Pohjatyöt käyntiin mäkisprinteillä ja kevyellä juoksulla

Aloitin uuden kauden heti Kiimingin puolimaratonista palauduttuani, sillä en tunne tarvitsevani ylimenokautta kolmen kuukauden mittaiseksi jääneen kauden jälkeen. Hyvin menneestä kesästä ja syksystä jäi innostunut, suorastaan voimaantunut fiilis. Ihan loppuvaiheessa koin oikeastaan olevani paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin tai vähintäänkin yhtä hyvässä kuin vuonna 2014 jolloin hyvin vastaavassa tilanteessa vammatauolta palattuani juoksin 5000 m ja 10 000 m ennätykseni.

Siinäpä mietittävää. Parhaat tulokset olen saavuttanut verrattain lyhyiden harjoitusjaksojen päätteeksi. Niinä vuosina jolloin olen saanut harjoitella terveenä sama kuvio toistuu. Parasta jälkeä tuntuu syntyvän aika nopeasti tehoharjoitusten alettua ja kauden pitkittyessä meno hyytyy. Olen aina ajatellut tämän johtuvan riittämättömästä pohjatyöstä mutta mitä jos ongelma onkin siinä että yritän venyttää tehotreeniosuutta liian pitkäksi? Perinteisestihän kai ajatellaan talven olevan peruskestävyysharjoittelua ja kesällä kilpaillaan. Joskus olen tosin kuullut puhuttavan hallikaudesta ja PK2-kaudesta mutta en ole näitä aiemmin sisäistänyt.

Koska olen kuitenkin yrittänyt jatkaa samaan malliin jo kymmenisen vuotta ajattelin kokeilla jotain erilaista ja tehdä ainakin kaksi, ehkä kolmekin harjoituskautta joiden päätteeksi valkkaan sopivia tavoitekisoja. Ihan ensimmäiseksi lähden harjoittelemaan talven hallikautta varten. Pääkisa olisi SAUL SM-hallit Helsingissä helmikuun toisella viikolla. Valmistautunen 3000 m matkalle ja sivumatkana 1500 m tai 800 m.

Mitä harjoitteluun tulee viimeksihän mulla oli ohjelmassa kahdentyyppistä peruskestävyysjuoksua, joita tein sykeohjattuna. Kevyemmät lenkit 130...145 bpm ja reippaammat 150...160 bpm välillä. Vauhteina noista kevyet oli aluksi ~5'10 ja lokakuun loppupuolesta jo lähempänä 4'50 tahtia. Reippaammat ~4'20 tahtia. Sen lisäksi ohjelmassa oli kiihtyvät 12 km juoksut joita tein myös sykeohjattuna nostaen sykettä lenkin edetessä 160 ... 180 bpm alueella. Vauhtina tuo oli useimmiten alkaen 4'00 ja päättyen 3'40 tahtiin. Lisäksi aika mukavasti koordinaatioita, liikkuvuus- ja voimaharjoittelua.

Näin ihan ensimmäisen treeniviikon ohjelma oli seuraavanlainen:
Maanantaina
ap 6 km huoltavaa (päälle 5'/km)
ip 6 km huoltavaa
illalla juoksuliikkeen yhteistreeneissä koordinaatioita ja pari kiihdytysjuoksua
Tiistaina
ap 6 km huoltavaa
ip 8 km helppoa (4'33 / km)
Keskiviikkona
ap 6 km huoltavaa
ip 13 km rentoa (4'15 / km) (Juoksuliikkeen yhteistreenissä apulenkittäjänä 30 minuuttia)
Torstaina
ap 6 km huoltavaa
ip 4 km helppoa + 4 x 8''/2' mäkivedot (100% intensiteetti vedossa, täydellinen palautus) + 4 km helppoa
Perjantaina
ap voimaharjoittelu 30' (askelkyykyt, sivukyykyt, päkiöillenousut, leuanveto, kiertovatsat)
ip  10 km helppoa
Lauantaina
ap 6 km huoltavaa

ja sitten vasta suunnitelmassa olevan ohjelman puolelle
ip 12 km helppoa
Sunnuntaina
20 km huoltavaa

Ohjelmassa on tälläkin kertaa useamman eri sorttista kevyttä lenkkiä. En suunnittele harjoituksia tällä kertaa sykkeiden perusteella. Huoltavien vauhdin olen lukinnut päälle 5'/km. Muu perusjuoksu on helppoja 4'45 vauhtisia ja rentoja lenkkejä 4'10 tahdilla. Ihan noihin lukemiin en ole vielä osunut vaan tuo 4'45 tahti etenkin on osoittautunut vaikeaksi välialueeksi huoltavien ja rentojen löytyessä automaattisemmin.

