Pyöräilyn piti sotkea juoksutekniikka mutta toisin kävi

Kun aloin toukokuussa tehdä reilummin korvaavia pyörällä en osannut aavistaa mitä hyötyjä pyöräilystä olisi ja toisaalta osa ennakoimistani riskeistä ei koskaan toteutunut. Nyt kun pyöräilyä on kertynyt reilusti enemmän mitä koskaan ennen harhakuvitelmat ovat rikkoutuneet ja olen oppinut paljon uutta. 

Ajoin aluksi suuria määriä ihan selvää peruskestävyyttä todella matalilla sykkeillä ja tehoilla. Pyrin ajamaan jokaista normaalia juoksutuntia kohden kaksi tuntia pyörällä. Tällä systeemillä kampia tuli pyöritettyä 18 ... 24 tuntia viikossa. Noin runsaalla ulkoilulla oli kohtuullisen helppoa pudottaa painoa kun harjoitustehotkaan eivät kärsineet miinuskaloreista. Ensimmäinen selvä positiivinen vaikutus oli siis kehonkoostumuksen parantuminen.

Olin aina ennen ajatellut että pyöräillessä on riskinä tuhota vaivalla hankittu juoksutekniikka. Kauhukuvissani ongelmat joiden poistamiseksi olen tehnyt todella paljon työtä palaisivat. Alkaisin juosta liian takakenossa ja askeltaa jarruttamalla polkien liikaa painopisteen etupuolella. Askelrytmin piti myös hidastua selvästi. En tiedä olivatko pelkoni turhia vai onnistuinko kiinnittämällä näihin asioihin huomiota välttämään ongelmat kun mielestäni juoksutekniikka on mennyt vain eteenpäin. Ainoat isommat ongelmat palatessa juoksuun ovat olleet iskutuksen kesto ja hidastunut askelrytmi. Vaikka yritin pitää poljinnopeutta lenkeillä aina korkeana askeltiheys putosi jonkin verran ja aluksi siihen täytyi juoksulenkeillä kiinnittää erityistä huomiota mutta ei sen korjaamisessa kauaa kestänyt.

Positiivisia vaikutuksia juoksutekniikkaan ja -asentoon oli sen sijaan useita. Kaikki jotka ovat minut nähneet tietävät että minulla on aika voimakkaasti kaareva yläselkä. Lähestulkoon voidaan puhua kyttyrästä, varsinkin kun olkapäät tuppaavat vielä käpristymään sisäänpäin. Koska tuo virheasento tekee todella pahaa niskalle maantiepyörän ohjaamossa on yläselän ryhdin parantamiseen ollut helppo motivoitua. Kiinnitin aina ajaessani paljon huomiota lantion ja yläselän asentoon. Runsas panostus on tuottanut kehitystä ryhtiin ja sopiva etunojakin on tuntunut löytyvän aiempaa paremmin. On myös helpompi jaksaa pitää etunojaa yllä pitkän aikaa. Rintaranka tuntuu kerrassaan rennommalta ja on helpompi hengittää.

Pyöräilyssä aerodynaamisuudella ja ilmanvastuksen pienentämisellä on niin suuri merkitys että ajoasentoa tuli muutenkin mietittyä ja hiottua joka lenkillä. Yksi tapa pienentää ilmanvastusta on pitää kyynärpäät lähellä vartaloa, mikä taas on ollut iso ongelma meikäläisen juoksutekniikassa aina. Kädet yrittävät kiertää kropan eteen ja kyynärpäät nousta irti kropasta. Tähänkin on tullut selvää parannusta ja samalla olkapäät ovat taas paremmassa asennossa ja kerrannaisvaikutukset jatkuvat rintarangan rentouteen. Jalatkin tulisi pitää suoraan menosuuntaan päin ja tämä on oikaissut hieman myös juostessa ulospäin pyrkiviä jalkateriä.

Runsaan polkemisen myötä alkoi myös kiinnostaa miten voisin kasvattaa suorituskykyäni myös pyöräilijänä ja sen seurauksena tutustuin pinnallisesti pyöräilijöiden käyttämiin harjoitussysteemeihin. Koska laji oli minulle uusi täytyi menetelmiä pohtia ihan alusta asti uusiksi ja mielestäni tämän harjoituksen myötä olen saanut oppia myös juoksuohjelmien laatimiseen. Rutiinien rikkouduttua aloin tarkastelemaan jokaisen harjoituksen merkitystä yhä kriittisemmin enkä suolla viikon harjoitussuunnitelmaa enää yhtä liukuhihnalta kuin aiemmin.

Lopuksi täytyy todeta että pyöräilijät ovat olleet todella avoimia ottamaan aloittelijan vastaan ryhmälenkeille ja porukan yhteismeininki tuntuu tosi mahtavalta.

Näiden oppien myötä suhtaudun huomattavasti vakavammin pyöräilyyn juoksijan oheisharjoitteluna. Juoksemaan oppii juoksemalla mutta realistisesti ottaen en pysty läheskään aina harjoittelemaan juosten yhtä paljon kuin haluan ilman että otan suuria riskejä tai kuormitan liikaa entuudestaankin oireilevia kropan osia. Siispä pyöräily säilynee jossain muodossa mukana ohjelmassa tulevaisuudessakin.