Juoksukisailua ystävänpäivän kunniaksi

Syys- ja talviharjoittelu on ollut helmikuuhun asti sangen katkonaista. Ennen tammikuuta en saanut juostua juurikaan yli 50 km viikkoja. Tammikuussa aloin nostaa juoksumääriä ja tuli juostua yksi yli satasen viikkokin. Harjoittelustani on kuitenkin tyystin puuttunut vauhtiharjoittelu jo pitkän aikaa.

Seurauksena olen tuntenut epävarmuutta siitä olenko menettänyt edellisvuonna hankkimani vauhtikestävyyskunnon ja kykenisinkö enää juoksemaan kymppiäkään alle 43 minuutin kuten viime kevään avauskisassa Iissä. Seurauksena epävarmuudesta on ollut jopa suunniteltujen vauhtiharjoitusten väliin jättäminen.

Päätin nujertaa pelkoni osallistumalla Rovaniemellä ystävänpäivänä järjestettävään talvisarjan osakilpailuun. Osallistuin tällä kertaa kympin kuntosarjaan. Suunnittelin etukäteen välttäväni liian yltiöpäistä lähtöä ja kiristäväni vauhtia kisan loppua kohti koko ajan. Tarkoituksena oli välttää liian kovaa aloitusta, sillä minulla ei ollut mitään tuntumaa siitä, kuinka kovaa vauhtia kestäisin juosta.

Kisapaikalla ilmoittautumispaikan löytäminen tuotti vaikeuksia. Kisahan lähtee hiihtostadionilta, ja siellä oli samaan aikaan hiihtokilpailut. Ne olivat vetäneet melkoisesti osanottajia ja yleisöäkin paikalle. Kukaan ei tuntunut tietävän talvisarjajuoksusta muuta kuin lähtöpaikan.

Ilokseni tapasin edellisistä kilpailuista tuttuja kasvoja kisapaikalla. Oli mukava vaihtaa kuulumisia viime kaudesta ja talviharjoittelusta ennen lämmittelyjä. Siirryin kuitenkin melko nopeasti tekemään lämmittelyvetoja ja tunnustelemaan reitin alustaa. Lämmittelyssä tuntuma ei ollut kovin lupaava. Kovaa juokseminen ei tuntunut houkuttelevalta, ja tuntui pientä kipuilua oikeassa etureidessä ja vasemmassa sääressä. Tässä vaiheessa en kuitenkaan viitsinyt enää perua leikkiin ryhtymistä.

Omituista kyllä, lähtölaukauksen kuultuani kovavauhtinen juoksu tuntuikin äkkiä maailman luonnollisimmalta asialta. Alkurynnistyksen jälkeen onnistuin suitsemaan vauhtia järkevälle tasolle, ja aloin tunnustellen kiihdyttämään vauhtia yhä kovemmaksi. Näin kuitenkin jo aloituksesta, että kovin montaa selkää edelläni ei ollut. Viitosen kääntöpaikalla melko moni edellä juoksevista kääntyi takaisin, joten uumoilin kohtalaista sijoitusta.

Kympin kääntöpaikkaa lähestyessäni laskin vastaantulevat juoksijat, ja totesin olevani seitsemäntenä. Kovimmat menivät selvästi tavoittamattomissa, mutta edelläni juoksi kaksi tyyppiä, jotka olivat aiemmin menomatkalla ohittaneet minut kykenemättä kuitenkaan karkaamaan kovin kauas. Jatkuvasti kiristyvän vauhdin seurauksena onnistuin ottamaan juoksijat kiinni ja ohittamaan heidät.

Tiedän olevani surkea loppukirissä, joten jatkoin vauhdin kiristämistä tavoitteenani näännyttää takana kantaan iskeytyneet juoksijat. Taktiikka onnistuikin mainiosti, joskin kavereiden takana pitäminen vaati ehkä elämäni tähän mennessä kovimman loppukirin. Kiitoksia noille kahdelle hyvän kilpailun johdosta.