Vauhdikkaan juoksun osalta lähden luomaan pohjaa tällä kertaa minulle aivan uudella tavalla täysin toisesta äärilaidasta maksimivauhtisilla mäkisprinteillä. Olen kymmenen vuotta opettanut itseäni säästämään voimia pitkiin suorituksiin on äkkiseltään vaikea tuottaa voimaa lyhyen aikaa aivan maksimiteholla. Aika virkistävältä vaikuttaa. Tulevina kuukausina tarkoituksena on tehdä näitä 2...3 kertaa viikossa. Tällä viikolla kerrat jäivät yhteen lähinnä varmistaakseni puolimaratonista palautumista.

Tarkemmin harjoittelukuvioita sitten tulevissa kirjoituksissa. Tässä ei todellakaan ole läheskään kaikki mitä on suunnitteilla joten mielenkiintoista kerrottavaa riittänee tulevina kuukausina.

Kanttaus Kiimingin puolimaratonilla

Valmistautuminen oli sujunut hyvin ja antoi minun olettaa olevani 1:15 alitukseen riittävässä  kunnossa. Tätä lähdinkin hakemaan ja juoksu sujui oikein hyvin minun ja Markun vuorovedolla. Ryhmässä oli mukana myös Keskipoikelan Kalle, Paukkerin Jarkko, Poutiaisen Kari ja Juntusen Ismo. Vähitellen siitä osa porukasta hyytyi mutta Markku ainakin oli hyvissä voimissa kun pystyi selostamaan kisatapahtumia mulle koko ajan. Kevyellä fiiliksellä juosten puolimatkaan ehdimme aika laila tasan 37 minuutissa ja hyvä meno jatkui aina kahteentoista kilometriin asti jossa aivan yllättäen alkoi kylkipistos. Joskus siitä pystyy puskemaan läpi mutta tällä kertaa kipu oli niin kovaa ettei auttanut kuin laittaa kävelyksi. Kaverit karkasivat horisonttiin enkä mahtanut yhtään mitään. Jotain pari minuuttia siinä mietin keskeyttämistä mutta kävelin koko ajan kuitenkin eteenpäin. Pari uutta yritystä lähteä juoksemaan kilpistyi kovaan kipuun.

Onneksi kaverini Teemu juoksi sitten ohi ja lähdin hänen peräänsä kokeilemaan että josko voisin vähän aikaa edes roikkua mukana. Teemu joutui kestämään minun höpöttelyä jonkin matkaa ja virkistyin siinä kummasti. Yritin vähän antaa tuulensuojaa jossain kohtaa mutta en minä oikein osaa noin hienoja temppuja. Mahtoiko siitä olla enemmän haittaa loppupeleissä. Olon kohennuttua alkoi tuntua sen verran kevyeltä että huikkasin Teemulle yrittäväni vielä ja lähdin juoksemaan vähän kovempaa.

Viimeisillä kilometreillä Teemu sai minut uudestaan kiinni ja siinä kohtaa en ollut enää yhtä juttutuulella matkan alkaessa viimein painaa kunnolla. Ohitimme Jarkon joka oli kärsinyt krampeista. Harmin paikka, siinäpä kaveri jolle soisi kunnon tuloksen palkintona kovasta treenistä jos kelle. Viimeisen parin kilometrin aikana minä aloin hyytyä ja Teemu pystyi säilyttämään vauhtinsa ja meidän eroksi muodostui puolisen minuuttia.

Minun aika oli vähän alle 1:18 joka nyt sinänsä on ihan kohtuu tulos vaikka tietysti paljon kovempaan oli hinku. En osaa yhtään arvioida miksi pistos tuli. Kärsin pistoksista sen verran harvoin että en ole onnistunut tunnistamaan mitään yhdistävää tekijää. Teen kuitenkin asiat aina melkolailla samoin hyviksi todetuin tavoin. Ehkä se vauhti nyt vaan oli sitten liian kovaa vaikkei se siltä todellakaan tuntunut. Silti, kai sitä voi olla ihan tyytyväinen että huonolla kisallakin menee alle 1:18 nykykunnolla.

