Vuoden päätteeksi kävin ensimmäistä kertaa jo perinteeksi asti muodostuneessa Limingan uudenvuodenjuoksussa. Oli oikeastaan jo aikakin. Turhan usein tämä hienosti järjestetty kovatasoinen kisa on jäänyt välistä.
Vireystila ei ollut mitenkään hirveän hyvä ja piti lähteä töistä vähän normaalia aiemmin että ehdin vetää vielä nokoset ennen kisapaikalle lähtöä. Jännittikin aika lailla mutta siitä se sitten pehmeni kun tutut ystävät olivat juttuineen ja vinkeineen paikalla vastaanottamassa. Sen yhteisön merkitystä ei kyllä voi liikaa korostaa.
Lähdettiin liikenteeseen ja mietin että nyt kyllä porukka lähti ylikovaa. Meinasin ihan suorastaan jäädä jalkoihin. Tiesin että kärki varmaan menee omia menojaan mutta kun pitkälti toistakymmentä juoksijaa karkasi välittömästi oletin että selkiä tulee vielä melko monta vastaan kisan edetessä. Pikkuhiljaa saavutinkin juoksijoiden ryhmiä mutta en mitenkään hirveän montaa toiseen kierrokseen mennessä ollut ohittanut.
Olipa kyllä tunnelmallista juosta pimeässä lyhtyjen ja soihtujen valossa ilotulitteiden räiskyessä lakeuksien yllä. Alusta oli pitävä ja reitti selkeä ja hyvä. Eikä tuultakaan ollut riesana.
Toiselle kierrokselle lähdettäessä pääsin Määtän Janin ohi ja Paukkerin Jarkosta vähän myöhemmin. Sitten joku selkä edessä oli vähän sitkeämmin saavutettava. Matkaa oli vielä reilusti jäljellä joten en halunnut alkaa vielä kovin hötkyilemään. Jossain vaiheessa pääsin kaverista ohi mutta en irti. Tyyppi iskeytyi visusti kantaan kiinni ja viimeiselle kilometrille lähtiessä nykäisi vauhtia tai sitten meikäläinen sammahti. Yritin pysyä mukana mutta kaveri onnistui kuitenkin vetämään ehkä parinkymmenen metrin kaulan kunnes matkaa oli jäljellä enää kolmisensataa metriä.
Jostain sain siinä vaiheessa sitten kaivettua kirivaihteen päälle vaikka hetkeä aiemmin tuntui vielä siltä että ei irtoa ei millään. Ajattelin että tuota etumatkaa en saa millään kiinni mutta sama yrittää, mitä se haittaa jos ei onnistu. Täysin yllättäen pääsinkin kaverista ohi ja maaliin edellä. Taisin olla kymmenenneksi nopein ajalla 36'04,9. Kun ensimmäinen kierros oli vienyt aikaa 18'10 niin toinen kierros oli hiukan nopeampi.
Maalissa kättelin kaveria ja kiitin hyvästä kisasta. Sain kyllä kuulla heti että ei hän ottanut tätä ollenkaan tosissaan vaan juoksi vain harjoituksena. Ilmankos ei loppukirissä ollut hankaluuksia mennä kaverista ohi!
torstai 31. joulukuuta 2015
lauantai 26. joulukuuta 2015
Pakkomielteistä joulua
Hesarin juoksublogissa oli joulun alla artikkeli siitä, miten kuntoilu voi riistäytyä pakkomielteiseksi suorittamiseksi jolloin ei pysty rentoutumaan edes joulun pyhinä vaan on karattava juoksulenkeille läheisten vastustuksista huolimatta. Provosoiva kirjoitus herätti monia ajatuksia ja runsasta keskustelua eri puolilla netin juoksuaiheisia keskustelufoorumeita.
Minä puolestani silmäilin jo viime viikolla joulun myötä koittavia ylimääräisiä vapaapäiviä ja harmittelin sitä että treenirytmissä jouluviikolle osuisi kevyt viikko. Tuntui siltä, että runsas palautumiseen käytettävissä oleva aika valuisi hukkaan ilman kunnon treenejä. Juttelin asiasta valmentajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että aina ei tarvi noudattaa samaa rytmitystä härkäpäisesti vaan vaihtelu on hyvästä. Suunnittelimme tähän jouluvapaille tähän asti tiukimman viikon tämän peruskuntokauden aikana. Voipa olla ettei yhtä kovaa viikkoa ole aiemmin tullut tehtyäkään, vaikka kenties määrällisesti joskus on enemmänkin kilometrejä kertynyt.
