Uskon nyt ymmärtäneeni ainakin osittain miksi en kehittynyt viime kausilla toivomallani tavalla. Kevään sairastuminen oli huonoa onnea, mutta nyt reilun puolen vuoden jälkeen näen myös sortuneeni selviin virheisiin. Toivottavasti niiden analysointi auttaa välttämään samojen virheiden toistamista. Kenties tästä olisi apua muillekin.
Pari vuotta sitten päätin alkaa jahtaamaan jonkin aikaa kytenyttä unelmaa Kalevan kisoista. Sinänsä uskon vieläkin mahdollisuuksiini saada kympin tulosraja juostua, mutta vaadittu kova tasonnosto yhdistettynä tiukkaan aikatauluun aiheutti kovia paineita alkaa harjoitella yhä lujempaa ja enemmän. Nyt kahden vuoden kovan yrittämisen jälkeen lienee jo aika alkaa käyttää vähän enemmän järkeäkin valmentautumisessa ja hyväksyä että kunnon kehittäminen vie aikansa.
Yksi tapa millä ajattelin nostaa tekemisen laatua oli käydä suorassa hapenottokykytestissä mittauttamassa harjoituksissa käytettävät sykerajat. Tuloksista anaerobinen kynnys oli jokseenkin olettamallani tasolla, mutta aerobinen kynnys huomattavasti korkeampi. Sykerajojen hyödyntäminen käytännössä osoittautui kuitenkin ennakoitua vaikeammaksi. Etenkin runsailla harjoitusmäärillä syke ei reagoi kovin nopeasti harjoitustehon muutoksiin ja oli välillä tosi vaikea saada sitä lähellekään anaerobista kynnystä. Vaikka aloin vähitellen tiedostaa ongelman en oikein koskaan onnistunut sitä täysin kiertämään. Suunnittelin harjoituksiin nousevia sykeprofiileja esimerkiksi siten että nostaisin vauhtia kolmen kilometrin välein. Sain näin kitkettyä kaikista pahimmat hyytymiset mutta kisoissa alkoi olla vaikeuksia pitää hyviin tuloksiin vaadittua tasaisen tappavaa vauhtia yllä.
Edellä mainitut suorituspaineet ja harjoitusten tehojen säädön vaikeudet johtivat todella koviksi ajautuneisiin harjoituksiin. Vetoharjoituksissa oli lähes mahdotonta saada aikaan tavoiteltuja sykkeitä ja juoksin todennäköisesti vetosarjoissa välillä jopa yli maksimaalisen hapenoton tehoilla. Vauhtikestävyysharjoitukset venyivät todella pitkiksi ja kiihtyvällä mallilla alun reippaiden kilometrien jälkeen tavoittelin jopa kymmenen kilometrin kisavauhtia harjoituksen lopussa. Tuohan on siis nopeampaa kuin anaerobinen kynnysvauhti. Treenit olivat jo ennen joulua käytännössä niin kilpailunomaisia että käymissäni testikisoissa oli mahdotonta saada irti sitä lisäpotkua mitä numerolapusta pitäisi tulla. Meno oli koko ajan niin kovaa että tulokset ovatkin lähinnä hiipuneet viimeisen kahden vuoden aikana keskimatkoja lukuunottamatta.
Kuluneista kahdesta vuodesta on jäänyt toivottavasti käteen ainakin kokemusta. Uskon myös että kova harjoittelu ei ole valunut täysin hukkaan. Olen varmasti saanut aikaan fysiologisia muutoksia joiden myötä kehitystä on helpompi saada aikaan harjoittelua järkevöittämällä. Ensimmäisiä merkkejä tästä on ollut jo havaittavissa kun treenit ovat lähteneet käyntiin niin hyvin. Uusien menetelmien todellinen koetus onkin edessä kunhan kilpailutulokset alkavat lähetä ennätystasoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.