Onnistunut kaudenavaus Oulun juoksussa

Viimein koitti kauden ensimmäinen varsinainen kisapäivä ja pääsin testaamaan juoksukunnon ihan käytännösså Oulun juoksun kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. Olin ajatellut hyvin menneen harjoittelun perusteella olevani alle 35 minuutin kunnossa mutta varmaksihan sitä ei ikinä tiedä ennen juoksua. Kun kisapäivälle luvattiin vielä kovaa tuulta ja ukkosta alkoi kieltämättä mietityttää onnistuisinko sittenkään. Onneksi tuulen suunta oli reittiin nähden otollinen ja näkyi etupäässä kovana sivutuulena sekä paikoin kovina vastakkaisina puuskina. Pitkää vastaista puhuria ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä Ainolanpuiston suojatessa etelästä päin puhaltavalta tuulelta.

Oli mahtavaa päästä taas näkemään kilpakumppaneita ja tuttuihin valmistautumisrituaaleihin joihin kuuluu tavoiteajoista kysyminen ja oman kunnon pieni vähättely. Vastasin kysymyksiin jo totutulla tavalla että kunto on hyvä ja aion laittaa kaikki peliin. Lopulta järjestäydyttiin viivalle odottamaan lähtöä.

Porukka ryntäsi kohti Pikisaarta sellaista kyytiä että ajattelin jo vetäneeni viimeistelytreenit aivan pieleen kun en pysynyt millään mukana. Oma juoksu kuitenkin tuntui ihan hyvältä ja ensimmäisen kilometrin kohdalla olin jo kolmantena. Edessä meni 40 metrin päässä pari juoksijaa jotka loittonivat pikku hiljaa. Hietasaareen päästyämme tuli vastaan mutaista hiekkapolkua jossa meinasi olla pidon kanssa vaikeuksia. Kärki karkasi ja tässä vaiheessa pystyin juoksemaan kisan kakkosen kanssa samaa tahtia. En kuitenkaan pystynyt kirimään yhtään kun olin jo siinä määrin rajoitinta vasten että epäilin maaliin saakka jaksamistani vaikka matkaa oli taitettu vasta kolmisen kilometriä. Takanani kuului ahdistavasti askeleet. Koitin olla vilkuilematta taakse etteivät takaa-ajajat näkisi miten tiukkaa tekee.

Seuraavat kilometrit pyrin juoksemaan mahdollisimman lujaa ja rauhoittumaan hokemalla mielessä että on tästä ennenkin selvitty ja ei tässä mitään hätää ole kun homma toimii. Kelloon en katsonut missään vaiheessa. Varsinkin haastavissa olosuhteissa sieltä ei apua saa kun vauhtia pitää kiriä siellä missä se on mahdollista ja muualla yrittää vain selvitä. Olisiko viiden kilometrin kohdalla alkaneet takaa askeleet kadota mutta toisaalta en onnistunut saavuttamaan edellä meneviä yhtään. Viimeistään voimalaitoksen nousussa jouduin hölläämään sen verran että kakkossija karkasi lopullisesti ja omat jalkani tuntuivat hetken aivan spagetilta.

Tsemppasin itseäni ja koitin keskittyä viemään juoksua eteenpäin mahdollisimman rennosti. Puristaminen on vauhdin vihollinen ja siksi on tärkeää yrittää säilyttää rentous vaikka juokseekin niin lujaa kuin pystyy. Viimeisen kilometritolpan kohdalla sain vielä vähän lisävoimia ja sain kiihdytettyä stadionille vähän paremman tonnin.

Kello pysähtyi lukemiin 34'44 johon olen kyllä tosi tyytyväinen. Sain juostua järkevän ja tasaisen juoksun etukäteen ajatellen hankalissa olosuhteissa. Henkisellä puolella homma pysyi hyvin kasassa ja vaikka kilpajuoksussa aina joudun pakottamaan itseni vauhtiin jota ei millään uskoisi jaksavansa meno pysyi koko ajan rentona ja aika iloisenakin. Tästä saakin hyvää uutta tietoa tilanteesta ja tarkennusta harjoitusvauhteihin. Isoja viilauksia ei ole tarpeen tehdä. Seuraavaksi täysi keskittyminen päälle kohti Kiimingin puolimaratonia.