Kolmannen perättäisen kovan viikon aloitus tuntui aika helpolta ja tiistaina vetoharjoituksessa kulku oli lennokasta ja voimakasta. Tuntui mahtavalta kun kerrankin homma pysyi kunnolla hanskassa ja kiihtyvästä tahdista huolimatta viimeinenkin veto sujui hyvässä kontrollissa ja tekniikka ei sortunut räpistelemiseen edes loppurutistuksessa. Yöllä ei kovin hyvin uni tullut - ihan normaalia kovan harjoituksen jälkeen. Seuraavana aamuna palautteleva pitempi harjoitus kulki myös hyvin. Työpäivän aikana alkoi kuitenkin väsymys tuntua ja kotimatkalla juostu peruskestävyysharjoitus tuntui aika väkinäiseltä. Yö meni pyöriessä, kai siinä muutama tunti untakin tuli.
Aattopäivän aloitin kevyellä harjoituksella joka venähti pari kilometriä suunniteltua pitemmäksi mokattuani reittisuunnittelun. Päivä kului suurimmaksi osaksi syöden ja leväten. Mietin jo iltapäivän harjoituksen väliin jättämistä mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja pitempi vauhtileikittely sujuikin yllättävän hyvin. Loppumatkasta oikean jalan pikkuvarpaaseen tuli kivulias rakko mutta sellaista se on. Yöllä uni tuli hyvin - palautuminen oli siis hyvin käynnissä.
Joulupäivän harjoitus oli koko viikon rajuin ja hirvitti lähteä tekemään minulle pitkää 15 kilometrin reippaasta kovaan vauhtiin kiihtyvää harjoitusta valmiiksi vähän väsyneenä. Huoletti myös miten pahasti rakko vaivaisi juoksua. Päivä valkeni paljastaen todella huonot olosuhteet kovan tuulen puhaltaessa märän jäätikkään päällä. Harjoitus sujui kuitenkin kohtuu hyvin ja olosuhteisiin nähden tyydyttävällä vauhdilla. Parasta oli että jaksoin kovan osuuden loppuun asti hyvällä rennolla askeleella. Loppuvaiheessa lenkkiä oli jo jotain lennokkuuden merkkiäkin kun huomasin miten sain jarrutusta pois askeleesta ja vauhti nykäisi välittömästi napsun kovemmaksi.
Vielä pari harjoitusta on jäljellä mutta näyttää siltä että kyllä tästäkin viikosta selviän. Mahdollisuus levätä todella runsaasti auttaa jaksamaan läpi normaalia kovemmasta määrän annostelusta huolimatta. Minulla on siinä mielessä ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vapaapäivinä treenaamaan että vietän useimmiten aikaa vanhempieni luona ja saan tulla valmiiseen pöytään. Rauhallinen elämäntahti poistaa stressiä ja auttaa rentoutumaan sekä lepäämään. Palautuminen on siis normaalia parempaa.
Mitä pakkomielteiseen ja liian runsaaseen harjoitteluun tulee - mietin joskus sitä miksi se on juuri ulkoilu ja liikunta jossa ajatellaan että nyt menee överiksi? Eikö joskus olisi syytä höllätä kotiaskareista tai työkuormasta jos mitenkään vain mahdollista? Olisiko kuitenkin parempi mennä nukkumaan tuntia aiemmin kuin valvoa telkkarin tai pelien ääressä? Yksin elävänä minun on tietysti helppo huudella kun velvoitteita on vähemmän kuin perheellisillä. Toisaalta kenen tahansa tavoitteellisesti harjoittelevan ohjelmaan kuuluu selvä kovempien ja kevyempien jaksojen rytmitys. Samoin myös kevyemmät harjoitukset ovat osa rutiinia. Levosta ja ravinnosta täytyy myös pitää huolta. Ei sitä kehity jos päivästä toiseen vetää yhä kovempaa rääkkiä ja samaan aikaan laiminlyö palautumista.
