Leena Puotiniemi on kertonut blogissaan ja haastatteluissa että Lontooseen valmistautuessaan hän on kärsinyt kivusta takareisivaivojen takia joka askeleella. Omien lonkkavaivojeni kanssa painiessa olen miettinyt, että olisipa minullakin yhtä kova sisu treenata kivusta huolimatta. Toisaalta Pohjola Gamesin jälkeen olisi ollut vaikea tehdä juoksuharjoituksia, koska en pystynyt edes kävelemään kunnolla. Sunnuntaina kävin hölkkäämässä 8 km kevyttä, mutta iltapäivällä en uskaltautunut lenkille lonkkien vuoksi. Viikkomääräksi jäi täten 91 kilsaa. Tänä aamuna lonkkia särki taas aika tavalla eikä olisi yhtään haluttanut lähteä aamulenkille, mutta sain kuitenkin kerättyä itseni löntystelemään 8 km. Särky ei kuitenkaan juoksun aikana sen kummemmin pahentunut.
Töiden jälkeen kävin hierottavana. Olin valmistautunut siihen, että lonkankoukistajat ja lähentäjät olisivat todella kipeät. En joutunut pettymään, mutta bonuksena pohkeet olivat kivikovat, oikean jalkaterän kantakalvo tosi kireänä, molemmat sääret, pakarat ja reidet myöskin kipeät. Hieroja varoitti, että tämän kerran jälkeen saattaa lihakset olla pari päivää kipeänä, mutta lenkille kuulemma voi lähteä jos siihen pystyy. Tänään ei kuulemma ole mitään asiaa juoksemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.