Pyöräilyn piti sotkea juoksutekniikka mutta toisin kävi

Kun aloin toukokuussa tehdä reilummin korvaavia pyörällä en osannut aavistaa mitä hyötyjä pyöräilystä olisi ja toisaalta osa ennakoimistani riskeistä ei koskaan toteutunut. Nyt kun pyöräilyä on kertynyt reilusti enemmän mitä koskaan ennen harhakuvitelmat ovat rikkoutuneet ja olen oppinut paljon uutta. 

Ajoin aluksi suuria määriä ihan selvää peruskestävyyttä todella matalilla sykkeillä ja tehoilla. Pyrin ajamaan jokaista normaalia juoksutuntia kohden kaksi tuntia pyörällä. Tällä systeemillä kampia tuli pyöritettyä 18 ... 24 tuntia viikossa. Noin runsaalla ulkoilulla oli kohtuullisen helppoa pudottaa painoa kun harjoitustehotkaan eivät kärsineet miinuskaloreista. Ensimmäinen selvä positiivinen vaikutus oli siis kehonkoostumuksen parantuminen.

Olin aina ennen ajatellut että pyöräillessä on riskinä tuhota vaivalla hankittu juoksutekniikka. Kauhukuvissani ongelmat joiden poistamiseksi olen tehnyt todella paljon työtä palaisivat. Alkaisin juosta liian takakenossa ja askeltaa jarruttamalla polkien liikaa painopisteen etupuolella. Askelrytmin piti myös hidastua selvästi. En tiedä olivatko pelkoni turhia vai onnistuinko kiinnittämällä näihin asioihin huomiota välttämään ongelmat kun mielestäni juoksutekniikka on mennyt vain eteenpäin. Ainoat isommat ongelmat palatessa juoksuun ovat olleet iskutuksen kesto ja hidastunut askelrytmi. Vaikka yritin pitää poljinnopeutta lenkeillä aina korkeana askeltiheys putosi jonkin verran ja aluksi siihen täytyi juoksulenkeillä kiinnittää erityistä huomiota mutta ei sen korjaamisessa kauaa kestänyt.

Positiivisia vaikutuksia juoksutekniikkaan ja -asentoon oli sen sijaan useita. Kaikki jotka ovat minut nähneet tietävät että minulla on aika voimakkaasti kaareva yläselkä. Lähestulkoon voidaan puhua kyttyrästä, varsinkin kun olkapäät tuppaavat vielä käpristymään sisäänpäin. Koska tuo virheasento tekee todella pahaa niskalle maantiepyörän ohjaamossa on yläselän ryhdin parantamiseen ollut helppo motivoitua. Kiinnitin aina ajaessani paljon huomiota lantion ja yläselän asentoon. Runsas panostus on tuottanut kehitystä ryhtiin ja sopiva etunojakin on tuntunut löytyvän aiempaa paremmin. On myös helpompi jaksaa pitää etunojaa yllä pitkän aikaa. Rintaranka tuntuu kerrassaan rennommalta ja on helpompi hengittää.

Pyöräilyssä aerodynaamisuudella ja ilmanvastuksen pienentämisellä on niin suuri merkitys että ajoasentoa tuli muutenkin mietittyä ja hiottua joka lenkillä. Yksi tapa pienentää ilmanvastusta on pitää kyynärpäät lähellä vartaloa, mikä taas on ollut iso ongelma meikäläisen juoksutekniikassa aina. Kädet yrittävät kiertää kropan eteen ja kyynärpäät nousta irti kropasta. Tähänkin on tullut selvää parannusta ja samalla olkapäät ovat taas paremmassa asennossa ja kerrannaisvaikutukset jatkuvat rintarangan rentouteen. Jalatkin tulisi pitää suoraan menosuuntaan päin ja tämä on oikaissut hieman myös juostessa ulospäin pyrkiviä jalkateriä.

Runsaan polkemisen myötä alkoi myös kiinnostaa miten voisin kasvattaa suorituskykyäni myös pyöräilijänä ja sen seurauksena tutustuin pinnallisesti pyöräilijöiden käyttämiin harjoitussysteemeihin. Koska laji oli minulle uusi täytyi menetelmiä pohtia ihan alusta asti uusiksi ja mielestäni tämän harjoituksen myötä olen saanut oppia myös juoksuohjelmien laatimiseen. Rutiinien rikkouduttua aloin tarkastelemaan jokaisen harjoituksen merkitystä yhä kriittisemmin enkä suolla viikon harjoitussuunnitelmaa enää yhtä liukuhihnalta kuin aiemmin.

