keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Maastokisat jäivät välistä


Viimeksi esittelemäni tiivis kisasuunnitelma törmäsi jo ensimetreillä ongelmiin tosielämän kanssa. Kirjoitin allergiaoireista, mutta ilmeisesti kyseessä olikin ihan oikea flunssanpoikanen, joka pakotti muutamaksi päiväksi sairauslomallekin. En lopulta pystynyt lähtemään piirinmestaruusmaastoihin, eikä olo ole vieläkään hyvä. Näin ollen päätin, etten lähde ensi viikonloppuna Janakkalaan SM-maastoihinkaan. En halua uusintaa muutaman vuoden takaisesta tilanteesta, jolloin lähdin treenaamaan liian nopeasti flunssatauon jälkeen ja flunssa pitkittyi koko kevään mittaiseksi riesaksi. Seuraavana vuorossa olisi sitten Baanarun Kempeleessä. Saapa nähdä pääsenkö sinnekään asti. Valmistautuminen ei missään nimessä tule optimaalista olemaan, eikä ole odotettavissa parannusta kisakunnossa.

Se hyvä puoli tässä treenitauossa on, että olen pitkästä aikaa ehtinyt käydä valokuvaamassa lintuja. Juoksutreenin ollessa päivittäistä ei tahdo riittää energiaa saati aikaakaan hillua tuntikausia pusikossa räpsimässä kuvia.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Loppukevään tiivis kisaohjelma


Kevät on saapunut viimein tänne Ouluunkin ja olen saanut bongailla lenkkien lomassa ensimmäisiä muuttolintujakin. Keltasirkkujen, rastaiden ja viherpeippojen aloittama kesän lähtölaskenta on saanut jatkoa kuovien ja joutsenten tutuista äänistä. Enää ei tarvitse juosta pimeässä aamuin illoin ja shortsejakin olen saanut käyttää jo muutaman kerran. Ikävänä puolena Oulun keväässä on runsas katupöly ja muutenkin huono ilmanlaatu, joka tuntuu kevät keväältä vaikuttavan voimakkaammin. Nenä vuotaa, päätä särkee ja kurkkua korventaa. Onneksi ilmatieteen laitos on luvannut, että saisimme hieman sadetta illan mittaan.

Aikuisurheilun SM-kisoista ja Kaiken kansan vitosesta selvittyäni olen alkanut laatia loppukevään ohjelmaa ja se onkin varsin kilpailuntäyteinen. Ensi viikonloppuna juostaan Kempeleen Sarkkirannassa piirinmestaruusmaastot. Tuleekin varsin mielenkiintoinen kisa, kun kierretään urheilukeskuksen ympärille rakennettua kilometrin mittaista reittiä neljä kierrosta. Omasta mielestäni neljään kilometriin lyhennetty kisamatka on tervetullut uudistus ja saadaan juosta brutaali ja terävä kamppailu tienoon maastomestaruudesta.

Seuraavaksi suuntana on Aikuisurheiluliiton SM-maastot Janakkalassa. Mikäli olisin huippukunnossa, juoksisin varmasti seuraavan päivän yleisen sarjan kisassa 12 km. Se ei kuitenkaan tunnu tänä keväänä realistiselta vaihtoehdolta, kun kymmenen kilometrin taittaminen on kestänyt yli 37 minuuttia ja puolikkaallakaan en päässyt enää B-luokan tulokseen. Luvassa on kuitenkin mielenkiintoinen kisa uudella paikkakunnalla ja oikein mukava päästä nauttimaan aina mukavasta SAUL SM-kisojen tunnelmasta.

Lyhyen maastokisakauden jälkeen suuntana on taas Kempele, jossa aion osallistua muistaakseni pari vuotta sitten lanseerattuun Baanaruniin. Kisa ei ole tähän asti mahtunut tiiviiseen kisaohjelmaani, mutta nyt kun ei välttämättä ole mahdollisuuksia yrittää kovaa tulosta Kalevan kisoja ajatellen, voin kisata normaalia tiiviimmin. Jännää päästä tykittelemään harvinaisempi lyhyt maantiematka.

