Onnistunut kaudenavaus Oulun juoksussa

Viimein koitti kauden ensimmäinen varsinainen kisapäivä ja pääsin testaamaan juoksukunnon ihan käytännösså Oulun juoksun kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. Olin ajatellut hyvin menneen harjoittelun perusteella olevani alle 35 minuutin kunnossa mutta varmaksihan sitä ei ikinä tiedä ennen juoksua. Kun kisapäivälle luvattiin vielä kovaa tuulta ja ukkosta alkoi kieltämättä mietityttää onnistuisinko sittenkään. Onneksi tuulen suunta oli reittiin nähden otollinen ja näkyi etupäässä kovana sivutuulena sekä paikoin kovina vastakkaisina puuskina. Pitkää vastaista puhuria ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä Ainolanpuiston suojatessa etelästä päin puhaltavalta tuulelta.

Oli mahtavaa päästä taas näkemään kilpakumppaneita ja tuttuihin valmistautumisrituaaleihin joihin kuuluu tavoiteajoista kysyminen ja oman kunnon pieni vähättely. Vastasin kysymyksiin jo totutulla tavalla että kunto on hyvä ja aion laittaa kaikki peliin. Lopulta järjestäydyttiin viivalle odottamaan lähtöä.

Porukka ryntäsi kohti Pikisaarta sellaista kyytiä että ajattelin jo vetäneeni viimeistelytreenit aivan pieleen kun en pysynyt millään mukana. Oma juoksu kuitenkin tuntui ihan hyvältä ja ensimmäisen kilometrin kohdalla olin jo kolmantena. Edessä meni 40 metrin päässä pari juoksijaa jotka loittonivat pikku hiljaa. Hietasaareen päästyämme tuli vastaan mutaista hiekkapolkua jossa meinasi olla pidon kanssa vaikeuksia. Kärki karkasi ja tässä vaiheessa pystyin juoksemaan kisan kakkosen kanssa samaa tahtia. En kuitenkaan pystynyt kirimään yhtään kun olin jo siinä määrin rajoitinta vasten että epäilin maaliin saakka jaksamistani vaikka matkaa oli taitettu vasta kolmisen kilometriä. Takanani kuului ahdistavasti askeleet. Koitin olla vilkuilematta taakse etteivät takaa-ajajat näkisi miten tiukkaa tekee.

Seuraavat kilometrit pyrin juoksemaan mahdollisimman lujaa ja rauhoittumaan hokemalla mielessä että on tästä ennenkin selvitty ja ei tässä mitään hätää ole kun homma toimii. Kelloon en katsonut missään vaiheessa. Varsinkin haastavissa olosuhteissa sieltä ei apua saa kun vauhtia pitää kiriä siellä missä se on mahdollista ja muualla yrittää vain selvitä. Olisiko viiden kilometrin kohdalla alkaneet takaa askeleet kadota mutta toisaalta en onnistunut saavuttamaan edellä meneviä yhtään. Viimeistään voimalaitoksen nousussa jouduin hölläämään sen verran että kakkossija karkasi lopullisesti ja omat jalkani tuntuivat hetken aivan spagetilta.

Tsemppasin itseäni ja koitin keskittyä viemään juoksua eteenpäin mahdollisimman rennosti. Puristaminen on vauhdin vihollinen ja siksi on tärkeää yrittää säilyttää rentous vaikka juokseekin niin lujaa kuin pystyy. Viimeisen kilometritolpan kohdalla sain vielä vähän lisävoimia ja sain kiihdytettyä stadionille vähän paremman tonnin.

Kello pysähtyi lukemiin 34'44 johon olen kyllä tosi tyytyväinen. Sain juostua järkevän ja tasaisen juoksun etukäteen ajatellen hankalissa olosuhteissa. Henkisellä puolella homma pysyi hyvin kasassa ja vaikka kilpajuoksussa aina joudun pakottamaan itseni vauhtiin jota ei millään uskoisi jaksavansa meno pysyi koko ajan rentona ja aika iloisenakin. Tästä saakin hyvää uutta tietoa tilanteesta ja tarkennusta harjoitusvauhteihin. Isoja viilauksia ei ole tarpeen tehdä. Seuraavaksi täysi keskittyminen päälle kohti Kiimingin puolimaratonia.