Aikani oli 40.45 eli tilastojen valossa kilpailun viidenneksi paras aika. Miesten yleisessä sarjassa olisin sijoittunut neljänneksi, kuntosarjassa olin ykkönen. Tässä vaiheessa kyllä harmitti kuntosarjaan ilmoittautuminen ja mietitytti, että miksi sellainen pitää olla edes olemassa tällaisessa kuntoilutapahtumassa. Itse päädyin kuntosarjaan järjestäjien kehotuksesta.

Sijoituksista viis, aikaan ja juoksuun olin hyvinkin tyytyväinen. Talviolosuhteissa pidän sitä itselleni hyvänä suorituksena. Lisäksi onnistuin noudattamaan etukäteen miettimääni taktiikkaa hyvin, ja kunto ei pettänytmissään vaiheessa. Kilpailuviettikin sai täyttymyksensä erittäin kovassa kamppailussa noita kahta juoksijaa vastaan. Tunnen olevani hyvässä iskussa kevään harjoituksia ja kisoja varten.

Kauden toinen päätavoite - Finlandia maraton

Finlandia maraton oli ensimmäinen maratonkokeiluni, ja se näkyi varmasti monessa. Kisaan lähdettiin enintäänkin puolittaisella valmistautumisella, kun juoksuharjoittelu oli keskeytynyt kolmeksi viikoksi vamman takia. Tunsin kuitenkin oloni valmiiksi juoksemaan kisan kunnialla loppuun asti. Olin asettanut tavoitteeksi 3.10 mitä pidin realistisena tekemieni valmistavien perusteella.

Alkumatkasta vauhti oli hieman tavoitevauhtia kovempaa, jonka jälkeen jarruttelin hieman tavoitevauhtiin. Sykkeet olivat kisan alusta asti 183-187 jota pidin aluksi mittausvirheenä mutta kisan edetessä oli pakko todeta lukeman pitävän paikkansa. Kisa eteni kuitenkin kevyen tuntuisesti etappi etapilta, otin väliaikoja 5 km välein. Kellotin väliajat 22:06, 22:29, 22:36, 22:31, 22:39 ja 22:47. Kuten ajoista näkyy, puolimaratoniin ja oikeastaan 25 km asti juoksu kulki tosi hyvin. 30 km etappiin sitten vauhti oli jo hiipunut ja syke oli nousemassa voimakkaasti.

31 km kilometrimerkinnän jälkeen olo huononi nopeasti. Noin kahdensadan metrin matkalla juoksu yksinkertaisesti loppui ja oli pakko todeta tämän maratonin lopputulokseksi keskeytys. Tuntemukset välittömästi tuossa olivat melko sekavat. Jalat olivat tuskaiset, ja tuntui että alkaa paleltaa kovasti. Niinhän se on, että kisassa vasta pysähdyttyään tuntee kunnolla mihin kehonsa on ajanut. Kävelin seuraavalle huoltopisteelle ja pyysin toimitsijoita viemään minut takaisin kisan lähtöpaikalle.

Kisan jälkeen olin melko varma, että yritän nopeasti uutta maratonia Kiimingissä kahden viikon päästä. Se toive kuitenkin kariutui, kun palauttavilla lenkeillä tuli selväksi etten ehdi toipua kisan rasituksesta tarpeeksi ajoissa.

Näin jälkikäteen ajatellen en voi kuitenkaan olla liian pettynyt tulokseeni. Tottakai olisi ollut mukava päästä maaliinkin, mutta muutama asia on nostettavissa positiivisena esille. Ensinnäkin, kello pysähtyi aikaan 2.22. Vaikka vauhti ei ollutkaan päätä huimaavaa, työskentelin melko lähellä anaerobista kynnystäni noin pitkään - olihan kilpailun keskisykkeeni 183! Aikaisemmat puolimaratonin kisani olen juossut keskisykkeillä 186-189. Toisin sanoen vauhtikestävyyteni oli paljon kovempi mitä olisin uskonut.

Tästä kokemuksesta (toivottavasti) viisastuneena lähden kohti talviharjoittelua aloittaen juoksuharjoittelun käytännössä alusta. Ihan ensimmäinen asia on opetella uudestaan juoksemaan peruslenkkejä vauhdista välittämättä. Voimaharjoitteluun täytyy oppia myös uutta iloista asennetta. Muistan, miten innoissani olin siitä ennen kesälomaa. Ja ennenkaikkea nyt on aika harjoitella turhia stressaamatta. Seuraavat kisat ovat vasta ensi vuonna, enkä ole kalenteriin merkannut vielä ainoatakaan starttia.

