Palasin perjantaina Rovaniemelle ja pääsin siellä pikaisesti fysioterapeutin vastaanotolle. Ongelma löytyi vääntelemällä jalkoja. Oikeaa lonkkaa kiertämällä saatiin aikaan voimakasta kipua, mutta myös varovaisemmin tehtynä ilmeisesti avattua paikkoja, sillä vääntelyn jälkeen kävely onnistui jo paremmin. Sain ohjeita venyttelyyn ja aloitin korvaavien harjoitusten tekemisen. Olen harjoitellut uintia (lähinnä yrittänyt olla hukkumatta), sisäsoutua, voimaharjoittelua salilla ja kuntopiirein, pyöräilyä, kävelyä jne viime viikolla noin 15 tuntia. Tässä on saanut kyllä makua siitä mitä liikunta voi olla kun siihen joutuu pakottautumaan, sillä minuahan ei muut lajit kuin juoksu juuri kiinnosta. Toisaalta epäilyttää kannattaisiko ihan näin paljoa harjoitella vai alkaako se jo häiritä toipumista. Olen välttänyt kipua aiheuttavia harjoituksia ja pitänyt harjoitukset enimmäkseen kevyinä. Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa hierojalla. Käynti hieman jännitti mutta sitä helpotti se, että tiesin miehen maineeltaan kovana juoksijana. Ihmeparannusta ei tapahtunut, mutta todella kovassa jumissa olleet paikat saatiin kuitenkin auki mikä helpotti edelleen kävelemistä ja oloa.
Edellisessä kirjoituksessa uhosin, että nyt alkaa kestävyysjuoksu. Olen kuitenkin joutunut hyväksymään, että toipuminen voi viedä vielä pitkäänkin. Keväällä painiskelin vastaavan vamman kanssa pari kuukautta. Kisakalenterista ainakin Runner's twilight piti raivata pois enkä tiedä koska pääsen seuraavan kerran viivalle. Vitosta piti yrittää seuraavan kerran veteraanikisoissa mutta arveluttaa sinnekään lähteä ilman yhtään juoksuharjoitusta. Ilmoittautuminen on sisässä Vantaan maratonille ja olen myös lupautunut mukaan firman joukkueeseen Ruskamaratonin puolikkaalle. Liian suurta määrää kilpailuja ei kannattane kiertää jos meinaa ehtiä harjoitellakin Vantaata varten. Jos tuo kahden kuukauden telakka toistuu, on Vantaallekin osallistuminen epävarmaa.
Päällimmäiset tuntemukset kuntoilun suhteen ovat paniikki, epäusko, epätoivo, pänniminen ja uhma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.