten juokse pitkäksi. Painoin menemään pesiskentän reunaa pitkin maaliin niin paljon kuin jaloista lähtee ja maalissa olin ensimmäisenä ajassa 37'15,7. Pienten polviennojailusessioiden jälkeen läksin verryttelemään ja peseytymään yms. Ihmettelin vähän, että mihin se toiseksi tullut katosi.

Tulin takaisin maalipaikalle katsomaan ja siellähän se kaveri oli. Tämä venäläinen mies tuli juttelemaan ja kirosi huonoa tuuriaan. Hän oli nimittäin puolimaratonin juoksija ja oli juossut minun perässä harhaan! Olipa kaverilla kova onni. Olimme niin peräkkäin siinä reittien erkanemiskohdassa, ettei hän huomannut 10 km suuntakylttiä eivätkä liikenteenohjaajatkaan ehtineet reagoida tilanteeseen vaan varmasti olettivat tässä olevan kympin kärkikahinat menossa. Siinä meni kyllä hyvä aika sivu suun, jos kerran oli valmis tuota tahtia juoksemaan puolimaratonin verran.

Täytyi lähteä kotiin aika nopeasti kisan jälkeen. En jäänyt odottamaan palkintojenjakoa, kun sen alkamisesta ei ollut oikein selvyyttä ja kotimatka oli niin pitkä. Kylläpä nyt on mukava olla kotona. Reissu oli kyllä ehdottomasti tämän kesän kohokohtia tähän mennessä, mutta alkaa nuo ajomatkat painamaan. Oli mukava juosta kilpaa vaihteeksi entuudestaan tuntemattomien juoksijoiden kanssa. Täällä lähikisoissa kun on tottunut odottamaan tietyiltä nimiltä tietynlaista suoritusta, niin nytpä joutuikin tavallista enemmän haistelemaan ilmaa kilpakumppaneiden osalta.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Joensuun veteraanikansalliset ja 3000 m

Kirjoitan tätä päivitystä Savonlinnasta käsin, huurteinen limsatölkki janoa sammuttamassa tuossa vieressä. Kävin tuolla keskustassa ihailemassa kenties yhtä Suomen kauneimmista kaupunkialueista ja syömässä. Tämän viikonlopun ohjelma oli hieman tavallista erityisempi, kuten hieman viime blogipäivityksen lopussa lupailinkin. Toivottavasti ei tullut lupailtua liikoja ja petettyä lukijoita. Asiaan.

Viime lauantain tuplakisan jälkeen kävin vielä sunnuntaina tekemässä 3'35 tahtisen 6 km lenkin. Ajatuksena on, että tekemällä kaksi kovaa harjoitusta perätysten valmistaisin itseäni veteraanien SM-kisoja varten. Siellähän minun tulee juosta kahtena peräkkäisenä päivänä kisa. Vein tuota ajatusta alkuviikosta vielä pitemmälle ja aloin katsella sopivia kisoja joihin voisin osallistua lauantaina ja sunnuntaina. Lopulta päädyin lauantaille Joensuun Veteraanikansallisiin 3000 metrille ja Pyhän Olavin Maratonin 10,7 km mittaiseen maantiekisaan joka juostaan ja josta kirjoittanen raportin huomenna.

Edellisviikon tiistaina olin käynyt tekemässä pitkän peruskestävyyslenkin. Se ei oikein tuntunut palvelevan seuraavan lauantain ratamatkoja, joten kävin tämän viikon tiistaina tekemässä töiden jälkeen vetoharjoituksen 3 x 1000 m 5' palautuksin. Vedot kulkivat tuossa yllättävän mukavasti 3'07, 3'07 ja 3'08. Näiden perusteella aloin tuumia, että voisinko pystyä 9'30 alitukseen Joensuussa.

Ajelin perjantaina Joensuuhun jossa yövyin hotellimajoituksessa. Oli minun tarkoitus käydä hieman kaupungillakin, mutta pitkä ajomatka ja hyvä ateria saivat minut kovin uneliaaksi. Päätin käydä iltakävelyn sijaan aamulla kevyellä herättelylenkillä vilkuilemassa rantamaisemia. Ja niin teinkin. Aamulenkin jälkeen suihku ja hotelliaamiainen. Sen jälkeen pakkailin tavarat autoon ja suuntasin kävellen Mehtimäen urheilukentälle.