Suljen tähän blogimerkintään tämän kisakauden. Törmäillään talviharjoittelun merkeissä!

Kuntokymppi Kokkolan Venetsialaismaratonilla

Kokkolaan muuttanut ystäväni kutsui minut tupaantuliaisiin tänä viikonloppuna, ja kun Venetsialaismaraton sattui kätevästi samalle viikonlopulle, päätin osallistua tapahtuman lyhimmälle matkalle, kuntokympille. Käsittääkseni matka oli varttimaraton eli noin 10,5 km pitkä. Ainakin reitin varrella tuli 10 km etappi n. puoli kilometriä ennen maalia.

Tapahtumapaikalla opastus toimi hyvin, ja sain ilmoittauduttua melko nopeasti. Kiitoksia muuten Pekka Piipolle tavarasäilytyksestä kisan aikana, helpotti kun ei tarvinnut raahata mukana avaimia juostessa.

Alkuun ehdin ottaa puolittaiset lämmittelyt ja sitten olikin jo aika suunnistaa kohti lähtöä. Sijoituin Rovaniemellä saamieni kokemuksien mukaan lähtöviivan tuntumaan. Lähdössä iskeydyin kärkijoukon mukaan ensimmäisen kahden kilometrin ajaksi, ennenkuin tajusin heidän menevän minulle turhan kovaa vauhtia, noin 3.35 / km. Tuossa vaiheessa (kenties turhaankin) hillitsin hieman vauhtia.

Juoksu alkoi tuntua hieman vaikealta n. 5-6 km kohdilla, jossa tapani mukaan pohdin jo keskeyttämistäkin. Tuossa vaiheessa juoksin kisan hitaimmat kilometrini, joiden aikana ilmeisesti palauduin sen verran että loppu sujui kiihtyvällä tahdilla.

Loppuaika 41.15 ja sijoitus neljäntenä ei ollut ollenkaan paha tulos koska en ole loukkaantumisen johdosta juossut kovavauhtista n. kuukauteen. Mitenkään erityisen tyytyväinen en itseeni ole, mutta tuskin tulosta on syytä hävetäkään.

Maalissa sain pussin energiapatukoita ja sellaista mikä nyt tuntui vähän hassulta kympin kisan jälkeen.

Epäilemättä kisan tulosta voi pitää merkkinä siitä, että maratonia ei tarvitse perua vaan olen valmis juoksemaan sen.

Loukkaantumisen jälkeen

En jäänyt makaamaan sängynpohjalle jalkakivuista huolimatta. Vammani oli sen luonteinen, että kykenin silti harjoittelemaan soutulaitteella ja crosstrainerissa, joten käyvin salilla useita kertoja juoksutauon aikana. Loppuvaiheessa otin myös mukaan hieman varovaista voimaharjoittelua.

Nyt tuntuu siltä, että juoksumääriä voi taas vähitellen kasvattaa, ja peruslenkit sujuvat vauhtiin ~4:40 / km. Ei hullumpaa. Maratoniin on vielä aikaa 18 päivää, jossa ehtii tehdä jonkinlaiset viimeistelyt. Olisin kuitenkin mieluummin käyttänyt kuluneet kolme viikkoa intensiiviseen juoksuharjoitteluun, mutta on elettävä tilanteen mukaan.

Tavoitettani olen hieman ruuvannut löysemmälle ja aionkin lähteä kisaan mukaan enemmän fiilispohjalta kuin suorittamisasenteella. Toivottavasti maratonista tulee mukava kokemus jonka haluan toistaa vielä monta kertaa tulevina vuosina.

