Tänään oli kisaohjelmassa 800 m sekä 3000 m. Olen odottanut uutta kasia innolla. Tämähän on ehkä hauskin ratajuoksun kisamuoto. Haaveilin 2'20 alituksesta. Olisi hyviä vetojuhtia tarjolla ja kisapaikka on hyvä tuloksen tekoon. Verkkaa päästiin tekemään juoksusuoralla ihan hyvin, mutta pitempiä vetoja siinä oli hankala ottaa. Olin kuitenkin positiivisella, suorastaan pulppuavan iloisella mielellä.
Tänään kisat etenivät hyvin aikataulussa. Meitä oli niin paljon, että startissa ryhmityimme kahdelle kaarelle. Upeaa päästä kisaamaan isolla porukalla. Sain varsin hyvän lähdön ja toiseen kaarteeseen tulin kärjessä! Eipä siinä kauaa tarvinnut keikkua kun pari juoksijaa tuli ohi. Koitin iskeä peesiin, mutta vaikeaa se oli.
Pari miestä tuli vielä ohi, mutta ei minulta vielä ollut eväät lopussa. Hiillostin vähän aikaa ja päätin iskeä ohi. Neljäs sija onnistui saavuttaa helposti, mutta suoran loppuessa hätäännyin vähän enkä uskaltanut jatkaa puristamista ulkokaarteessa. Virhe! Momentin menetettyäni en saanut kirittyä kaverista ohi enää millään, vaikka kaikkeni yritin. Aika oli niukasti kauden paras, 2'21,48. Kaverista jäin muutamalla kymmenyksellä.
Väliä seuraavaan starttiin oli 1 h 45 min. Otin perus loppuverryttelyn, jonka jälkeen menin tekemään vähän välineostoksia. Oli hyvä paikka ostaa piikkarit, kun pääsee testaamaan kenkiä ja vielä kisan jälkeisillä jaloilla. Sitten vaan pientä höntsää ja pari aukkaria. Ei kolmelle tonnille tarvinnut kasin jälkeen enää hirveästi elimistöä herätellä.
Lopulta aika oli kulutettu ja päästiin juoksemaan. Olin ällikällä lyöty kun itsekin juoksin eka tonnin 3'20 ja jäin koko ajan porukasta. Olin aivan varma, että joku sieltä hyytyy. Arvelin, että ei irtoa tänään 10'00 alitus ja juoksin sitten omaa rentoa juoksua loppuun. Yritin vähän kiriä vauhtia viimeiselle tonnille. Minut ohitti kierroksella aika monta tyyppiä. Enpä muista koskaan olleeni näin heittopussina! Lopulta kerkesin maaliin ajassa 10'18,91. Ihan ok parannusta taas kauden parhaaseen.
Käteen jäi siis viime vuosiin nähden todella heikkoja aikoja, mutta jostain syystä tosi iloinen mieli. Juoksu, kilvoittelu ja kaikkensa yrittäminen on siistiä eikä se siitä riipu mitä tulosliuskassa lukee. Lisäksi kaikkien tuttujen näkeminen antaa paljon mukavia muistoja. Antoisaa kisata välillä ainoastaan sen takia, että kilpajuoksu on niin mahtavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.