sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Ensimmäinen harjoitusviikko

Aloitin harjoitusohjelman maltillisesti. Olin suunnitellut tiistaille tv kovan, torstaille loikkaharjoituksen ja lauantaille nopeusharjoituksen. Sunnuntaille tietysti pitkis. Sain kuitenkin Riitalta viestiä, että viikonloppuna Ouluhalli onkin suljettuna ja he ovat menossa tekemään porukalla TV kovan. Vähän aikaa mietittyäni päätin järjestellä viikon uudestaan niin, että teinkin nopeutta tiistaina ja TV kovan lauantaina muiden auralaisten kanssa.

Riitta oli mitannut meille valmiiksi mittapyörällä kahden kilometrin mittaisen pätkän pyörätietä, jota juostiin edestakaisin niin että jokaiselle tuli sopiva harjoitus. Tuo oli mukava tapa tehdä treeni porukalla. Voitiin tehdä alku- ja loppuverryttely sekä koordinaatioita yhdessä. Sain myös omalle TV kovan alkupuoliskolle seuraa meidän junnumailereista, jotka juoksivat lyhemmän harjoituksen. En muista koskaan kokeneeni mitään vastaavaa. Tosi innostava meininki ja kaikki kannustivat toisiaan. Meitä oli kymmenkunta juoksijaa treenaamassa ja iloinen puheensorina koko ajan. Toki kovalla osuudella puheliaammatkin vaikenivat vähäksi aikaa. Hyvä seura ja sopivan maltillinen alkuvauhti siivittivät tosi hyvään harjoitukseen, jossa kymppi meni kevyesti 36'55.

Tässä vielä viikon harjoitukset

Ma ap 10 km 5'56 / km
Ma ip 8,5 km 4'42 / km
Ti ap 10 km 4'36 / km
Ti ip vr + koord + 2 x 10 x 60 m + puntti + vr
Ke ap 10 km 5'35 / km
Ke ip 8,7 km 4'36 / km
To ap 10,8 km 4'49 / km
To ip verr + koord + 10 x vuoroloikkaa + sprintti + verr
Pe ap 10,6 km 4'26 / km
Pe ip 8 km 4'23 / km
La ap 10 km 5'13 / km
La ip verr + 10 km tv kova 3'41 / km + verr
Su ap 21,5 km 4'29 / km

Yhteensä matkaa kertyi 141 km. Tänään on vielä iltapäivällä Auran palkintotilaisuus, jossa käyn pyörällä palauttavana hyötyliikuntana.

2 kommenttia:

  1. Minkälaista punttitreeniä teet? maksimi,perusvoima? koko kroppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on nyt niin pitkä aika edellisestä punttitreenistä, että menee ihan totutellessa. Kaipa se menisi tuohon kategoriaan "perusvoima". Myöhemmin maksimia ja vielä myöhemmin yritän hakea räjähtävyyttä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.