lauantai 13. kesäkuuta 2020

Testijuoksu II

Juoksin neljä viikkoa sitten 5,8 km testijuoksun. Laadin sen perusteella harjoitusohjelman neljäksi viikoksi eteenpäin. Tänään oli aika uusia testijuoksu nähdäkseni, miten harjoittelu on purrut. Edellisellä kerralla onnistuin pitämään 3'56 / km keskivauhtia. Harjoittelun ja tuntemusten perusteella ennustelin tällä kertaa pystyväni pitämään 3'45 / km tahtia. Olosuhteet olivat erinomaiset. Päätin juosta heti aamusta vähän seitsemän jälkeen välttääkseni iltapäivän helteen. Lämpöä oli tällöin juuri sopivat 17 astetta ja täysin peilityyntä. Tunsin myös oloni hyvin valmistautuneeksi ja pitkin viikkoa into ja tuntemus kunnosta oli vahvassa noususuunnassa.

Juoksen nämä testijuoksut ja usein kisatkin täysin tuntemuksen ohjaamana. En katso näissä testijuoksuissa kelloa ollenkaan vaan. Tässä vaiheessa kovia harjoituksia ja kisoja on takana satoja joten aika hyvin sitä osaa yleensä vaistomaisesti ohjata vauhtia sopivaksi eri mittaisille matkoille. Varsinkaan sykettä en tarkkaile matkan aikana. Minulla nousee nykyään syke niin hitaasti, että siihen on lähes mahdoton tukeutua varsinkin juoksun alkuvaiheessa.

Kilometrin väliajat tässä:

km keskivauhti [min/km]
1 3'41
2 3'52
3 3'49
4 3'58
5 3'55
5,8 3'52

Ensimmäinen kilometri kulki ehkä turhankin lujaa. Juoksu tuntui petollisen kevyeltä. Seuraavalla kilometrillä alkoi tuntua jo vähän raskaammalta ja vauhti tippuikin hieman. Kolmanteen kilometriin sain hieman nostettua vauhtia. Tuossa kohtaa reittiä käännytään takaisin ja tulee pientä hidastusta terävistä mutkista. Se ei silti selitä lähes 4'00 / km huonommalle puolelle jäänyttä neljättä splittiä. Oli jo ihan kunnon raastomeininki päällä. Tässä vaiheessa olisi varmaan pitänyt painaa vielä vähän lisää kaasua, mutta tuskinpa paljoa olisin pystynyt vauhtia enää nostamaan. Koko matkan keskivauhdiksi jäi 3'51 / km.

Näihin GPS:llä mitattuihin väliaikoihin ei ihan liikaa kannata tuijottaa. Mielestäni tuossa näkyy kuitenkin selkeä hidastuva trendi. Liian kova aloitus sakotti ehkä pari kolme sekuntia kokonaisajasta. GPS:llä mitattujen kilsojen väliaikoja luotettavampaa on verrata samalla reitillä juostuja kokonaisaikoja toisiinsa. Tällä kertaa olin edelliskertaa noin 30 s nopeampi, mitä pidän kelvollisena parannuksena kuukauden treeneiltä. Laskennallinen hapenottokyky on noussut yhdellä yksiköllä.

Uudet harjoitusvauhdit arvioituna tuloksesta:

tehoalue vauhtiskaala [min/km]
helpot 5'40 ... 4'40
kynnysvauhtiset 4'15 ... 4'05
intervallit 3'50 ... 3'40

Pureskelen luultavasti seuraavien harjoitusviikkojen ohjelmaa vielä tänään ja huomenna. Luultavasti toistan testijuoksun samalla reitillä taas neljän viikon päästä.

2 kommenttia:

  1. Kun vauhtikestävyytesi on vielä (hetken)hiomaton timantti, niin varmasti tuo alku kostautui ja lopussa oleva nouseva trendi jäi tulematta. Varmasti toisella taktiikalla tuo testi näyttäisi toisenlaiselta. Maltilla varmasti kuukauden päästä mennään jo aika haipakkaa.
    Utelias kun olen, mitä lenkkejä juokset 5.40 vauhtia, eikö tuolla tasolla jo pitkiskin (20-25km)ole siellä 5.10 luokkaa. Onhan sinulla kuitenkin vahvaa pohjaa hyvistä aikaisemmista vuosista hyvällä tasolla. Vai onko kuitenkin aerobinen pohja heikentynyt tauon aikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liikkeelle lähtiessä olin ekstravarovainen ja jätin pitkiksetkin tekemättä. Täältä käsin lähtien lenkkeihin tulee väkisinkin melko paljon juoksua kovalla asfalttialustalla. Nyt totuttelujakson jälkeen tulee pitkikset ohjelmaan.

      Pääasiassa nuo kaikista hitaimmat vauhdit on palauttavien lenkkien osalta ja esimerkiksi pk-lenkin alussa tai muuten tapahtuvaa höntsää ennenkuin kone on lähtenyt käyntiin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.