Kasin juoksun vimmaa Santa Claus -halleissa

Eilen olin taas Rovaniemellä osallistumassa kasisataselle Lapin Lukon järjestämissä Santa Claus -halleissa. Vaikka edellisestä kisasta oli alle viikko aikaa, ajattelin pystyväni parantamaan edelliskerran tulosta hieman. Kova kisa olisi luultavasti nostanut kuntoa vähän ja nyt olisi tuoreemmassa muistissa miten kasia taas pitikään juosta.

Kisapaikalla oli tällä kertaa mukavasti porukkaa. Seurastani Kuivasjärven Aurasta oli paljon osallistujia, koska he olivat viikonloppuna Urheiluopistolla leirillä. Valmistautuminen tuntui menevän jo rutinoituneemmin, olihan tämä jo kolmas kisapäivä tälle vuodelle. Vaihdoin verryttelykamppeet päälle ja aloin keräilemään lämpöjä. Hallissa oli suorastaan kuuma, joten takkia ei tarvinnut verrytellessä. Radalle ei päässyt kuin pikamatkojen starttien välissä, koska kisat olivat jo menossa. Hyödynsin kuntopyöriä ja puikkasin radalle aina kun tilaa tuli. Otin ensimmäiset aukaisuvedot kolme varttia ennen starttia. Aloitin muutamalla noin viidenkymmenen metrin vedolla rentoutta hakien ja pidin pitkähköt palautukset. Näissä on tarkoituksena virittää lihakset valmiiksi nopeaa juoksua varten.

Kysyin aamulla siskoltani, joka on kokenut maileri, vinkkejä kasin verryttelyihin. Kannattaa kuulemma ottaa muutama vähän pitempi hapollinen veto puolisen tuntia ennen starttia. Niinpä juoksin ensin lenkkarit jalassa parin sadan metrin vedon. Kylläpä tuntui askel raskaalta! Pidin aika reilun tauon, join vähän vettä ja vaihdoin piikkarit jalkaan. Toinen veto ei paljoa paremmalta tuntunut ja tässä kohtaa fiilis meinasi päästä vähän laskemaan. Mitenkä tässä saisi parannusta aikaan edelliseen aikaan, kun yksi 200 m ratakierros tuntuu jo näin raskaalta? Päätin, ettei tänne ole tultu huonoa kuntoa murehtimaan ja ottaa kaikki irti kisasta. Jatkoin verryttelyä ja oman startin lähestyessä hermostuminen kasvoi aika suureksi.

Kokoonnuimme vähitellen lähtöpaikalle. Jotkut kyselivät, että mitä vauhtia meinaan lähteä matkaan. Minulle 2’20 olisi jo todella hyvä juoksu. Muut olivat mielestäni reilusti nopeampia, aina mahdollisista 2'00 alittajista sinne 2'15 asti. Heistä olisi otettava kaikki mahdollinen vetoapu niin pitkään kuin jaksaa. Lopulta lähettäjä kutsui meidät viivalle ja hoin mielessäni että juokse lujaa, juokse lujaa, juokse lujaa. Lähtökomentoja odotellessa jännitys ja paniikki kasvoi. Sekunnit tuntuivat tosi pitkiltä.

Lopulta lähtölaukaus vapauttaa. Ryntään villisti kohti ensimmäistä kaarretta. Juoksen niin lujaa kuin pystyn. Kärki on karkaamassa, mutta pysyn toisen ryhmän perällä vauhdissa. Löydän paikkani jonosta ja rimpuilen ensimmäisen kierroksen hakien rytmiä. Alan miettiä, voisinkohan ohittaa pari edessä menevää juoksijaa. Tajuan että voimia on reservissä. Nyt ei säästellä. Ohitan yhden juoksijan, mutta en pääse ohi toisesta millään. Palaan sisäradalle, etten joudu juoksemaan kaarteessa kakkosradalla. Veri poreilee suonissa, nyt irtoaa happoja. Haukon henkeä minkä pystyn. Hengästys tuntuu järjettömältä, mahdottomalta. Enää muutama sata metriä jäljellä. Edellä juoksija alkaa päästä irti. Yritän takoa sen minkä pystyn. Porukka kannustaa. Kuulen siskon huutavan: "käsillä käsillä!" Yritän totella ja tehostaa juoksua pumppaamalla käsillä vauhtia. Taistelen hyytymistä vastaan. Viimeinen kierros alkaa, yritä edes! Pusken menemään ja koetan pysyä radalla. Voimat alkaa olla lopussa. Onneksi loppusuora armahtaa. Viimeisen puristuksen aikana jaloista muuttuu luut kumiksi ja jalat venkoilevat alla ihan miten sattuu. Pääsen kuitenkin maaliviivasta yli kaatumatta.

Sijoitus (5.) ja aika (2'21,87) eivät taaskaan kovin mairittelevia olleet, mutta paransin sentään edellisestä kerrasta pari kolme sekuntia. Edelliseen kasin juoksuun verrattuna fiilis oli paljon parempi. Tällä kertaa ei jäänyt hirveästi paukkuja käyttämättä. Mielestäni tässä oli sellaista kasin juoksun vimmaa, minkä vuoksi näitä haluan juosta. Tästä jäi hyvä mieli.