Minä puolestani silmäilin jo viime viikolla joulun myötä koittavia ylimääräisiä vapaapäiviä ja harmittelin sitä että treenirytmissä jouluviikolle osuisi kevyt viikko. Tuntui siltä, että runsas palautumiseen käytettävissä oleva aika valuisi hukkaan ilman kunnon treenejä. Juttelin asiasta valmentajan kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että aina ei tarvi noudattaa samaa rytmitystä härkäpäisesti vaan vaihtelu on hyvästä. Suunnittelimme tähän jouluvapaille tähän asti tiukimman viikon tämän peruskuntokauden aikana. Voipa olla ettei yhtä kovaa viikkoa ole aiemmin tullut tehtyäkään, vaikka kenties määrällisesti joskus on enemmänkin kilometrejä kertynyt.
Kolmannen perättäisen kovan viikon aloitus tuntui aika helpolta ja tiistaina vetoharjoituksessa kulku oli lennokasta ja voimakasta. Tuntui mahtavalta kun kerrankin homma pysyi kunnolla hanskassa ja kiihtyvästä tahdista huolimatta viimeinenkin veto sujui hyvässä kontrollissa ja tekniikka ei sortunut räpistelemiseen edes loppurutistuksessa. Yöllä ei kovin hyvin uni tullut - ihan normaalia kovan harjoituksen jälkeen. Seuraavana aamuna palautteleva pitempi harjoitus kulki myös hyvin. Työpäivän aikana alkoi kuitenkin väsymys tuntua ja kotimatkalla juostu peruskestävyysharjoitus tuntui aika väkinäiseltä. Yö meni pyöriessä, kai siinä muutama tunti untakin tuli.
Aattopäivän aloitin kevyellä harjoituksella joka venähti pari kilometriä suunniteltua pitemmäksi mokattuani reittisuunnittelun. Päivä kului suurimmaksi osaksi syöden ja leväten. Mietin jo iltapäivän harjoituksen väliin jättämistä mutta päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan ja pitempi vauhtileikittely sujuikin yllättävän hyvin. Loppumatkasta oikean jalan pikkuvarpaaseen tuli kivulias rakko mutta sellaista se on. Yöllä uni tuli hyvin - palautuminen oli siis hyvin käynnissä.
Joulupäivän harjoitus oli koko viikon rajuin ja hirvitti lähteä tekemään minulle pitkää 15 kilometrin reippaasta kovaan vauhtiin kiihtyvää harjoitusta valmiiksi vähän väsyneenä. Huoletti myös miten pahasti rakko vaivaisi juoksua. Päivä valkeni paljastaen todella huonot olosuhteet kovan tuulen puhaltaessa märän jäätikkään päällä. Harjoitus sujui kuitenkin kohtuu hyvin ja olosuhteisiin nähden tyydyttävällä vauhdilla. Parasta oli että jaksoin kovan osuuden loppuun asti hyvällä rennolla askeleella. Loppuvaiheessa lenkkiä oli jo jotain lennokkuuden merkkiäkin kun huomasin miten sain jarrutusta pois askeleesta ja vauhti nykäisi välittömästi napsun kovemmaksi.
Vielä pari harjoitusta on jäljellä mutta näyttää siltä että kyllä tästäkin viikosta selviän. Mahdollisuus levätä todella runsaasti auttaa jaksamaan läpi normaalia kovemmasta määrän annostelusta huolimatta. Minulla on siinä mielessä ainutlaatuinen mahdollisuus keskittyä vapaapäivinä treenaamaan että vietän useimmiten aikaa vanhempieni luona ja saan tulla valmiiseen pöytään. Rauhallinen elämäntahti poistaa stressiä ja auttaa rentoutumaan sekä lepäämään. Palautuminen on siis normaalia parempaa.
Mitä pakkomielteiseen ja liian runsaaseen harjoitteluun tulee - mietin joskus sitä miksi se on juuri ulkoilu ja liikunta jossa ajatellaan että nyt menee överiksi? Eikö joskus olisi syytä höllätä kotiaskareista tai työkuormasta jos mitenkään vain mahdollista? Olisiko kuitenkin parempi mennä nukkumaan tuntia aiemmin kuin valvoa telkkarin tai pelien ääressä? Yksin elävänä minun on tietysti helppo huudella kun velvoitteita on vähemmän kuin perheellisillä. Toisaalta kenen tahansa tavoitteellisesti harjoittelevan ohjelmaan kuuluu selvä kovempien ja kevyempien jaksojen rytmitys. Samoin myös kevyemmät harjoitukset ovat osa rutiinia. Levosta ja ravinnosta täytyy myös pitää huolta. Ei sitä kehity jos päivästä toiseen vetää yhä kovempaa rääkkiä ja samaan aikaan laiminlyö palautumista.