Loukkaantuminen

Maratonharjoittelun aikana lievänä lihaskipuna alkanut säärivaiva yltyi viime keskiviikon kiihtyvävauhtisella pitkällä lenkillä niin kovaksi, että se on estänyt harjoittelun nyt viiden päivän ajan. Nyt kun Finlandia maratoniin on aikaa enää 40 päivää, punnitaan paineensietoa tosissaan. Kiusaus lähteä harjoittelemaan kipulääkkeiden turruttamana tuntuu voimakkaalta. Toistaiseksi olen kuitenkin pystynyt keskittymään palautteluun, lepäämiseen, kylmähoitoon ja tulehduskipulääkkeen annostelemiseen iholle pari kertaa päivässä.

Vaikka harjoittelussa pitäisi olla kuumin vaihde päällä, nyt on syytä hoitaa kinttu kuntoon ettei tuloksena ole DNS, eli ei lähtenyt kisaan ollenkaan. Vaikka joutuisin pitämään taukoa vielä tämän viikon loppuun asti, jäljelle jää viisi viikkoa ennen maratonia joka tarkoittaa neljää täyttä harjoitusviikkoa ja yhtä keventelyviikkoa. Sen pitäisi riittää valmistautumiseen, joskin voi olla että tavoitetta joudun tarkastelemaan uudestaan.

Jälkiviisautena tuntuu, että olisi kenties voinut reagoida kipuun jo aiemmin. Se on kuitenkin vaikeaa, sillä kipu oli hyvin lievää ja tuntui vain pienen pienenä kolotuksena sääressä eikä vaivannut lainkaan juostessa. Jos kuitenkin vertaan tätä ennen Terwahölkkää tapahtuneeseen loukkaantumiseeni, olen kuitenkin selvästi varhaisemmassa vaiheessa lopettanut turhat tunnustelulenkit ja keskittynyt lepäämiseen.

Toivottavasti seuraavassa blogitekstissä kerrotaan jo maratonharjoittelusta eikä vain ryvetä itsesäälissä.

Ensimmäinen tehoviikko

Maratonharjoitteluni peruskestävyysjakso huipentui Rovaniemellä juostuun puolimaratoniin. Tästä eteenpäin on luvassa enemmän laatuharjoituksia ja kenties hieman maltillisemmin määrää. Aikaisempien kokemuksien perusteella tehoharjoittelun alkaessa määrät pääsevät helposti kasvamaan, koska vauhtikestävyysharjoitusten yhteydessä tapahtuvat verryttelyjuoksut lisäävät kilometrimäärää huomattavasti.

Hyvin menneen puolimaratonin seuraavana päivänä juoksimme siskoni kanssa kevyen palauttavan harjoituksen. Maanantaina alkoi ensimmäinen tehoviikko, jossa ajattelin tunnustella kuitenkin vielä puolimaratonin aiheuttamaa rasitusta ja aloittaa varovasti. Koska maanantaina aamupäivän erittäin kevyt lenkki sujui helposti, juoksin vielä iltapäivällä toisen harjoituksen. Tiistaina en juossut lainkaan, koska ajoin Rovaniemeltä Lahteen.

Keskiviikkoiltapäivänä juoksin jo tempojuoksua 6 km. Matka ei suinkaan jäänyt lyhyeksi väsymyksen vuoksi, vaan koska eksyin Lahden minulle ennestään tuntemattomissa maastoissa! Huomattuani etten enää tiedä missä olen minun täytyi keskittyä etsimään reitti takaisin kotiin hölkkäämällä. Enhän tiennyt olinko menossa oikeaan vai väärään.

Perjantaina kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kiihtyvävauhtista pitkää lenkkiä. Juoksin Orimattilasta Lahteen n. 25 km kiihdyttäen vauhtia koko ajan kunnes lopussa juoksin maratonvauhtista. Harjoitus tuntui tehokkaalta ja mielekkäältä, joten aion toistaa sen vielä tulevina viikkoina.

Viikon viimeinen avainharjoitus oli sunnuntaiaamun maratonvauhtinen lenkki: 14 km joka vei aikaa tunnin verran. Ihan tuon harjoituksen lupaamaan maratonin loppuaikaan en usko pystyväni ilman todella voimakasta vauhtikestävyyden kehittymistä. Täytyy varmaan kuluttaa seuraavat kahdeksan viikkoa intensiivisesti ulkoilun merkeissä.

