Juuri kun sain määrää varovaiseen kasvuun alkoi kurkkua, korvia ja silmiä sen verran kivistelemään, että lienee parasta jättää tämänpäiväinen juoksulenkki väliin. Nyt on kyllä niin huonot kelitkin, ettei pois jäävä viiden kilometrin kevyt taida paljoa tässä tilanteessa haitata.
Luulisi, että PF ja nyt vielä päälle puskeva flunssakin veisivät mielen matalaksi mutta vielä mitä. Edelliskaudesta ja -syksystä ei jää päällimmäisenä mieleen vaikeudet vaan mahtavat kokemukset ja muistot ensimmäisen kunnollisen kilpailukauden parissa. Kaivelin iltapäivällä arkistoistani kesältä kertyneitä kuvia ja kisaraportteja. Juoksu on rikastuttanut todella paljon elämääni ja tuntuu hyvältä muistellessa kovia vääntöjä, tappioitakin. Niiden lisäksi tietysti hurja määrä nautinnollisia harjoituslenkkejä.
Viimeksi kirjoitin, että kiirettä harjoitusrumban aloittamiseen ei vielä tunnu olevan. Kyllä sitä paloa ja tahtoa kuitenkin vielä on. Turhanpäiväisen tuskailun ja ahdistuksen sijasta mielessä on kuitenkin enemmän nämä viime kauden positiiviset kokemukset ja toiveet että jotain vastaavaa saan kokea vielä tulevaisuudessakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.