lauantai 12. joulukuuta 2015
Iin yrityksen testijuoksu 3/2015...2016
Seuraava osakilpailu olikin jo tänään koska kilpailua ei haluta järjestää keskellä joulun pyhiä. Aika raa'alta tuntui lähteä Iihin ajelemaan kun jo aamulenkillä tuntui kroppa aika väsyneeltä. Toissaviikolla juostun tuhannen metrin kisan (2'53,9) jälkeen olen treenannut aika lujaa. Siihen kun vielä yhdistää töissäkäynnin ja treenien aikataulujen aiheuttamat logistiset ongelmat niin kiirettä on pitänyt että olen ehtinyt mm. pestä pyykkiä ja nukkua tarpeeksi.
Osallistujia oli taas hienosti ja luvassa oli hyvää kisailua mm. revanssia viimekertaisesta väännöstä Juha-Matin kanssa. Samuli Huusko oli paikalla ja pitkästä aikaa myös Jani Määttä. Markku myös paikalla mutta tällä kertaa jänistämässä Limingan väkeä 36' aikaan. Samuli kyseli että meinaanko uskaltautua tuohon porukkaan mutta itse olin ajatellut että juoksisin hieman tuota lujempaa.
Lähdössä jäin hieman pussiin ja Juha-Matti lähti latomaan muiden edellä. Minä lähdin perään heti kun lähtöruuhkasta pääsin irtaantumaan. Sain kärjen kiinni tasaisella vedolla ja menin heti ohi kärkipaikalle. Ajattelin että nyt pidän vauhtia sen verran lujana että Juha-Matti tippuisi matkasta.
Parin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin olla vaikeuksia ja vauhti alkoi väkisellä tippumaan. Siinä ensin Samuli meni ohi ja kohta Juha-Matti muiden niittomiesten kanssa. Limingan kilpakumppanit koittasivat tsempata meikäläistä mutta en vain pystynyt lähtemään seuraamaan samaa tahtia. Mietiskelin että kohta sitä porukkaa lappaa lisää ohi. Mieli mustui yhä enemmän ja enemmän.
Kääntöpaikalla pääsin näkemään että Arto Hiltula ja Jarkko Paukkeri tulivat ehkä sadan tai parinsadan metrin päässä. Olin aivan varma että kohta jätkät menee ohi ja mietin että ihan oikein, ei tällaisella juoksulla ansaitse edes viidettä sijaa kisassa. Yritin kuitenkin juosta sen mitä pystyin mutta kyllähän se vauhti hiipui koko ajan hitaasti kunnes tuntui että mennäänkö tässä enää ollenkaan eteenpäin. Jostain syystä vain muita ei alkanut näkymään ja sain löntystellä maaliin viitossijalla.
Olihan surkea juoksu, mutta näitä sattuu. Liian raju aloitus kisassa kostautui nyt todella karulla tavalla. Vaikka sitä miten ajattelee että uskalsinko nyt juosta tarpeeksi lujaa alusta lähtien niin välillä taas saa hyvän opetuksen siitä mitä tapahtuu kun alkuvauhti on kuntotasoon nähden liian kova.
Kisan jälkeen oli ohjelmassa kunnon kuntopiirit kuntosalilla mutta meinattuani lähes nukahtaa rattiin Ouluun päin ajellessa ajelinkin vain kotiin jossa tein lyhyehkön enimmäkseen liikkuvuuteen keskittyvän harjoituksen, söin mahan täyteen ja menin sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.
Osallistujia oli taas hienosti ja luvassa oli hyvää kisailua mm. revanssia viimekertaisesta väännöstä Juha-Matin kanssa. Samuli Huusko oli paikalla ja pitkästä aikaa myös Jani Määttä. Markku myös paikalla mutta tällä kertaa jänistämässä Limingan väkeä 36' aikaan. Samuli kyseli että meinaanko uskaltautua tuohon porukkaan mutta itse olin ajatellut että juoksisin hieman tuota lujempaa.
Lähdössä jäin hieman pussiin ja Juha-Matti lähti latomaan muiden edellä. Minä lähdin perään heti kun lähtöruuhkasta pääsin irtaantumaan. Sain kärjen kiinni tasaisella vedolla ja menin heti ohi kärkipaikalle. Ajattelin että nyt pidän vauhtia sen verran lujana että Juha-Matti tippuisi matkasta.