En tuntenut ketään muita osallistujia etukäteen, joten aloin reippaasti kyselemään ketä olisi tulossa 3000 metrille ja mitä aikoja olisivat tavoittelemassa. Ensi alkuun ei oikein sopivan nopeuksista kilpakumppania alkanut löytyä, mutta oikein reiluja juoksijatyyppejä kylläkin. Verryteltiin sitten yhdessä. Lähtöpaikalta löytyi sitten muuan Lasse joka aikoi juosta 9'30...10' välille asettuvan ajan.

Meidät kutsuttiin viivalle varmaan kolme neljä kertaa ennen kuin lopulta päästiin lähtemään. Ilmeisesti ajanotto ei ollut vielä valmiina. Kentällä puhalsi aika raju vastatuuli takasuoralla. Siinä kun yritin pysytellä lämpimänä tuuli oli välillä niin kovaa, että mietin voiko täällä edes juosta alle 10 minuutin. No lopulta kuitenkin paukku kajahti ja olin kaarteessa vähän aikaa parin juoksijan takana. Pujottelin siitä kuitenkin heti kärkeen ja koitin löytää sopivan matkavauhdin. Ensimmäinen splitti 3'14, joka oli ihan hyvä mutta ei aivan toivottua tasoa. Vastaiseen puskeminen tuntui hankalalta mutta juoksu kulki muuten hyvin. Takaa kuului reipasta puuskutusta ja askellusta jotka täytyisi pitää myös takana.

Toinen tuhat metriä vei jo 3'17 mikä ei ollut minun mieleen. Aloin tietoisesti runnoa vähän kovempaa ja viimeisellä kierroksella takakaarteelta vastatuulen helpottaessa urku auki maaliin ajassa 9'42,61, Lasse pari sekuntia jäljessä.

Tässä juoksussa vauhdinpito herpaantui toisella kilometrillä vastatuuleen taistellessa. Muuten tämä menikin jo huomattavasti paremmin kuin Tornion 3000 m. Nämä lyhyet ratakisat vaativat todella kovaa keskittymistä suhteessa pitempiin matkoihin. Tuntuu, että pienestäkin nukahtamisesta menettää heti sekunteja joita ei tahdo saada kirittyä lyhyellä matkalla enää kiinni.

Lopuksi täytyy vielä mainita erityiskiitoksena järjestäjien loistavasta sähköpostitiedottamisesta. Ilmoittautumisen jälkeen tuli melkein samantien kuittaus, että ilmo on vastaanotettu ja selvä. Pari päivää ennen kisaa sähköpostiin kilahti alustava aikataulu ja kilpailuohjeet. Edellisiltana tuli vielä viimeistelty aikataulu. Olin ihan ällikällä lyöty tästä informaation määrästä. Juuri mihinkään kisoihin ei pääse saapumaan yhtä hyvin ennakkotiedoin varustettuna. Tästä voisivat muutkin kisajärjestäjät ottaa mallia!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Tornio: Veteraanein P-SM kisat 800 m ja 3000 m

Hekumoin koko viikon ensin, että uskaltaisinko osallistua molemmille matkoille ja sitten millaista kahdelle matkalle osallistuminen olisi. Epäröin myös siksi, etten ole aiemmin 800 metrin kisaa juossut. Noista 800 m oli ensimmäisenä ja arvioin, että alustavan aikataulun mukainen 30...45 minuutin mittainen väli riittäisi palautumiseen 3000 m matkaa varten.

Kisapäivän aamuna tein tämän kesän tavallisimmat virittelyt. Join kahvia pari motillista, kävin hölkkäämässä oikein rauhallista tahtia puolisen tuntia ja palasin suihkuun ja aamupalalle. Olimme sopineet kimppakyydistä 3000 metrille osallistuneiden Sannan ja Antin kanssa ja he tulivat hakemaan minua hieman kymmenen jälkeen. Matka meni oikein mukavasti harjoittelun hienouksista keskustellen. Anttihan tietää kestävyysurheiluvalmennuksesta suurinpiirtein kaiken joten kyselen aina innokkaana kaikkea mieleen tulevaa.

