Takana on pitkä ja varmaan aika raskaskin kisa- sekä harjoituskausi. Enhän ole koskaan aiemmin pystynyt juoksemaan yli 14 viikkoa putkeen ja nyt olin harjoitellut ja kilpaillut viime lokakuusta tämän vuoden elokuulle asti ilman vaivoja. Edes flunssa ei ole iskenyt kertaakaan tänä aikana. Yksinkertaisesti mikään ei ole estänyt harjoittelemista ja olenkin päässyt nauttimaan runsaasta juoksumäärästä. Kisakauden lopussa aloin kuitenkin tuntea, että kunto ei oikein enää nouse ja kisoihin latautuminen on vaillinnaista. Olin saanut myös vuoden mittaan vinkkiä kokeneemmilta urheilijoilta ylimenokauden tärkeydestä. Päätin siis ottaa kisakauden päätteeksi kevyemmän jakson ennen syys- ja talviharjoittelun aloittamista.
Ihan ensimmäisellä viikolla en juossut lainkaan. Minulla oli vielä viikko kesälomaa jäljellä joten kävin vaeltelemassa kotiseudullani Suomussalmella. Olen myös käynyt kokeilemassa suunnistamista muutaman kerran. Ensimmäisten kokeilujen tuloksena oli melkoista harhailua pitkin metsiä, mutta myös onnistuneita rastinvälejä. Viime kerralla uskaltauduin jo siirtymään C-radalta B-radalle ja suunnistus onnistui jo suhteellisen hyvin. Metsässä vaeltaminen ja suunnistaminen on ollut mukavaa vastapainoa vuoden mittaan kertyneelle kuitenkin aika runsaalle tavoitteelliselle harjoittelulle.
Olen myös käynyt kuntosalilla tekemässä voimaharjoituksia 1-3 kertaa viikossa. On ollut mukava huomata voimien palautuneen aika nopeasti viime syksyn tasolle ja joiltakin osin jopa kohonneen siitä yli. Voimaharjoittelu on tuntunut entistä motivoivammalta, kun luulisin ymmärtäväni aiempaa paremmin mitä minun on kuntosalilta tavoiteltava juoksuvauhdin lisäämiseksi.
Juoksua on kertynyt pelkästään työmatkoilla ja yhden piirinmestaruuskympin verran. Juoksin Raatin yleisurheilukentällä ihanneolosuhteissa hopealle ajalla 34'51 joka myös kertoo osaltaan lepojakson tarpeellisuudesta. Olen pyrkinyt katkaisemaan mahdollisimman monella lenkillä perusvauhtisen juoksun sopivin välein noin kymmenen sekunnin mittaisilla pyrähdyksillä.
Tauon odottamattomana seurauksena olen havainnut rasituksen oireita jotka ovat harjoittelun lomassa jääneet huomioimatta. Vasen akillesjänne on ilmeisesti ainakin hieman tulehtunut ja alaselkäkin on ilmoitellut itsestään myös väliin jääneen Oulu-juoksun jälkeen. Kyllähän nämäkin vaivat olisi hyvä saada hoidettua ennen kovien juoksutreenien hullunmyllyn aloittamista. Siihen asti jatkan kevyttä juoksua, kuntosuunnistusta ja voimaharjoittelua sekä mahdollisia muita lajikokeiluja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.