Parin kilometrin jälkeen alkoi kuitenkin olla vaikeuksia ja vauhti alkoi väkisellä tippumaan. Siinä ensin Samuli meni ohi ja kohta Juha-Matti muiden niittomiesten kanssa. Limingan kilpakumppanit koittasivat tsempata meikäläistä mutta en vain pystynyt lähtemään seuraamaan samaa tahtia. Mietiskelin että kohta sitä porukkaa lappaa lisää ohi. Mieli mustui yhä enemmän ja enemmän.
Kääntöpaikalla pääsin näkemään että Arto Hiltula ja Jarkko Paukkeri tulivat ehkä sadan tai parinsadan metrin päässä. Olin aivan varma että kohta jätkät menee ohi ja mietin että ihan oikein, ei tällaisella juoksulla ansaitse edes viidettä sijaa kisassa. Yritin kuitenkin juosta sen mitä pystyin mutta kyllähän se vauhti hiipui koko ajan hitaasti kunnes tuntui että mennäänkö tässä enää ollenkaan eteenpäin. Jostain syystä vain muita ei alkanut näkymään ja sain löntystellä maaliin viitossijalla.
Olihan surkea juoksu, mutta näitä sattuu. Liian raju aloitus kisassa kostautui nyt todella karulla tavalla. Vaikka sitä miten ajattelee että uskalsinko nyt juosta tarpeeksi lujaa alusta lähtien niin välillä taas saa hyvän opetuksen siitä mitä tapahtuu kun alkuvauhti on kuntotasoon nähden liian kova.
Kisan jälkeen oli ohjelmassa kunnon kuntopiirit kuntosalilla mutta meinattuani lähes nukahtaa rattiin Ouluun päin ajellessa ajelinkin vain kotiin jossa tein lyhyehkön enimmäkseen liikkuvuuteen keskittyvän harjoituksen, söin mahan täyteen ja menin sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Iin yrityksen testijuoksu 2/2015...2016
Maa oli valkeana kun aamulla vääntäydyin pienelle kisaan valmistavalle verkkalenkille. Pientä liukkauttakin oli loppumatkasta joten kisakassiin tuli mukaan myös nastalenkkarit. Lunta tuli vain lisää kun ajelin vanhempieni luo aamupalalle Kaakkuriin josta lähdettiin yhdessä kisapaikalle. Kisapaikalla oli kuitenkin lähestulkoon ihanteelliset talvijuoksuolosuhteet. Pari astetta pakkasta, lähes tuuleton keli ja pieni pehmentävä lumikerros joka ei ollut tamppautunut liukkaaksi. Nastarit jäivät siis laukun pohjalle kuitenkin.
Lähtökomennosta läksittiin aika lujaa liikenteeseen ja meinasin oikeastaan jäädä suorastaan jalkoihin alkukiihdytyksessä. Markku karkasi jo tässä vaiheessa sellaista kyytiä että enpä tuota uskaltanut lähteä haastamaan. Ei sillä että kukaan muukaan olisi lähtenyt siihen ralliin. Meikäläisen paikka löytyi kakkosryhmän kärjestä ja perässä kuulosti olevan ainakin pari juoksijaa. Armottomasti sieltä hiillostettiin mutta ei ollut vetohommiin letkan kärkeen haluja.
Yritin hivuttaa vauhtia vähän kovemmaksi, mutta todennäköisesti siinä kolmannen ja neljännen kilometrin pienien nousujen aikana korkeintaan sain pidettyä vauhtia tasaisena. Kyllähän siinä oma hommansa oli koittaa latoa ettei vauhti pääse hyytymään. Kääntöpaikalla pääsin näkemään ketä siellä takana tulee: Juha-Matti ja Samuli. Ei noita kavereita hevin pudoteta kyydistä.
Käännyin tahallaan sen verran hitaasti että en päädy etummaiseksi. Kärkipaikan otti Juha-Matti joka vetikin välittömästi vauhtia kovemmaksi. Siinä kohtaa piti kaivaa rohkeutta lähteä perään vaikka tuntui että olisi se aiempikin kyyti riittänyt. Samulilla teki vissiin hallaa tuo kääntymisen aiheuttama rytminvaihdos yhdistettynä nykäisyyn. Joka tapauksessa alkoi näyttää että kakkossija ratkaistaan minun ja Juha-Matin kesken.