Tornion urheilukenttä oli sellaisessa isossa montussa heti kirkon vieressä. Sijoituspaikka oli hyvä sillä kohtuu voimakas tuuli ei päässyt puhaltamaan aivan niin voimakkaasti siellä montun pohjalla. Keli oli hieman tihkusateinen ja pilvinen ja lämpöä oli ehkä noin 15 astetta. Bongasimme seuratoverimme Minnan joka oli tulossa elämänsä ensimmäiseen 800 m juoksuun hänkin. Kävimme varmistamassa osallistumisen ja menin valmistautumaan omaan kisaani. Hölkkäilin kentän ympäri menevää polkua pitkin ja otin muutamat aukkarit sellaisessa sopivassa alamäkipätkässä. Tuumin, että kasille täytyy lähteä startista niin kovaa kuin liikkeelle pääsen ja sitten hakea sopiva matkavauhti.

Kasi juostiin kahdessa erässä joista ensimmäisessä oli Minnan vuoro juosta. Debyytti meni ihan hyvin, ja luulenpa että seuraavat hänelle alimatkan ratakisat kulkevat varmasti vielä vauhdikkaammin kisakokemuksen syvennyttyä taas uuden kokemuksen kautta. Sitten olikin meikäläisen vuoro astella viivalle. Läksimme matkaan kaarelta ja minä jouduin uloimmalle lähtöpaikalle.

Paukusta huomaan heti, että jalat suttaa. Antti on sittenkin oikeassa, piikkarit olisivat tarpeen. Hei hetkinen, ei minun kannata juosta tässä ulkoradalla vaan sisäkaarteessa on jo tilaa. Kärkikaksikko painaa hirveää kyytiä, karkaavat vaikka lähdin spurttaamaan maksimivauhtiani. Parinsadan metrin jälkeen vauhti hidastuu rullavammaksi matkavauhdiksi. Antti huutaa väliajan (tais olla 66 s) mutta en kuule. Toka kierroksella hengitys alkaa muuttua vähän työläämmäksi. Päättelen että pitäisi alkaa raastamaan. Ollaan jo viimeisellä kahdella sadalla metrillä kun hengitys alkaa oikeasti olemaan selvästi 5000 m kilpavauhtia työläämpää. Aloitan kunnon loppukirin vasta viimeisellä sadalla metrillä ja huomaan miten juoksutekniikka sekoaa. Kyllä sieltä vauhtia kuitenkin tulee lisää ja maaliin ajassa ilmeisesti kolmantena 2'20,5. Aika paljon vauhti siis hidastui ensimmäisen kierroksen alun jälkeen. Kisa tuntui olevan ohi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Uskoisin, että tuosta pystyisin petraamaan jo pelkästään tämän kisan kokemuksen tuomalla edulla.

Kasin jälkeen täytyi ryhtyä välittömästi verryttelemään koska seuraavan startin piti olla jo alle 35 minuutin päästä. Päädyin hölkkäämään sitä samaa polkua pitkin sen kummemmin irrottelematta. Tavoitteena oli vain palautua mahdollisimman nopeasti ja säilyttää kisan aikaansaama hyvä vire. Olimme jo valmiina lähtöpaikalla ja lähtö venyi ja venyi - loppujenlopuksi melkein 20 minuutilla. Tuossa pääsi kroppa hieman jäähtymään ja henkisellä puolella vire hieman laskemaan. Viimein meidät kutsuttiin viivalle.

Kisan ulkopuolella mukana oli Henri Vanha, jonka tiesin niin kovaksi menijäksi ettei ole mitään mahdollisuuksia kilpailla häntä vastaan. Päätin siis lähteä juoksemaan kohtuu kovaa (kasin jälkeen toivottavasti rennon tuntoista) vauhtia ja katsoa mitä tulee. Paukku tuli lopulta melkein varkain pitkän odottelun jälkeen. Lähtö oli tosiaan rennon tuntoista. Turhankin rennon. Ratakierrokseen meni 1'20. Ei tämän näin pitänyt mennä! Yritin käskyttää jalkoja mutta sekunteja kertyi vain enemmän. Lopulta ensimmäiseen 1000 metriin kului 3'24. Vauhti ei vain suostunut kiihtymään vaikka yritin ja yritin.