Terwa on sellainen tapahtuma, johon osallistuminen on itselleni aika selviö. Olisi järjetöntä jättää välistä näin hyvä kilpailu, joka järjestetään käytännössä omalla takapihalla. Reitti on nopea ja tuttu, joten siitä saa hyvää vertailukohtaa eri vuosien kuntotasoon. Mukana on ollut kovia menijöitä joka vuosi, joten kirittäjiä omaan parhaaseen mahdolliseen tulokseen varmaankin riittää tälläkin kertaa.

Toukokuun loppuun mahtuu vielä yksi ratakymppi Kempeleessä. Tämä tuntuu minusta loppukevään päätavoitteelta - onhan 10 000 metrin ratajuoksu minulle rakkain kilpailumuoto. Uutuutena kisassa on mukana myös 1000 metrin matka, joka kiinnostaa kyllä jollain tavalla. Pitääpä tarkkailla, millaista aikataulua päivälle suunnitellaan, josko mahdollisuus tuplaukseen tulisi kysymykseen.

Näin tiivis kisaohjelma, jossa kiinnitän lappua rintaan joka viikonloppu, pakottaa mukauttamaan treeniä normaalia keveämmäksi. Kisat saavat toimia kovina harjoituksina ja niiden väli taitaa kulua lähinnä palautellen. Tarkoitus on juosta runsaasti palauttavaa, johon pitää koittaa tsempata. Tämän kevään osalta juuri säännöllisyys on ollut kaikista heikointa omassa harjoittelussani ja täytyy pitää huolta, että töissä käynnin vastapainoksi muistan käydä pitämässä huolta myös fyysisestä kunnosta. Jokunen lyhyt nopeus / maksimikestävyystreeni voisi maustaa sopivasti menoa, mikäli olo tuntuu kisojen välissä riittävän palautuneelta. Niissä täytyy ottaa tavoitteeksi nimenomaan hyvä ja terävä vauhti, eikä niistä kannata yrittää saada mitään varsinaista kuormitusta. Eiköhän näillä eväillä synny hyvää jälkeä kevään mittaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kaiken kansan vitonen Vantaalla

Päätin juosta tänään vielä viiden kilometrin maantiekisan,  joka järjestettiin SM maantien yhteydessä.  Jalat olivat kamalan tuntuiset ennen kisaa. Kipuja ei ollut, mutta jalat tuntuivat tonnin painoisilta. Verryttelin pitemmän kaavan kautta ja juoksin koko kisareitin ennen lähtöä. Muutama aukkari kertoi, että ruuti on märkää. Siinä lähtöviivalla mietin, että mitähän tästäkin tulee ja oliko pakko?

Jännästi se vain lähtölaukaus antoi uusia voimia ja lähdettiin kirmaamaan reitille yllättävän lujaa. Sain aika nopeasti rytmistä kiinni ja hengityksen toimimaan. Valitettavasti jäin hyvästä porukasta sen verran kauas, etten uskaltanut kovasta kyydistä spurtata heitä kiinni. Olisi varmaan pitänyt, sillä he juoksivat pitkään samaa vauhtia kuin minä, parikymmentä metriä edellä.

Lopulta yksi juoksija alkoi tippua siitä porukasta ja sain hänet kiinni. Ehdotin vuorovetoja, mutta kaveri sanoi, että anna mennä. Niinpä yritin kelata pientä vauhdinnostoa yksin. Loppumatkalla en muita juoksijoita enää nähnyt. Viimeinen kilometri oli kyllä aikamoista raastoa.

