torstai 4. heinäkuuta 2013

Horroria

Tämä päivä on mennyt aika väsyneenä heti aamusta asti. Syytä ei tarvitse kaukaa etsiä. Kävin eilen töissä normaalisti juosten aamulla reilu 7 km ja kotimatka 6 km ja parin tunnin nokosten jälkeen vielä Raatin stadionilla tekemässä 7 x 1000 m 60' hölkkäpalautuksin ja päälle 8 x nurmella kulmasta kulmaan rullauksia. Tuollaisen satsin jälkeen illalla ei tahdo uni tulla kunnolla ja muutenkin päivä on aika raskas. Eipä aamullakaan oikein tossu noussut tavalliseen tahtiin ja reppu tuntui raskaalta. Pitäisi vähän miettiä, että miten saisin paremmin sisällytettyä ratajuoksuun tähtäävät tehoharjoitukset viikko-ohjelmaan.

Työmatkoilla voi kyllä tehdä tehoharjoituksia, mutta mieluiten juoksisin niitä ilman reppua - ainakin jos mielin juosta kilpavauhtisia vetoja. TV kovia ja reippaita reppu ei häiritse läheskään yhtä paljon, koska noissa harjoituksissa ei tarvitse saavuttaa yhtä suurta juoksunopeutta. Töistä voisi toki juosta suoraan radalle tekemään vedot, mutta sitten juoksumatkaksi tulee jo verrytellessä vähintään 6 km. Lisäksi kenttä on usein varattu töiden jälkeen yleisurheilukoulujen käyttöön ja en tahtoisi häiritä lasten harjoituksia varsinkaan jos käyttävät aitoja. Niinpä arkijuoksuihin jää tasavauhtiset tehotreenit. Eilen ei tämäkään ei oikein onnistunut hyvin, koska minulle sopii ennen kisaa paremmin hieman tavallista kevyempi vetoharjoitus. Lauantainahan olen menossa Rantalakeusjuoksuun Liminkaan.

Olen myös alkanut pohtia, että olisiko syytä juosta molemmat kovavauhtiset tehoharjoitukset viikonloppuna jolloin pitkä peruskestävyyslenkki jäisi rästiin työpäivälle. Tällöin keho saattaisi paremmin sopeutua myös siihen, että veteraanien SM-kisoissa juoksen lauantaina 5000 m ja sunnuntaina 10 000 m juoksun. Pitkää lenkkiä taas reppu ei häiritsisi käytännössä lainkaan.

Liminkaa ajatellen ei odotukset ole ajan suhteen hirveän korkealla, koska en aio sen kummemmin herkistellä. Juoksen sen TV kovan tilalla, toki vauhti tulee olemaan kovempi mitä harjoituksessa olisi. Jospa tuolla kuitenkin saisi hauskat kisat pystyyn Niittomiesten eliittiryhmän kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.