Mourunki run, Kempele

Kaverini Sanna tuli viettämään syyslomaa tänne Ouluun ja oli menossa Mourunki runiin. Kisa on pyörinyt monena vuonna minullakin mielessä ja koska tänä vuonna ei hirveän montaa starttia ole kertynyt, päätin lähteä kokeilemaan kuntoani 14 kilometrin matkalle. Kisa juostaan Kempeleen Köykkyristä neulaspolkua ja metsäautotietä Mourunkijärvelle ja takaisin. Tosin tuolle metsäautotielle tarvittaisiin varmaankin maastoauto että siitä läpi pääsisi ajamaan. Reitillä on paikoin upottavaa hiekkaa ja muutamassa kohdassa vesi on melkein katkaissut tien.

Lähdettiin ravaamaan ja yllättäen olin aika nopeasti saanut aikaan pienen keulan muihin kilpailijoihin nähden. Pienenä erikoisuutena rinnallani juoksi Markku, joka ei ollut ilmoittautunut kisaan ollenkaan vaan halusi juosta lenkin reitillä muiden kanssa. Kyseessä on kuitenkin minua paljon nopeampi kaveri, joten ei varmaan tehnyt hirveän vaikeaa tulla siihen kärkeen kaveriksi juoksemaan.

Kanssakilpailijat jäivät koko ajan yhä kauemmas kunnes jossain vaiheessa Markku sanoi ettei heitä enää näy ollenkaan. Minulla oli jo aika pitkälti kaikki vaihteet käytössä. Päätin siinä vaiheessa ihan vähän himmata ja kiristää tarpeen vaatiessa jos takaa-ajajat alkaisivat jossain vaiheessa tavoittaa. Reitti oli paikoin liukas ja melkein koko ajan oli sellaista möykkelikköä, vähän kuin maastopyörälle tehdyssä pump trackissa. Tuossa haasteena on sopivan juoksurytmin löytäminen ja että pystyy säilyttämään juoksun eteenpäin vievän momentin. Joku vähän pitempi pätkä oli erittäin pehmeää hiekkaakin jossa etenemistä helpotti oikeastaan vain tieto, ettei se helppoa olisi muillekaan.

Muutama leveämpi ja syvempi rapakko reitille mahtui ja niissä kohtaa täytyi kiertää reitin sivusta. Mietin että mitenköhän käy kun käännytään takaisinpäin ja letka tulee vastaan tässä kohtaa. Pian päästiin kuitenkin Mourunkijärven rannoille ja käännyttiin takaisin Köykkyriä kohti. Pääsin näkemään takaa-ajajat jotka olivat melko kaukana ja siinä vaiheessa aloin varmistelemaan voittoa ja säästää hieman voimia. Paluumatkalla ei onneksi sattunut ketään noihin ahtaampiin paikkoihin ja niistä selvittiin kunnialla. Jossain vaiheessa varmistelu meni vähän liian pitkälle ja huomasin että pystyn vastailemaan Markun kommentteihin ihan liian pitkillä lauseilla. Siinä kohtaa nykäisin vauhtia hieman lujemmaksi.

Markku lähti juoksemaan viimeisen kilometrin selvästi lujempaa ja minä jatkoin aika vakaata tahtia kisan voittoon. Pääsin kerrankin vähän nautiskelemaankin maalisuoralla kun kilpakumppaneita ei ollut näköetäisyydelläkään. Jokuhan voi miettiä, että ärsyttävää tuollainen kun toinen vetää oman lenkkinsä nopeammin kuin itse maksimaalisen kisasuorituksen. Pitää kuitenkin muistaa, että jos viivalle sattuisi tulemaan vaikka Jarkko Järvenpää tai Arttu Vattulainen niin eipä siellä olisi meistä kummallakaan ollut ihan mitään jakoja. Tässä se vain tulee vähän selvemmin esille, että kisan voittaja ei aina ole tienoon nopein juoksija. Palkinnot kuitenkin jaetaan vain osallistuneiden kesken.

Mielestäni onnistuin pitämään kohtuu hyvää vauhtia siihen nähden, että keväällä Vierumäen SM maastoissa selvästi helpommalla reitillä vauhti oli vain noin 10 s/km nopeampaa. Kevääseen nähden siis ehkä pientä edistystä havaittavissa ja tästä sai mukavan tsempin päälle kohti talviharjoittelua ja hallikisoja.