Sitten jotain aukesi vähitellen ja sain kiristettyä tahtia hieman. En vieläkään tyydyttävälle tasolle, mutta kuitenkin seuraavaan 1000 metriin kului enää 3'18. Tiesin että maaliin on enää kaksi ja puoli kierrosta ja aloin ruuttaamaan jonkunlaista loppukirin tynkää. Olin auttamattomasti myöhässä kunnollisen tuloksen suhteen, mutta tuollaista ei kannata jäädä harmittelemaan vaan mieluummin ottaa sen mitä otettavissa on harjoituksen kannalta. Viimeinen tonni menikin sitten jo minua miellyttävämpi 3'13. Loppuaika oli 9'57 ja taisin olla toisena maalissa. Spliteistä sen verran, että loppusummaanhan sekunteja pitäisi kertyä vain 55. Splitit olivat kuitenkin vain minun itse ottamiani ja pyöristettyjä aikoja ja puuttuvat kaksi sekuntia täten selittyvät.

Kahden matkan juokseminen näin nopealla aikataululla näyttää häiritsevän hieman jälkimmäisen matkan juoksua. Harjoituksena ja kokemuksena tämä oli kuitenkin oikein hyvä. Luulisin, että sain sopivan annostuksen minulle alimatkan kilpavauhtia. En pidä ollenkaan mahdottomana, että jatkossa juoksisin useampia matkoja jos kyseessä on näin lyhyet ratamatkat.

Seuraavaksi luvassa on sitten jotain hieman erilaista.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Rantalakeusjuoksu Limingassa

Tänään juostiin Limingassa Rantalakeusjuoksu, joka on 10 km pituinen yhteen suuntaan juostava maantiejuoksu. Kuljimme paikalle kimppakyydillä Riitan, Veeran, Saaran ja Sannan kanssa. Meidät kuljetettiin maalialueelta lähtöpaikalle bussilla tuntia ennen starttia ja toinen bussikyyti tuli vielä 30 minuuttia ennen lähtölaukausta. Verryttelimme yhdessä Jounin, Karin ja Markku N:n kanssa läheisellä peltotiellä. Koska oli lämmin päivä, pyrimme pysymään varjossa ja säästimme auringon paahtamalle lähtöviivalle siirtymisen viime hetkille. Bongasin paljon tuttuja - Hansi, Petri, Juha-Matti, Jani sekä tietysti edellä mainitut juoksijat. Olin kuitenkin sen verran jännittyneessä tilassa että montaakaan järkevää lausetta ei mahtanut suusta päästä, jos niitä nyt normaalistikaan tulee. Olo on ollut aika epävarma joka startissa oikeastaan Terwasta lähtien ja tietysti keskeytyksen jälkeen.

Paukusta lähdettiin aika kovaa liikkeelle. Minä otin ihan alussa kärkipaikan, mutta jouduin päästämään hetken päästä Jounin edelle hänen kyllästyessä juoksutahtiin. Ensimmäinen kilometri 3'15. Seuraava 3'12! Kolmentuhannen metrin väliaika 9'51 joka on meikäläisen kolmentonnin ennätysvauhtia. Toki vauhtia auttoi tasainen reitti ja myötätuuli, mutta alkoihan tuo tuntua jo juoksulta lihaksissa ja hengityselimistössä. Jouni alkoi loitota enkä pystynyt pitämään aivan yhtä kovaa vauhtia yllä. Vitoseen kuitenkin railakas 16'35.