Lopuksi täytyy todeta että pyöräilijät ovat olleet todella avoimia ottamaan aloittelijan vastaan ryhmälenkeille ja porukan yhteismeininki tuntuu tosi mahtavalta.

Näiden oppien myötä suhtaudun huomattavasti vakavammin pyöräilyyn juoksijan oheisharjoitteluna. Juoksemaan oppii juoksemalla mutta realistisesti ottaen en pysty läheskään aina harjoittelemaan juosten yhtä paljon kuin haluan ilman että otan suuria riskejä tai kuormitan liikaa entuudestaankin oireilevia kropan osia. Siispä pyöräily säilynee jossain muodossa mukana ohjelmassa tulevaisuudessakin.

Positiivinen välitilinpäätös harjoitusjaksolle

Neljä viikkoa sitten asetin tavoitteeksi hapenottokykyni parantamisen. Tämä toimisi pohjatyönä varsinaiseen kilpailuun valmistavaan viiteen viikkoon. Sinänsä absoluuttisen hapenottolukeman parantaminen on vaikeaa enää tässä vaiheessa mutta tärkeintä oli saada vauhtivalikoiman nopeaan päähän sopivaa väljyyttä. Toissijainen tavoite oli aloittaa työ anaerobisen kynnyksen parissa ja kolmanneksi työstää juoksun taloudellisuutta ja rentoutta. Vähäisen harjoitustaustan vuoksi mietin aika tarkkaan miten paljon ärsykettä kärsii tarjota ja päädyin aika varovaiseen määrään jonka myötä oli tärkeää käyttää jokainen harjoitusminuutti tehokkaasti ja onnistuneesti. Siksikin halusin välttää ylivaativia harjoituksia joiden riski on aina suurempi.

Maksimialueella työskentelyyn totuttautuekseni toistin neljä kertaa saman harjoituksen: 4 x 1200 m / 600 m arvioitua 5000 ... 3000 m kilpailuvauhtiani. Tekn kaikki nämä harjoitukset radalla joten vauhdin säätö oli helppoa. Tavoittelin jokaisessa vedossa tasavauhtista 4'12 loppuaikaa ja ajatuksena oli että kunnon noustessa harjoitus muuttuu yhä helpommaksi. Näin kävikin jopa siinä määrin että viimeisessä treenissä koko vetosarja meni alle 4'10 vaivatta.

Kynnysharjoittelua toteutin noin 20' kestojuoksulla ja tähän tarkoitukseen vakiintui edestakainen kohtuullisen tasainen hiekkatiereitti. Olin arvioinut että sopiva vauhti on 3'45 ... 3'50 / km  mutta käytännössä se vakiintui hieman nopeammaksi. Olin perustanut arvioni Puolivälinkankaan kuntoradalla tehtyyn testijuoksuun. Käyttämäni reitti oli jonkin verran helpompi mikä selittänee miksi pystin parantamaan varovaiseksi osoittautunutta tavoitevauhtia. Juoksin edelleen koko ajan mahdollisimman lähellä tavoitevauhtia koko ajan ja harjoituksen keveneminen kertoisi minulle kunnon parantuneen. Malli toimikin hienosti ja huomasin miten harjoituksen rankka osuus alkoi joka kertaa aiempaa myöhemmässä vaiheessa kunnes viimeisellä treenikerralla sitä ei enää tullutkaan. En pyrkinyt kiristämään vauhtia vaan keskityin hyvän juoksutekniikan ylläpitoon ja nautin kevyestä liitelevästä tunteesta.

Taloudellisuuden hiomiseksi tein kolme 20 x 150 m / 1'30 harjoitusta arvioidulla 1500 m kilpailuvauhdilla. Viimeisellä viikolla tein 16 x 200 m / 400 m koska tuntui että tuossa 150 m vedossa tulee vähän kiire enkä ehdi työstää haluamiani asioita. Tässä harjoituksessa en huomannut mitään erityistä koska se ei alunperinkään ollut raskas millään tavoin. Kenties jonkinlainen tuntuma parempaan yläkropan asentoon tuli ja myös askel tuntui rullaavan jonkin verran paremmin. Muutin oletusta 1500 m kunnosta kesken kaiken kun kiihtyvä 1200 m vetojen vauhti antoi merkkejä arvioidun 5'00 kunnon parantuneen kenties 4'4X-tasolle.