Tulin maaliin ja kuulutettiin ihan kelpo aikaa. Tuuletin siinä ihan innoissani ja olin tyytyväinen juoksuun. Tarkistin sitten livetuloksista, niin ilmeisesti kuulemani aika olikin 4,9 km väliaika. Plääh. Todellinen loppuaika oli 18'00, johon olisin ollut ihan tyytyväinen jos en olisi luullut hetken juosseeni sen paremman ajan. Järjellä ajateltunahan tuo oli kuitenkin hyvä juoksu.

Ehdin myös katsella SM maantiet loppuun ennen kotimatkalle lähtöä. Oli innostavaa meininkiä ja draamaa. Olipa kiva toinen kisapäivä.

SAUL SM puolikas Helsinki Spring Maratonilla

Eilen oli kevään pääkisa Helsinki Spring Maratonin yhteydessä järjestetyllä aikuisurheiluliiton SM puolimaratonilla. Aktia-cupin jälkeen tiesin, että jotain on tehtävä, mikäli meinaan saada kunnon nousuun. Päädyin vähän erikoiseen viimeistelyyn kolmen viimeisen viikon aikana. Päätin nimittäin juosta tosi paljon määrää ja jättää kaikki kovavauhtiset pois. Tunsin, että nopeuspuolella väljyyttä on riittävästi, mutta kestävyyspuollella jaksaminen ei vielä riitä pitkän maantiekisan loppuun saakka. Niinpä juoksin ensimmäisellä viikolla 148 km ja toisella 157 km. Kisaviikolla en paljoa juossut, vaan varmistin palautumiseni viikonlopuksi. Ohjelma tuntui toimivan hyvin ja sain juoksuun haluamaani keveyden tunnetta.

Kisapäivä oli keväinen eikä tuulta ollut kiusaksi asti. Olin hieman höllännyt tavoitevauhtiani ja tuumin, että 1:20 alitus olisi oikein hyvä tulos. Lähtöviivalla oli kova tungos ja liikkeelle lähtiessä melkoista tönimistä. Pystyssä kuitenkin selvittiin ja aika monta selkää sain alkurynnistyksen jälkeen ohittaa, kun porukka pääsi matkavauhtiin. Hain itse helpolta tuntuvaa liitelevää juoksuvauhtia enkä katsonut kelloa koko matkan aikana. Kärjen karattua ei mitään käsitystä omasta sijoituksesta syntynyt. En edes erottanut ketkä ovat mukana SAUL puolikkaalla omasta ikäsarjasta puhumattakaan, kun numerolaput oli vain rinnassa.

Reitti ei tuntunut erityisen helsinkimäiseltä, mutta kevättä näkyi kyllä. Erityistä iloa aiheutti riemukkaasti laulanut kiuru, jonka kuulin molemmilla kierroksilla isolla peltoaukealla. Mainitsin asiasta useammalle kilpakumppanillekin kesken juoksun, mutta eivät kuulemma olleet pistäneet asiaa merkille. Mäkiä reitillä ei ollut nimeksikään, mutta pari tarkasti otettavaa tiukkaa mutkaa löytyi. Näissä oli vielä hiekoitusta talven jäljiltä, joten sai juosta kieli keskellä suuta kaatumisen välttääkseni.

Vauhti tuntui helpolta ensimmäisen kierroksen ajan. Meillä oli hyvä neljän hengen porukka, jossa vetovuoro vaihtui sopivan tiuhaan. Viidennentoista kilometrin kohdalla selvästi alkoi tehdä tiukempaa ja kaverit karkasivat muistaakseni, kun matkaa oli nelisen kilometriä jäljellä. Ehkä pientä pehmeyttä tuotti se, kun arvelin etteivät he ole omassa sarjassani. Yritin juosta rennosti maaliin ja kohtuullisesti vauhti säilyikin. Kaveri huusi viimeisillä kilsoilla, että puristaa pitäisi niin alle 1:20 menee. Se oli henkisesti paha isku, sillä kisan kulun perusteella olin kuvitellut olleeni kovemmassakin vauhdissa. Kelloahan en tosiaan vilkuillut. Yritin silti pitää vauhtia yllä ja maalin lähestyessä kuulin toisten ajoista, että kyllä se alittuu kunhan kierrän urkkakentän ripeästi. Lopulta kello asettui aikaan 1"19'48 ja sijoitus oli oman sarjan kolmas. Jäin kisan nopeimmasta melkein 12 minuuttia. Voinen silti olla tyytyväinen keskivauhdin oltua lähes sama kuin Aktiassa 10 km kisassa.