Sitten alkoikin tasainen puurtaminen vauhdin hiipumista vastaan. Yritin pärskiä nenää ja suuta tyhjäksi kuolasta jotta pääsisin hengittämään kunnolla. Huusin juomapisteellä, että heittäkää vesi päälleni ja sieltä tulikin napakymppinä vesisuihku niskaan. Helpotti mukavasti auringon porottaessa armottomasti. Miten tuommoinen parikymmentä astetta voikin tuntua myötätuulessa ja suorassa auringonpaisteessa niin pahalta? Jouni oli tavoittamattomissa ja muiden äänet hävisivät takaa.

Lopussa yritin ottaa jonkunlaista loppukiriä ja ehkä se hieman nousikin lähemmäs alkuvauhtia. En kuitenkaan saanut pidettyä yllä vauhtia kun ketään ei ollut edessä eikä takana. Maaliin pääsin toisena oman kellon mukaan 34'01 ja olin kuulevinani saman suuntaisen ajan järjestäjiltä. Täytyy vielä tarkistaa, kunhan tulokset julkistetaan.

Tästä jäi muistoksi päällimmäisenä hyvä kokemus, kun ensimmäistä kertaa uskalsin yrittää lähteä Jounin vauhtiin. Toki pataan tuli varmaan ainakin minuutilla, mutta uskalsin ja matkanteko ei kuitenkaan ihan täysin katkennut vaikka toki reilusti hidastuikin alusta. Jos tahdon nostaa tasoani juoksijana en voi loputtomiin väistellä kilpajuoksua Jounin ja Tepon kaltaisten juoksijoiden kanssa.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Horroria

Tämä päivä on mennyt aika väsyneenä heti aamusta asti. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä. Kävin eilen töissä normaalisti juosten aamulla reilu 7 km ja kotimatka 6 km ja parin tunnin nokosten jälkeen vielä Raatin stadionilla tekemässä 7 x 1000 m 60' hölkkäpalautuksin ja päälle 8 x nurmella kulmasta kulmaan rullauksia. Tuollaisen satsin jälkeen illalla ei tahdo uni tulla kunnolla ja muutenkin päivä on aika raskas. Eipä aamullakaan oikein tossu noussut tavalliseen tahtiin ja reppu tuntui raskaalta. Pitäisi vähän miettiä, että miten saisin paremmin sisällytettyä ratajuoksuun tähtäävät tehoharjoitukset viikko-ohjelmaan.

Työmatkoilla voi kyllä tehdä tehoharjoituksia, mutta mieluiten juoksisin niitä ilman reppua - ainakin jos mielin juosta kilpavauhtisia vetoja. TV kovia ja reippaita reppu ei häiritse läheskään yhtä paljon, koska noissa harjoituksissa ei tarvitse saavuttaa yhtä suurta juoksunopeutta. Töistä voisi toki juosta suoraan radalle tekemään vedot, mutta sitten juoksumatkaksi tulee jo verrytellessä vähintään 6 km. Lisäksi kenttä on usein varattu töiden jälkeen yleisurheilukoulujen käyttöön ja en tahtoisi häiritä lasten harjoituksia varsinkaan jos käyttävät aitoja. Niinpä arkijuoksuihin jää tasavauhtiset tehotreenit. Eilen ei tämäkään ei oikein onnistunut hyvin, koska minulle sopii ennen kisaa paremmin hieman tavallista kevyempi vetoharjoitus. Lauantainahan olen menossa Rantalakeusjuoksuun Liminkaan.

Olen myös alkanut pohtia, että olisiko syytä juosta molemmat kovavauhtiset tehoharjoitukset viikonloppuna jolloin pitkä peruskestävyyslenkki jäisi rästiin työpäivälle. Tällöin keho saattaisi paremmin sopeutua myös siihen, että veteraanien SM-kisoissa juoksen lauantaina 5000 m ja sunnuntaina 10 000 m juoksun. Pitkää lenkkiä taas reppu ei häiritsisi käytännössä lainkaan.

Liminkaa ajatellen ei odotukset ole ajan suhteen hirveän korkealla, koska en aio sen kummemmin herkistellä. Juoksen sen TV kovan tilalla, toki vauhti tulee olemaan kovempi mitä harjoituksessa olisi. Jospa tuolla kuitenkin saisi hauskat kisat pystyyn Niittomiesten eliittiryhmän kanssa.