Maa oli valkeana kun aamulla vääntäydyin pienelle kisaan valmistavalle verkkalenkille. Pientä liukkauttakin oli loppumatkasta joten kisakassiin tuli mukaan myös nastalenkkarit. Lunta tuli vain lisää kun ajelin vanhempieni luo aamupalalle Kaakkuriin josta lähdettiin yhdessä kisapaikalle. Kisapaikalla oli kuitenkin lähestulkoon ihanteelliset talvijuoksuolosuhteet. Pari astetta pakkasta, lähes tuuleton keli ja pieni pehmentävä lumikerros joka ei ollut tamppautunut liukkaaksi. Nastarit jäivät siis laukun pohjalle kuitenkin.
Lähtökomennosta läksittiin aika lujaa liikenteeseen ja meinasin oikeastaan jäädä suorastaan jalkoihin alkukiihdytyksessä. Markku karkasi jo tässä vaiheessa sellaista kyytiä että enpä tuota uskaltanut lähteä haastamaan. Ei sillä että kukaan muukaan olisi lähtenyt siihen ralliin. Meikäläisen paikka löytyi kakkosryhmän kärjestä ja perässä kuulosti olevan ainakin pari juoksijaa. Armottomasti sieltä hiillostettiin mutta ei ollut vetohommiin letkan kärkeen haluja.
Yritin hivuttaa vauhtia vähän kovemmaksi, mutta todennäköisesti siinä kolmannen ja neljännen kilometrin pienien nousujen aikana korkeintaan sain pidettyä vauhtia tasaisena. Kyllähän siinä oma hommansa oli koittaa latoa ettei vauhti pääse hyytymään. Kääntöpaikalla pääsin näkemään ketä siellä takana tulee: Juha-Matti ja Samuli. Ei noita kavereita hevin pudoteta kyydistä.
Käännyin tahallaan sen verran hitaasti että en päädy etummaiseksi. Kärkipaikan otti Juha-Matti joka vetikin välittömästi vauhtia kovemmaksi. Siinä kohtaa piti kaivaa rohkeutta lähteä perään vaikka tuntui että olisi se aiempikin kyyti riittänyt. Samulilla teki vissiin hallaa tuo kääntymisen aiheuttama rytminvaihdos yhdistettynä nykäisyyn. Joka tapauksessa alkoi näyttää että kakkossija ratkaistaan minun ja Juha-Matin kesken.
Olin siinä Juha-Matin takana vajaan kilometrin ajan ja sain siinä sen verran voimia kerättyä että meno alkoi tuntua taas rennommalta joten ohitin ja yritin pikkuisen vielä kiriäkin vauhtia että ei tarvi loppukirissä selvitellä sijoituksia. Omat nykäisy-yritykset jäivät varmaan enemmänkin sinne tunnetasolle mutta vauhti ei sakannutkaan. Juha-Matti vaan ei suostunut putoamaan kyydistä millään.
Mietin siinä että voisiko tästä millään verukkeella höllätä ettei tarvitsisi kärsiä enempää. Kilpajuoksussa meikäläisen ehkä pahin vastustaja on juuri tuo kivun pelko. Kenellekään juoksijalle häviäminen ei ota päähän yhtä paljon kuin näille tunteille ja ajatuksille kärsitty tappio.
Näissä mietteissä ehkä seitsemännen kilometrin loppupuolella takaa kuului pari sen kuuloista korskahdusta että tuumin olevan hetki lyödä löylyä. Tuosta en mitään räjähtävää vauhdinnostoa pystynyt tekemään mutta koitin hilata vauhtia raaemmaksi maalin lähestyessä. Viimeisen kilometritolpan kohdalla tajusin että tästä pystyy vielä kirimään lisää ihan reilustikin ja pistin toimeksi. Enää muutama surkea minuutti jäljellä. Juha-Matin jalkojen ja hengityksen ääni katosivat takaa ja minä juoksin vauhtia yhä voimien mukaan kirien maaliin ajassa 35'46. Eroa oli loppujenlopuksi vain 12 sekuntia eli vajaa 50 metriä joten kirin ylläpito kannatti.
Loppumatkasta hymyilytti kun kisan voittanut Nikkasen Markku tuli vastaan ja oli lähtenyt jo toiselle kierrokselle. Alle 34' juostun kympin jälkeen vielä toinen heti perään alle 40'.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.