Muistan vielä aika hyvin, miten paljon alussa pelkäsin todella rankaksi kuvailtua tonnivitosta. Oli puhetta kuoleman kierroksista ja elämää suuremmasta raastamisesta kivun tuolla puolen. Päähän oli myös juurtunut ajatus siitä ettei nopeus riitä eikä tulisi ikinä riittämäänkään. Kisan jälkeen ihmettelin että tässäkö tämä nyt oli? En kuollutkaan eikä edes hirveän pahalta tuntunut. Kokemattomuuttani olin tietysti lähtenyt aivan liian hiljaisella vauhdilla mutta kuitenkin selvästi kovempaa mitä missään olin ikinä aiemmin juossut. Kuoleman kierros jäi vielä siltä kertaa kokematta.
Myöhemmätkin keskimatkojen kokeilut olivat tuon kivun pelon sävyttämiä ja alisuoriuduin ainakin osittain juuri sen takia että näillä matkoilla on niin hirveä maine. Vasta tänä vuonna sain juostua kasin suurinpiirtein sellaista vauhtia mitä tasoiseni kympin juoksijan tulisi pystyä juoksemaan. Ja voi veljet, mikä se tunne kisassa oli.
Ei puhettakaan kivusta ja äärimmäisestä tuskasta. Pikemminkin valtava vapautuneisuuden tunne kun saa rypistää kerrankin kunnon vauhtia ympäri rataa. Toisen kierroksen vimmainen puristus oli kokemus johon jäin takuuvarmasti koukkuun. Sanotaan, että hapotti niin hirveästi ettei pystynyt jatkamaan. Olin luullut, että hapotus tarkoittaa jotain äärimmäistä kipua mutta ainakin mun tapauksessa tuntuu että se on enemmänkin kangistumista. Jäsenet eivät tottele käskyjä. En luonnehtisi tuota kivuksi, en varsinkaan ratakympin kärsimykset muutaman kerran selätettyäni.
Haluaisinkin rohkaista epäröiviä kokeilemaan rohkeasti keskimatkoja. Aivan turhaan niistä pelotellaan. Useimmat pitkän matkan juoksijat ovat luultavasti kokeneet paljon pitempään kestävää rankkaa ponnistelua omilla kisamatkoillaan. Ei sillä että haluaisin keskimatkoja väheksyä, päinvastoin. Kirjoitukseni tarkoituksena on nimenomaan kannustaa uusia kokeilijoita hienon lajin pariin. Ei siitäkään kannata säikähtää jos ensiyritykset jäävät vaatimattomiksi. Keskimatkojen tulokset kehittyvät huimasti ihan keskimatkoja kisaamalla. Innokkaille kilpailijoille laji sopii siksikin niin mainiosti että kisoista palautuu suhteellisen nopeasti ja niitä mahtuu kilpailukauteen paljon. Uudet ärsykkeet lyhyemmistä kisoista tuovat varmasti myös potkua ja itseluottamusta pitemmille matkoille.
Juuri näin, johon lisäisin vielä sen että keskimatkan kisojen tunnelmat starttia ennen ovat huomattavasti mieleenpainuvammat kuin maantiematkoilla. Toki maantiekisoja on tullut juostua paljon enemmän ja niihin on jo tottunut. Keskimatkoja tulee juostua vain muutaman kerran vuodessa. Ongelmia aiheuttaa kyllä itselläni se että jos harjoittelee talven 800 metrin ohjelmalla, niin vauhtikestävyys kärsii. Kumminkin maantiekisat täytyy pitää päämatkana koska keskimatkan kisoja ei käytännössä paljon ole juostavana sitten kilpailukaudella. Kaikkea ei voi saada ja siksipä täytyy tyytyä kompromisseihin harjoittelussa. Se on sitten vähän sitä ja vähän tuota ja tulokset on sen mukaiset.
VastaaPoistaValintojahan sitä täytyy tehdä kun ei keskimatkojen ja pitkien matkojen harjoittelu niin älyttömän hyvin sovi yhteen. On noita kasin kisoja melkoisesti pitkin Suomen maata mutta siinä joutuu kyllä matkustelemaan. kilpailukalenteri.fi -sivustolta löytyy runsaasti vaihtoehtoja ratakisoista kiinnostuneelle.
Poista