Kisan jälkeen iski aivan hirveä olo. Tärisin koko ukko ja syöminen teki tosi tiukkaa. Vaatteiden vaihtaminen ei meinannut sujua millään ja koko ajan meinasi krampata. Onneksi sain vedettyä palkkarin ja banaanin väkisin niin olo alkoi kohentua suht nopeasti. Jospa tästä ehtisi palautua ajoissa seuraavaan kisaan.

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Aktia-cup

Vantaalla juostava Aktia-cup valikoitui kisaohjelmaan, koska se on sopivasti puolessa välissä valmistautumista kohti SM-maantietä. Aktia-cup on perinteikäs talvijuoksusarja, jossa on tosi hyvä taso ja varmasti kirittäjiä olipa oma kuntoni sitten mitä tahansa. Maaliskuussa juostava viimeinen osakilpailu on yleensä ollut varsin hyvissä olosuhteissa, joten siinäkin mielessä saisin tarkkaa tietoa tämän hetkisestä kunnosta. Valitettavasti pari edellistä viikkoa on mennyt treenien suhteen alamaissa töiden vietyä enimmät mehut. En ole juossut viimeiseen pariin viikkoon juuri ollenkaan. Ajattelin silti, että kyllä minä sulalla asfaltilla juoksen alle 37'00.

Kisa-aamu valkeni tuulisena ja sateisena. Lämpötila oli niukasti plussan puolella, joten kisa-asuksi valitsin shortsit, teknisen pitkähihaisen paidan, seuran kisapaidan, hikinauhan ja hanskat. Suojasin vielä kaulan putkihuivilla ja laitoin aurinkolasit suojaamaan silmiä tuulelta. Verrytellessä tunsin oloni ihan hyväksi ja etenkin jalat tuntuivat kevyiltä. Mistäpä ne rasittuneet olisivatkaan näillä kilometreillä? Mielessä jyskytti kuitenkin jo tässä vaiheessa, ettei vauhtikestävyys tule riittämään tänään.

Starttiviivalla oli hirveä tungos, kun nelisensataa juoksijaa asettautui kapealle kevyenliikenteen väylälle odottamaan lähtölaukausta. Huoletti, että jäänkö jalkoihin, kun kaukaa takaakin kuulin porukan puhuvan jostain 35' alituksista. Päästiin kuitenkin liikkeelle kommelluksitta ja porukkaa alkoi lappaa ohi oikealta ja vasemmalta. Yritin päästä sopiviin peeseihin, mutta varmaan tottumattomuuttakin tein turhia ohituksia juoksun tuntuessa peesissä helpolta. Aika pian tilanne kääntyi siten, että minä en enää ohitellut ketään ja jäin itse enimmäkseen ohitettavaksi. Mieli alkoi olla maassa, kun jalatkin tuntuivat niin raskaalta, että hyvä kun pääsin korotetuista suojateistä ylitse. Matka kääntöpaikalle tuntui kestävän hirveän kauan.

Paluumatkalla pujottelukeppinä oleminen jatkui. Melko pian tuli aika jyrkkä alamäki, jossa yhtä-äkkiä rullasinkin useista juoksijoista ohi ihan kuin olisin ottanut erikseen sprintin siinä kohtaa. Mäen alla samat juoksijat taas ohittivat minut uudestaan. Mahtoivat ihmetellä, että mitä se nyt vouhottaa. Todellisuudessa annoin vain jalkojen rullata vapaasti alamäkeen enkä jarrutellut vauhtia ollenkaan.

