maanantai 2. helmikuuta 2015

1500 m piirin hallimestaruuskilpailuissa

Kauden avauskisaksi valikoitui 1500 metrin juoksumatka Pohjois-Pohjanmaan piirin hallimestaruuskilpailuissa. Olin tehnyt tähän mennessä kolme rataharjoitusta vähän heikohkoilla tuntemuksilla. Yksi harjoitus meni vähän paremmin, mutta selvästikään en ole vielä kisakuntoa saavuttanut. Siitä kertoo myös kisa-aamun ajatukset joita kirjasin ylös:

No, pakkohan se oli kuitenkin mennä kun oli tullut ilmoittauduttua. Samassa lähdössä oli yleisen sarjan lisäksi 19- ja 17- vuotiaat. Porukka rynni aika vauhdilla liikkeelle ja meikäläiselle löytyi aika helposti paikka. Jotenkin jäi sellainen kuva, että olin alusta loppuun asti samalla sijoituksella. Juoksin hyvin pitkälti mukavuusalueella eikä oikein kiinnostanut juosta kiinni edellä menevää selkää. Vasta viimeisellä sadalla metrillä otin muka malliksi jotain loppukirin tapaista, mutta ei se riittänyt sijoituksen nostamiseen. Jotenkin tuntui, että en ollut edes kovin hengästynyt lopussa. Enemmänkin yskitti aivan kuten usein ennenkin Ouluhallissa kisaamisen jälkeen.

Lähdin sitten verryttelemään ja yhtä-äkkiä kuulutettiin että pitää mennä palkintojenjakoon. Olin sitten kuitenkin kolmas koska pari muuta nopeampaa oli eri piireistä ja täten kilpailun ulkopuolella. Muut nopeammat olivat sitten noita nuorempia juoksijoita.

Aika 4'33,84 oli kans jonkinlainen yllätys. Sekunnin päähän ennätyksestä puolivaloilla. Mitähän tästäkin nyt pitäisi ajatella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.