En ollut ajatellut tälle viikonlopulle mitään kilpailua, mutta sitten seurakaveri Kari linkitti Facebookiin Valio maitojuoksun. Laitoin oitis Karille viestiä, että lähdetäänkö kimppakyydillä Kiuruvedelle juoksemaan. Niin sovittiin, lauantaiaamuna Kari noukki minut kyytiin ja posoteltiin Kiuruvedelle.
Kisapäivä oli helteinen ja tuumimme Karin kanssa, että otetaan mallia Limingan tekemisistämme ja pysytellään varjossa niin paljon kuin mahdollista. Otimme pukuhuoneet tarjonneen koulun varjoisalla seinustalla varovaista hölkkää sekä muutamia aukkareita. Minä kastelin päätä, käsiä ja jalkoja pari kertaa. Kävin vielä ennen starttia huoltopisteellä kaatamassa mukillisen vettä päälleni. Muut juoksijat kertoivat, että kisaan on tulossa kärkimies, joka lähtee liikkeelle kolmosen vauhtia ja ryhmä muita juoksijoita joiden piti lähteä 3'20 vauhtia.
Lähtöviivalla oli vähän hämmennystä, kun kaikki juoksijat olivat sitä mieltä että lähdetään alamäkeä kohti ja lähettäjä oli kovasti sitä mieltä, että lähdetään ylämäkeen. Lähettäjä oli niin sinnikäs, että lopulta käänsimme rintamasuunnan ylämäkeen. Kohta kuuluikin sitten kuuluttajan ääni, että lähtösuunta on nyt väärä. Lähettäjä ei ensin meinannut vieläkään uskoa, mutta lopulta viesti meni läpi ja pääsimme lähtemään pari minuuttia myöhässä. Lähtörivistöt menivät sen verran sekaisin, että en päässyt aivan viivalta matkaan mutta kakkosrivistä kuitenkin.
Kohtuullisen räväkän alun jälkeen kaikki jäivät juoksemaan aika maltillista vauhtia. Minä ihmettelin, että mitä tämä nyt on ja painelin kärkeen pitämään sellaista noin 3'35 / km vauhtia jos muita ei kilpajuoksu kerran kiinnosta. Ihan tuota reippaampaan keskivauhtiin en loivassa ylämäessä kyennyt. Jossain vaiheessa kuulin, että eroa seuraavaan oli kertynyt n. 50 metriä. Ajattelin, että jos saan hiljaksiin kasvatettua eroa tarpeeksi pitkäksi niin kakkosryhmä ei ehdi enää kiriä minua kiinni loppumatkasta.
Sitten takaa kuului sprinttaamisen ääntä ja kannoille iskeytyi valkopaita. Juoksimme välillä minä edellä ja välillä valkopaita edellä. Sitten käännyimme pyörätieltä jyrkkään alamäkeen hiekkatielle ja jonkinlaiselle kuntoradalle. Oli siinä huoltopistekin ja huusin Liminkaa muistellen, että heittäkää sitä vettä vain tulemaan kohti. Nämä huoltajat eivät ehtineet tekemään mitään ja juoksin ohi huoltopaikasta kuivana. Valkopaidan hengitys kuulosti aika hälyyttävälle, "hoi! hoi! hoi!" tai kenties "ohi! ohi! ohi!". Näkyviin tuli aivan hirveän näköinen rinne. Läksin talsimaan sitä ylös maltillista vauhtia ja kannoille sprinttasi toinenkin, sinipaitainen juoksija. Ihmettelin että mitä tämä tällainen juoksu on kun sprintataan kantaan kiinni ja jäädään sitten hiillostamaan.
Nousua oli sellaisen reilun kilometrin matkalla reilu 50 metriä. Vauhti hidastui aina viiden minuutin hitaammallekin puolelle. Ajattelin, että yritän pysyä tässä valko- ja sinipaidan mukana. Pitäisin vauhtia kuitenkin mahdollisuuksien mukaan sen verran reippaana, etteivät aivan lepäämäänkään pääsisi ja mäen päältä sitten takaisin matkavauhtiin.
Mäen päältä valkopaita ampaisi karkuun ja sinipaita jäi vielä minun perääni juoksemaan minun yrittäessä kiriä vauhtia sen verran ettei hän pääsisi ohi. Mutta sitten sinipaita lähti yrittämään valkopaidan perään tosissaan ja minä jäin juoksemaan omaa vauhtiani näköetäisyydellä. Välillä alamäissä näytin saavan heitä vähän kiinnikin, mutta hiljalleen karkasivat kuitenkin kauemmas ja kauemmas. Sitten taakse ilmestyi kolmaskin punapaitainen juoksija. En kauaa pystynyt hänellekään pistämään kampoihin, vaan punapaita lähti hivuttamaan kiinni sinipaitaa.
Minä yritin koota henkisiä ja fyysisiä voimanrippeitä loppurutistukseen ja sainkin juostua kilsan 3'28. Ei siitä kyllä mitään apua ollut, kaverit vain kiihdyttivät karkuun koko ajan. Näin kuitenkin miten punapaita otti kiinni ja ohitti sinipaidan joka alkoi hieman hiipumaan. Matka loppui kuitenkin kesken enkä tiedä kuinka pitkään olisin itsekään pystynyt enää jatkamaan katkeamatta. Ja niin tulin sitten maaliin neljäntenä ajassa 47'44 oman kellon mukaan.
Maalissa ei ollut piimää vaikka Valion kisat olivatkin. Tämä oli kyllä karkea pettymys. Siinä jotain köykäistä proteiinipillimehua imiessä Karikin tuli maaliin hienosti oman sarjansa kolmantena! Eipä tarvinnut Auran miesten ajella tyhjin käsin takaisin kotiin Kiuruvedeltä. Hyvä Kari!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.