Hyvä meininki siis oli päällä kaikin puolin ja myös peruslenkeillä se näkyi sykkeiden alentuessa vauhdin pysyessä samana. Mielestäni vauhdin pito vakiona auttoi onnistumaan kovissa treeneissä kun alentuva sykelukema ei pakottanut koventamaan treeniä hallitsemattomasti. Onnistuneen harjoitusjakson lopuksi otin hieman kevyemmän loppuviikon ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä. Tulevan viiden viikon aikana keskityn yhä enemmän kynnysvauhtisen juoksun kehittämiseen ja muita ominaisuuksia kehittävät treenit vääntyvät hieman ylläpitomaisempaan muotoon. Pääsen myös testaamaan vastaako tuntemukset kohenneesta kunnosta todellisuutta kun juoksen parin viikon päästä Oulun juoksussa 10 km maantiereitillä.

Itsensä valmentamisen haasteita

Viime vuosi oli minulle poikkeuksellinen siinä mielessä että apunani oli seuramme kestävyysjuoksuvalmentaja. Olin tehnyt siihen asti kaikki ohjelmani itse, joten sovimme että tekisin viikko-ohjelman itse ja saisin siihen parannusideoita valmentajalta. Kävimme myös yhdessä läpi juoksutekniikkaa, voimaharjoittelua, kisapäivän rutiineja yms. Luulin osanneeni harjoittelun perusteet jo aika hyvin, mutta todella moni asia tuli uutena tai vähintäänkin selkeni merkittävästi vuoden aikana. Nyt jatkan kuitenkin itse valmennusvastuussa aikatauluongelmien vuoksi ja siksikin että harjoittelun suunnittelu on minulle niin tärkeä osa harrastusta.

Ohjelmien suunnittelu ja teorian opiskelu on mielenkiintoista, mutta myös  haasteellista - varsinkin kun valmennan itseäni. Tarvittavan etäisyyden ottaminen vaatii paljon itsekritiikkiä eikä se aina onnistu. Olisi pystyttävä punnitsemaan objektiivisesti omaa kuntoaan ja unohtaa liialliset selittelyt. Oikeastaan suurin sudenkuoppa johon tunnun lankeavan helposti on alkaa suunnitella turhan kovia harjoituksia jotka eivät enää perustu nykytilanteeseen vaan mielikuviin siitä mitä 10 000 m spesialistin tulisi pystyä tekemään.

Toinen koetukselle joutuva ominaisuus on kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys. Viikon harjoituksien suunnitteluun menee keskimäärin ehkä puoli tuntia ja kausisuunnitelman laatimiseenkin korkeintaan muutama päivä. Itse harjoitusten toteuttaminen vaatii kuitenkin päiviä, viikkoja, kuukausia, jopa vuosia. Paradoksaalisesti hyvin sujuva harjoittelu saa aikaan kovan innon lyödä lisää löylyä vaikka järkevintä olisi toki nauttia kyydistä ja toteuttaa toimivaa ohjelmaa.

Huono kulku taas saa aikaan joko jääräpäisen asemiin linnoittautumisen tai mahdollisesti vaativuuden lisäämisen vaikka kuinka ei onnistuisi tekemään suunniteltujakaan harjoituksia. Harjoitusten onnistuminen on aivan keskeistä motivaation säilyttämisen ja kunnon kehityksen kannalta. Jos esimerkiksi toistuvasti aloittaa kynnysharjoitukset liian lujaa ei koko harjoittelulla saada aikaiseksi juuri muuta kuin kovaa hengästymistä ja väsymistä.

Huomaan myös kaipaavani harjoituksista ja fiiliksistä keskustelemista. On mukavaa kertoa millainen kulku oli ja saada palautetta. Vaikeina hetkinä saadut rohkaisevat sanat auttaisivat jaksamaan. Huomaan tukeutuvanikin yhä enemmän ystävien ja perheen tukeen näissä asioissa. Blogin kirjoittaminen ja julkisen harjoituspäiväkirjan pitäminen antavat myös mahdollisuuden purkaa sydäntään. Suurena riskinä tietysti on tehdä jotain aivan älytöntä huomiota saadakseen. Olisi aika älytöntä väittää etten kaipaa huomiota kun ylläpidän blogia ja kirjoitan harjoittelustani eri sosiaalisiin medioihin. Uudet ystävät ja saadut palautteet ovatkin olleet erittäin positiivinen seuraus tästä kaikesta.

