Jouluviikolla juoksin tavalliset harjoitukset, mutta harjoitusrytmitys oli yhden päivän etukenossa. Suunnitelmissa oli lähteä viikonloppuna Suomussalmelle ja matkustuspäivälle pitkis olisi sopinut melko huonosti. Niinpä juoksin lyhyet vedot jo tiistaina, pitkät vedot perjantaina, pitkiksen lauantaina ja tänään sunnuntaiaamuna kympin huoltavan lenkin ja Suomussalmelle päästyäni sitten normaalin peruskympin.
Suunnittelin jatkavani samalla rytmityksellä seuraavat pari viikkoa joiden päätteeksi sitten palaan takaisin Ouluun. Viime vuonnahan jouluvapailla kävi kalpaten ja parin aamulenkin jälkeen jäi juoksut kokonaan juoksematta. Saapa nähdä onnistunko tällä kertaa pitämään paremmin kiinni normaalista harjoittelurytmistä.
Ensimmäisellä lenkillä pääsin jo vähän makustelemaan täällä olevia erityisolosuhteita. Katuvaloja ei ole lähimaillakaan ja tie kunnostetaan traktorilla ja lingolla. Niinpä se ei ole läheskään yhtä tasainen mitä aurattu tie. Siihen vielä päälle kainuulaiset vaarat joiden ansiosta peruslenkille tulee yhtä paljon nousumetrejä mitä Oulussa kertyisi koko viikon aikana. Täällä ei ole lähimaisemissa myöskään juurikaan tasaisia pätkiä.
Niinpä mietin, että tämän parin viikon aikana täällä kannattaa varmaankin keskittyä juuri näiden olosuhteiden hyödyntämiseen ja yrittää tartuttaa voimaa jalkoihin mäkivedoilla ja ylipäätään mäkisessä maastossa vauhtileikittelemällä.
Tällä viikolla harjoituskilometrejä kertyi kohtuullisesti, reilut 140 km. Määrän vähentäminen on tuonut askeleeseen vähän lisää vetreyttä ja lenkit on helppo juosta. Seuraavat pari viikkoa on töistä vapaata, joten pääsee lepäämäänkin tavallista enemmän. Mukava irtiotto tähän vuoden lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.