Koko tämä viikkon on mennyt Muhoksen kisasta palautumiseen ja uuteen henkiseen latautumiseen kilpajuoksua varten. Tänään olikin sitten vuorossa kauden ensimmäinen puolimaraton. Viime sunnuntaisen kympin tuloksen perusteella ajattelin, että 1:17 alittaminen olisi hyvinkin realistista. Pakko myöntää, että ajattelin sen olevan kohtuullisen helppoakin. Toisin kuitenkin kävi.
Kyselin alussa, että ketä on lähdössä puolikkaalle. Oikeastaan kaikki tavallisimmista kilpakumppaneistani olivat ilmoittautuneet joko kympille tai vitoselle. Jouni Holappa oli lähdössä puolimaratonille, mutta 1:13 tasoisena juoksijana on liian kova pala minulle. Täytyi siis lähteä läiskimään kympin kärjen mukana ja toivoa parasta toiselle kierrokselle kun kympin juoksijat eivät olisi enää apuna.
Ensimmäinen 10 km meni ihan kohtuullisen kevyesti suurinpiirtein alle 36'30. Jostain syystä kuitenkin oli vähän sellainen fiilis, että teki mieli jäädä siihen ja keskeyttää. Lähdin kuitenkin jatkamaan toiselle kierrokselle yksin. Tässä vaiheessa Jouni oli jo niin kaukana, ettei mitään järkeä ollut yrittää lähteä häntä tavoittamaan. Juoksu muuttui koko ajan raskaammaksi ja ajatukset sekavammiksi. Kevyt vastatuuli ja pienet ylämäet tuntuivat ihan kamalilta. Koko ajan pyöri mielessä, että jos tästä vähän hölläisi aika olisi varmaankin silti ihan kelpo ja sijoitus säilyisi. En kuitenkaan antanut periksi vaan yritin sinnitellä parhaani mukaan ja ajattelin, että ihan hyvinhän tämä vielä menee eikä mitään kriittistä ongelmaa ole.
Viimeiset 6 kilometriä ja en pystynyt enää laskemaan loppuaikaa - arviot heittelivät 1:15...1:21 välillä. Todellisuudessa jatkoin kuitenkin kohtuullisen tasaista vauhtia maaliin asti. Lopussa hengitys kävi aivan ylikierroksilla puolikkaan kilpavauhtiin nähden. Iissä täytyy juosta lopussa vielä maalisuoran ohi ja pienelle lisälenkille puolikkaalla. Tuo lisälenkki tuntui ihan loppumattomalta.
Lopulta kääntöpaikka kuitenkin tuli eteen ja tiesin että 1:17 alitus tulisi menemään todella tiukalle. Ajatus ei enää kuitenkaan juuri kulkenut. Onneksi loppusuoralla Huhtalan Petri huusi että ota nyt ihmeessä loppukiri että menee alle! Väänsin sitten jonkunlaisen sprintin siihen loppuun ja aika oli 1:16'54.
Jos Muhos-juoksu oli aivan nappisuoritus niin tämä oli enemmänkin taistelua. Tässä juoksussa jouduin vielä kovemmalle mitä Muhoksella. Ehkä juuri tästä syystä olin tämän juoksun jälkeen onnellisempi mitä Muhoksen jälkeen. Kauden tavoitteet alkavat realisoitua. Toivottavasti hyvä vire jatkuu tästä eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.