Olen polkenut työmatkoillani muutamia kertoja Hiukkavaaran ja Auranmajan välistä kuntorataa pitkin. Reitin varrella on hyvin mielenkiintoisen näköisiä polkuja ja eilen innostuinkin kokeilemaan maastopyöräilyä merkityllä kympin ladulla, jonka ajattelin olevan sopiva ensikokeiluksi. Alkumatka sujuikin hyvin, tosin reitti muuttui koko ajan teknisemmäksi pitemmälle päästessäni. Jouduin keskittymään tiukasti ajamiseen, etenkin koska alla oli luottofillarini Tunturi Prego. Sehän ei varsinaisesti ole mikään maastopyörä, vaan enemmänkin kauppa- ja työmatkoille suunniteltu citypolkupyörä.
Pian huomasin, että reitti muuttui ihan suorastaan suoksi, enkä pystynyt jatkamaan enää eteenpäin. Edessä näkyi pehmeää suota jonka keskellä oli lampi. Mietin, että meneekö se latu nyt sitten talvella lammen yli? Joka tapauksessa jouduin kääntymään takaisin. Paluumatkalla huomasin, että maastossa kikkaillessa olin menettänyt suuntavaistoni, enkä osannutkaan enää palata omia jälkiäni kuntoradalle.
Tässä vaiheessa pysähdyin kuuntelemaan mistä päin kuuluu autojen ääniä ja aloin puskemaan metsän läpi suoraan niitä kohti. Koska olosuhteiden pakosta reitti oli enemmän tai vähemmän viivasuora, jouduin rämpimään erittäin vaikeassa maastossa ja pyörällä ajamisesta ei tullut enää mitään. Jossain vaiheessa täytyi myös luopua pyörän työntämisestä ja se piti ottaa olalle kantoon. Tulipa mieleen että
vaiheessa olisi ollut iloa cyclocrossista tai muuten kevyemmästä pyörästä. Tosin olisiko sellainen rimpula enää kestänyt tuollaisessa ryteikössä, en tiedä.
Lopulta osuin merkitylle luontopolulle, jota lähdin seuraamaan. Oli vaikea päättää kumpaan suuntaan polkua lähtisin, sillä kumpikaan suunta ei mennyt kohti autojen ääniä. Valitsin sitten summamutikassa ja toivoin parasta. Polku alkoi vähän aikaa ajettuani levetä, jolloin totesin metsäseikkailun alkavan olla päätöksessä. Lopulta tulla tupsahdin jonkun talon pihaan ja seurasin tietä pitkin saapuen Alakyläntielle. Jälkikäteen reittiä Movescountista tarkasteltuani huomasin, että myös jatkamalla autojen äänien seuraamista olisin tullut aika nopeastikin Ruskoon tai Kuusamontielle.
Tilanne ei missään vaiheessa tuntunut kovin vakavalta, mutta olisihan tuo metsäreissu voinut venyä tosi pitkäksi ja epämiellyttäväksikin. Oulussa oli eilen tulossa rajuilma ja vettä satoikin jo aika lailla. Myöhemmin yöllä oli tuulikin äitynyt kovaksi ja tähän aikaan vuodesta yöt on jo tosi pimeitä. Jos olisin sattunut hortoilemaan pohjoiseen tai koilliseen päin olisin saattanut jatkaa kilometritolkulla Alakyläntien ja Kuusamontien välissä ennenkuin olisi löytänyt tiensä pois. Silti, väsyttämään ei noin lyhyessä ajassa vielä alkanut ja mukana oli puhelin ja GPS-kello jossa on myös kompassi. Noiden avulla viimeistään olisi ollut helppo suunnistaa metsästä pois tai soittaa apua, jos olisi oikeasti tullut hätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.