Aktia-cup

Vantaalla juostava Aktia-cup valikoitui kisaohjelmaan, koska se on sopivasti puolessa välissä valmistautumista kohti SM-maantietä. Aktia-cup on perinteikäs talvijuoksusarja, jossa on tosi hyvä taso ja varmasti kirittäjiä olipa oma kuntoni sitten mitä tahansa. Maaliskuussa juostava viimeinen osakilpailu on yleensä ollut varsin hyvissä olosuhteissa, joten siinäkin mielessä saisin tarkkaa tietoa tämän hetkisestä kunnosta. Valitettavasti pari edellistä viikkoa on mennyt treenien suhteen alamaissa töiden vietyä enimmät mehut. En ole juossut viimeiseen pariin viikkoon juuri ollenkaan. Ajattelin silti, että kyllä minä sulalla asfaltilla juoksen alle 37'00.

Kisa-aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Lämpötila oli niukasti plussan puolella, joten kisa-asuksi valitsin shortsit, teknisen pitkähihaisen paidan, seuran kisapaidan, hikinauhan ja hanskat. Suojasin vielä kaulan putkihuivilla ja laitoin aurinkolasit suojaamaan silmiä tuulelta. Verrytellessä tunsin oloni ihan hyväksi ja etenkin jalat tuntuivat kevyiltä. Mistäpä ne rasittuneet olisivatkaan näillä kilometreillä? Mielessä jyskytti kuitenkin jo tässä vaiheessa, ettei vauhtikestävyys tule riittämään tänään.

Starttiviivalla oli hirveä tungos, kun nelisensataa juoksijaa asettautui kapealle kevyenliikenteen väylälle odottamaan lähtölaukausta. Huoletti, että jäänkö jalkoihin, kun kaukaa takaakin kuulin porukan puhuvan jostain 35' alituksista. Päästiin kuitenkin liikkeelle kommelluksitta ja porukkaa alkoi lappaa ohi oikealta ja vasemmalta. Yritin päästä sopiviin peeseihin, mutta varmaan tottumattomuuttakin tein turhia ohituksia juoksun tuntuessa peesissä helpolta. Aika pian tilanne kääntyi siten, että minä en enää ohitellut ketään ja jäin itse enimmäkseen ohitettavaksi. Mieli alkoi olla maassa, kun jalatkin tuntuivat niin raskaalta, että hyvä kun pääsin korotetuista suojateistä ylitse. Matka kääntöpaikalle tuntui kestävän hirveän kauan.

Paluumatkalla pujottelukeppinä oleminen jatkui. Melko pian tuli aika jyrkkä alamäki, jossa yhtä-äkkiä rullasinkin useista juoksijoista ohi ihan kuin olisin ottanut erikseen sprintin siinä kohtaa. Mäen alla samat juoksijat taas ohittivat minut uudestaan. Mahtoivat ihmetellä, että mitä se nyt vouhottaa. Todellisuudessa annoin vain jalkojen rullata vapaasti alamäkeen enkä jarrutellut vauhtia ollenkaan.

Loppumatkasta en meinannut nähdä enää eteeni, sateen peitettyä aurinkolasit vesipisaroilla. Yritin nostaa laseja otsalle, mutta eivät ne pysyneet. Lopulta oltiin viimeisillä sadoilla metreillä ja ajattelin, että kohta tämäkin kurjuus loppuu. Siinä vaiheessa kaverini Mikko ohitti minut, mutta ei päässyt heti karkuun. Mietin hetken mitä teen ja päätin yrittää edes tässä kohtaa puristaa loppuun sen mitä irtoaa. Pääsinkin yllättäen ohi ja yritin jatkaa kiihdyttämistä maaliin asti. Olin aika ällikällä lyöty kun ei Mikko sieltä tullutkaan uudelleen ohi. Olen kuitenkin tavallisesti selvästi Mikkoa hitaampi. Pientä piristystä loppukirin taittuessa minun eduksi.

Loppuaika 37'36 on sellainen, ettei mielestäni kannata lähteä tien tukkeeksi SM-maantielle. Samana viikonloppuna kuitenkin järjestetään veteraanien SM-maantiejuoksut joissa pääsen juoksemaan puolikasta hyvässä porukassa ja matkustaminenkin helpottuu juoksun ollessa jo lauantaina.