Loppumatkasta en meinannut nähdä enää eteeni, sateen peitettyä aurinkolasit vesipisaroilla. Yritin nostaa laseja otsalle, mutta eivät ne pysyneet. Lopulta oltiin viimeisillä sadoilla metreillä ja ajattelin, että kohta tämäkin kurjuus loppuu. Siinä vaiheessa kaverini Mikko ohitti minut, mutta ei päässyt heti karkuun. Mietin hetken mitä teen ja päätin yrittää edes tässä kohtaa puristaa loppuun sen mitä irtoaa. Pääsinkin yllättäen ohi ja yritin jatkaa kiihdyttämistä maaliin asti. Olin aika ällikällä lyöty kun ei Mikko sieltä tullutkaan uudelleen ohi. Olen kuitenkin tavallisesti selvästi Mikkoa hitaampi. Pientä piristystä loppukirin taittuessa minun eduksi.

Loppuaika 37'36 on sellainen, ettei mielestäni kannata lähteä tien tukkeeksi SM-maantielle. Samana viikonloppuna kuitenkin järjestetään veteraanien SM-maantiejuoksut joissa pääsen juoksemaan puolikasta hyvässä porukassa ja matkustaminenkin helpottuu juoksun ollessa jo lauantaina.

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Huono treeniviikko, mutta hyvä työviikko

Kuluneella viikolla en saanut treenattua ihan siten kuin olin suunnitellut. Syvennyin töissä erääseen  kiinnostavaan ongelmaan niin tiukasti, että pitkien päivien päätteeksi en jaksanutkaan enää lähteä juoksemaan. Aamuisin tunsin oloni väsyneeksi, jolloin lenkkivaatteiden päälle kiskomista enemmän kiinnosti nukkua vielä tunteroinen lisää. Sama jatkui läpi viikon ja tuumasin että parin kovan treeniviikon jälkeen ei kevyempi jakso tee välttämättä pahaa. Olihan minulla jo viime viikon päätteeksi olo, että on tullut ahnehdittua liikaa määrää ja tehoa liian nopeasti. Ajattelin, että lauantaina jaksaisin treenata taas normaalisti. Niin siinä kuitenkin kävi, lauantainakaan ei intoa löytynyt ja vedin lonkkaa koko päivän.

Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että teen kiinnostavaa ja palkitsevaa työtä. Olen ammatiltani koodari. Olen koodaillut ihan pienestä pitäen siitä lähtien, kun ensimmäinen kotitietokone meille hankittiin. Niinpä ammatti ohjelmistotuotannon parissa on ollut minulle todellinen unelmatyö ja koen olevani onnekas päästessäni ansaitsemaan leipäni juuri koodaamalla. Yhtenä varjopuolena tässä työssä toki on, että mielenkiintoisia ongelmia voi joskus olla vaikea työntää mielestä työajan päätyttyä. Joskus pitää nähdä erityisesti vaivaa siihen, että työtä tulisi tasapainotettua liikunta- ja musiikkiharrastuksilla.

Onneksi sain lauantai-iltana viestiä, että aamulla olisi yhteislenkkiä tarjolla. Paljon helpompi motivoitua lenkille kavereiden kanssa kuin yksin. Niinpä tänä aamuna käytiin kolmestaan kevätsäässä reilun parin tunnin ajan hölkkäilemässä ja rupattelemassa kaikkia mahdollisia juttuja.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Pientä ylilyöntiä tehojen ja harjoitusmäärän suhteen

Tällä viikolla en onnistunut tekemään kaikkia harjoituksia aivan sunnitelmieni mukaan. Olen lisännyt samaan aikaan tehoja ja harjoitusmäärää, joka alkaa epäilemättä tuntua. Minunkin pitäisi muistaa antaa itselleni aikaa sopeutua kasvaneeseen harjoitusmäärään, vaikken vielä harjoittelekaan yhtä kovaa kuin mitä joskus aiemmin olen pystynyt vetämään.