Puolimaraton Rovaniemellä

Songan ympärijuoksun jälkeen oli syytä ottaa seuraava viikko rauhallisesti. Alunperin en ajatellut kevennellä Rovaniemeä varten mitenkään, mutta Songan ympärisjuoksun hyvä tulos antoi odottaa hyvää aikaa joten muutin suunnitelmiani. Harjoittelun keventäminen aiheutti jo totuttuun tapaan ensin muutamaksi päiväksi väsyneen ja löysän olon, mutta perjantaina olo alkoi tuntua voimakkaalta. Jalat tuntuivat olevan iskussa.

Kävin jo perjantaina hakemassa kisamateriaalin siskoni ja serkkuni kanssa. Sisko osallistui puolimaratonille ja serkku urakoi täysmatkan. Hyvissä ajoin ilmoittautuneet saivat kaupan päälle teknisen paidan, joka vaikutti oikein mainiolta. Iltapäivällä päätimme vain rentoutua ja levätä ennen kilpailua, alkuverryttely saisi riittää lihasten herättämiseksi kisaa varten.
Koska serkku osallistui maratonille ja on tutustunut paljon tankkaukseen, kiinnitimme tällä kertaa erityistä huomiota laadukkaaseen aamupalaan. Kisajännitys tuntui todella voimakkaana ja täytyi ravata vessassa koko ajan. Vatsassa oli perhosia ja keskustelu tuntui vähän hysteeriseltä. Tuloksesta tuntui olevan Songan jälkeen jonkinlaisia paineitakin vaikka juoksun piti alunperin olla pelkkä välitavoite maratonharjoittelussa.

Siirryimme kisapaikalle n. tunnin ennen starttia. Alkulämmittelyksi hölkkäsimme pari kilometriä ja otimme kevyitä kiihdytyksiä. Siirryimme jätkänkynttilälle, josta lähtö tapahtuisi hetken päästä. Ilma oli paahtava ja kuumassa väentungoksessa kovaäänisen musiikin pauhatessa syke oli hyvinkin 120-130 koko ajan. Toivotimme kilpakumppaneille onnea ja asetuimme lähelle kärkijoukkoa odottamaan lähtölaukausta.

Kärkeen sijoittautuminen oli hyvä siirto, sillä sen avulla onnistuin välttämään aiempien kisojen alkuruuhkan. Varjopuolena lähtö oli turhan reipas, ensimmäinen 5 km meni alle 20 minuuttiin. Tuossa vaiheessa päätin hillitä vauhtiani ja kiinnitin erityistä huomiota hengityksen tarkkailemaan. Puolimaraton on siinä mielessä hankala matka, että vauhdin tulee tuntua helpolta melko pitkään toisin kuin kympillä, jossa maali tulee äkkiä vastaan. Tosiasia oli kuitenkin että en pystynyt ylläpitämään läheskään yhtä kovaa vauhtia kisan edetessä, pikemminkin loppua kohden vauhti hieman hidastui.

Tällä kertaa vaikeudet alkoivat taas kympin kohdalla, mutta 14-16 km väli meni yllättäen helpommasti kuin siihen asti. Sen jälkeen loppuun asti oli aikamoista raastoa. Etenkin lopun ylämäki tuntui turhankin pitkältä, vaikka olimme aiemmin todenneet sen olevan melko vaatimaton ennakkopuheista huolimatta.

Maaliin tulin ajassa 1.26.26 hieman Terwahölkkää hyvävoimaisempana. Etominen loppui jo puolen tunnin sisällä ja kilpakumppaneiden jututtaminen onnistui ihan mukavasti kun olo ei ollut niin kauhea. Kaiken kaikkiaan kisasta jäi tyytyväinen mieli, vaikka aivan ennustelaskureiden aikaan en päässytkään. On kuitenkin hyvä muistaa, että tällä harjoituskaudella oli takana suurimmaksi osaksi peruskestävyys- ja vetoharjoittelua joten pitempiä vk-harjoituksia pohjalle ei ollut niin useita kuin terwahölkkää ennen. Tuskinpa 9 minuutin parannusta ennätykseenkään on syytä ylenkatsoa...

Siskoni tuli omassa sarjassaan toiseksi, ja serkku selvitti maratonin mahtavasti läpi.