Pilasin viime kauden liian vaativilla harjoituksilla

Uskon nyt ymmärtäneeni ainakin osittain miksi en kehittynyt viime kausilla toivomallani tavalla. Kevään sairastuminen oli huonoa onnea, mutta nyt reilun puolen vuoden jälkeen näen myös sortuneeni selviin virheisiin. Toivottavasti niiden analysointi auttaa välttämään samojen virheiden toistamista. Kenties tästä olisi apua muillekin.

Pari vuotta sitten päätin alkaa jahtaamaan jonkin aikaa kytenyttä unelmaa Kalevan kisoista. Sinänsä uskon vieläkin mahdollisuuksiini saada kympin tulosraja juostua, mutta vaadittu kova tasonnosto yhdistettynä tiukkaan aikatauluun aiheutti kovia paineita alkaa harjoitella yhä lujempaa ja enemmän. Nyt kahden vuoden kovan yrittämisen jälkeen lienee jo aika alkaa käyttää vähän enemmän järkeäkin valmentautumisessa ja hyväksyä että kunnon kehittäminen vie aikansa.

Yksi tapa millä ajattelin nostaa tekemisen laatua oli käydä suorassa hapenottokykytestissä mittauttamassa harjoituksissa käytettävät sykerajat. Tuloksista anaerobinen kynnys oli jokseenkin olettamallani tasolla, mutta aerobinen kynnys huomattavasti korkeampi. Sykerajojen hyödyntäminen käytännössä osoittautui kuitenkin ennakoitua vaikeammaksi. Etenkin runsailla harjoitusmäärillä syke ei reagoi kovin nopeasti harjoitustehon muutoksiin ja oli välillä tosi vaikea saada sitä lähellekään anaerobista kynnystä. Vaikka aloin vähitellen tiedostaa ongelman en oikein koskaan onnistunut sitä täysin kiertämään. Suunnittelin harjoituksiin nousevia sykeprofiileja esimerkiksi siten että nostaisin vauhtia kolmen kilometrin välein. Sain näin kitkettyä kaikista pahimmat hyytymiset mutta kisoissa alkoi olla vaikeuksia pitää hyviin tuloksiin  vaadittua tasaisen tappavaa vauhtia yllä.

Edellä mainitut suorituspaineet ja harjoitusten tehojen säädön vaikeudet johtivat todella koviksi ajautuneisiin harjoituksiin. Vetoharjoituksissa oli lähes mahdotonta saada aikaan tavoiteltuja sykkeitä ja juoksin todennäköisesti vetosarjoissa välillä jopa yli maksimaalisen hapenoton tehoilla. Vauhtikestävyysharjoitukset venyivät todella pitkiksi ja kiihtyvällä mallilla alun reippaiden kilometrien jälkeen tavoittelin jopa kymmenen kilometrin kisavauhtia harjoituksen lopussa. Tuohan on siis nopeampaa kuin anaerobinen kynnysvauhti. Treenit olivat jo ennen joulua käytännössä niin kilpailunomaisia että käymissäni testikisoissa oli mahdotonta saada irti sitä lisäpotkua mitä numerolapusta pitäisi tulla. Meno oli koko ajan niin kovaa että tulokset ovatkin lähinnä hiipuneet viimeisen kahden vuoden aikana keskimatkoja lukuunottamatta.

Kuluneista kahdesta vuodesta on jäänyt toivottavasti käteen ainakin kokemusta. Uskon myös että kova harjoittelu ei ole valunut täysin hukkaan. Olen varmasti saanut aikaan fysiologisia muutoksia joiden myötä kehitystä on helpompi saada aikaan harjoittelua järkevöittämällä. Ensimmäisiä merkkejä tästä on ollut jo havaittavissa kun treenit ovat lähteneet käyntiin niin hyvin. Uusien menetelmien todellinen koetus onkin edessä kunhan kilpailutulokset alkavat lähetä ennätystasoa.