Ensimmäiset ylilyönnit sattuivat keskiviikkona, kun kävin tekemässä kovan treenin kuntosalin matolla. Suunnitelmissani oli vetää 5 x 8' / 2' aloittaen 16 km / h nopeudella ja nostavani vauhtia kohti 16,5 km / h tahtia myöhemmissä vedoissa. Ensimmäinen veto meni ihan mukavasti 16 km / h tasolla. Aloitin seuraavan vedon 16,2 km / h vauhtia ja melko nopeasti tunsin, että nyt meni mittari punaiselle. Rimpuilin kuitenkin vedon loppuun saakka samaa vauhtia mietiskellen mielessäni, että pitääkö vedot jättää tähän. Päätin kuitenkin jatkaa harjoitusta, mutta pudotin vauhdin takaisin 16 km / h lukemiin. Tällä tavoin sain vedettyä neljä toistoa, mutta missään mielessä meininki ei ollut enää sitä rentoa vauhtikestävyysjuoksua, mitä olin suunnitellut. Kävin pukuhuonessa juomassa palautusjuoman ja siinä energiageeliä imeskellessä tuntui synkeältä lähteä tekemään päälle vielä voimatreeni. Pienen hetken itseäni pukkarin lattialta kokoiltuani sain kuitenkin jonkin verran malliksi nujuttua punttien kanssa.

Seuraavana aamuna ei tuntunut yhtään siltä, että huvittaisi lähteä juoksemaan kympin peruslenkkiä. Väsytti ja nukutti. Käänsin lopulta kylkeä ja jätin iltapäivälläkin lenkin välistä. Vielä perjantainakaan ei tuntunut olo palautuneelta, joten seuraavan kerran puin lenkkivaatteet päälle vasta lauantaina.

Parin lepopäivän jälkeen tuntui ihan hyvältä lähteä tekemään uutta kovaa harjoitusta. Olin suunnitelut juoksevani 10 km tasavauhtista ulkona, mutta täällä Oulussa oli taas lähes samanlainen myräkkä kuin viime lauantainakin. Niinpä suuntasin taas Ouluhallille. Kymmenen kilometrin tv kova 304 metrin rataa kiertäen ei tuntunut houkuttelevalta. Samalla ajattelin, että kun nyt kerran radalla ollaan niin käytetään sitten hyväksi tilaisuus pitää vähän kovempia vauhteja. Päädyin juoksemaan 25 x 400 m / 200 m harjoituksen. Siinä on se hyvä puoli, että pystyn juoksemaan lujempaa mitä tv kovassa, mutta lyhyiden palautusten ansiosta aineenvaihdunnallinenkin puoli pysyy hyvin päällä koko harjoituksen ajan. Juoksua kertyy myös kokonaisuudessaan melko pitkästi, joten se tukee myös hyvin puolimaratonille valmistautumista siinäkin mielessä. Laskeskelin sopivaksi aloitusvauhdiksi 1'28 mikä tuntuikin ihan hyvältä. Sovitan tällaiseen treeniin vauhdit siten, että aloitus tuntuu helpolta, mutta viimeisissä vedoissa joudun jo keskittymään rentouteen ja vauhdinpitoon. Viimeiset vedot sujuivat jo 1'25 aikoihin. Ihan viimeisessä vedossa nostin jokaisella rataosuudella vauhtia samaan tyyliin, mitä kisassakin tehtäisiin pitkässä loppukirissä. Harjoitus sujui oikein mukavasti. Pari lepopäivää oli tehnyt hyvää ja onnistuin myös valitsemaan nykykuntoon nähden sopivat vauhdit.

Tänään juostiin porukalla pitkä lenkkiä hyvin rauhallista vauhtia. Oli mukava saada kavereita mukaan lenkille ja tehot pysyivät sopivan rentoina. Näin sain viikon hyvin päätökseen ja pääsin toivottavsti yli pienistä ylilyönneistä mitä tehojen ja määrien lisäyksen suhteen on tullut tehtyä.