Olin siinä Juha-Matin takana vajaan kilometrin ajan ja sain siinä sen verran voimia kerättyä että meno alkoi tuntua taas rennommalta joten ohitin ja yritin pikkuisen vielä kiriäkin vauhtia että ei tarvi loppukirissä selvitellä sijoituksia. Omat nykäisy-yritykset jäivät varmaan enemmänkin sinne tunnetasolle mutta vauhti ei sakannutkaan. Juha-Matti vaan ei suostunut putoamaan kyydistä millään.
Mietin siinä että voisiko tästä millään verukkeella höllätä ettei tarvitsisi kärsiä enempää. Kilpajuoksussa meikäläisen ehkä pahin vastustaja on juuri tuo kivun pelko. Kenellekään juoksijalle häviäminen ei ota päähän yhtä paljon kuin näille tunteille ja ajatuksille kärsitty tappio.
Näissä mietteissä ehkä seitsemännen kilometrin loppupuolella takaa kuului pari sen kuuloista korskahdusta että tuumin olevan hetki lyödä löylyä. Tuosta en mitään räjähtävää vauhdinnostoa pystynyt tekemään mutta koitin hilata vauhtia raaemmaksi maalin lähestyessä. Viimeisen kilometritolpan kohdalla tajusin että tästä pystyy vielä kirimään lisää ihan reilustikin ja pistin toimeksi. Enää muutama surkea minuutti jäljellä. Juha-Matin jalkojen ja hengityksen ääni katosivat takaa ja minä juoksin vauhtia yhä voimien mukaan kirien maaliin ajassa 35'46. Eroa oli loppujenlopuksi vain 12 sekuntia eli vajaa 50 metriä joten kirin ylläpito kannatti.
Loppumatkasta hymyilytti kun kisan voittanut Nikkasen Markku tuli vastaan ja oli lähtenyt jo toiselle kierrokselle. Alle 34' juostun kympin jälkeen vielä toinen heti perään alle 40'.
Lähtökomennosta läksittiin aika lujaa liikenteeseen ja meinasin oikeastaan jäädä suorastaan jalkoihin alkukiihdytyksessä. Markku karkasi jo tässä vaiheessa sellaista kyytiä että enpä tuota uskaltanut lähteä haastamaan. Ei sillä että kukaan muukaan olisi lähtenyt siihen ralliin. Meikäläisen paikka löytyi kakkosryhmän kärjestä ja perässä kuulosti olevan ainakin pari juoksijaa. Armottomasti sieltä hiillostettiin mutta ei ollut vetohommiin letkan kärkeen haluja.
Yritin hivuttaa vauhtia vähän kovemmaksi, mutta todennäköisesti siinä kolmannen ja neljännen kilometrin pienien nousujen aikana korkeintaan sain pidettyä vauhtia tasaisena. Kyllähän siinä oma hommansa oli koittaa latoa ettei vauhti pääse hyytymään. Kääntöpaikalla pääsin näkemään ketä siellä takana tulee: Juha-Matti ja Samuli. Ei noita kavereita hevin pudoteta kyydistä.
Käännyin tahallaan sen verran hitaasti että en päädy etummaiseksi. Kärkipaikan otti Juha-Matti joka vetikin välittömästi vauhtia kovemmaksi. Siinä kohtaa piti kaivaa rohkeutta lähteä perään vaikka tuntui että olisi se aiempikin kyyti riittänyt. Samulilla teki vissiin hallaa tuo kääntymisen aiheuttama rytminvaihdos yhdistettynä nykäisyyn. Joka tapauksessa alkoi näyttää että kakkossija ratkaistaan minun ja Juha-Matin kesken.
Olin siinä Juha-Matin takana vajaan kilometrin ajan ja sain siinä sen verran voimia kerättyä että meno alkoi tuntua taas rennommalta joten ohitin ja yritin pikkuisen vielä kiriäkin vauhtia että ei tarvi loppukirissä selvitellä sijoituksia. Omat nykäisy-yritykset jäivät varmaan enemmänkin sinne tunnetasolle mutta vauhti ei sakannutkaan. Juha-Matti vaan ei suostunut putoamaan kyydistä millään.
Mietin siinä että voisiko tästä millään verukkeella höllätä ettei tarvitsisi kärsiä enempää. Kilpajuoksussa meikäläisen ehkä pahin vastustaja on juuri tuo kivun pelko. Kenellekään juoksijalle häviäminen ei ota päähän yhtä paljon kuin näille tunteille ja ajatuksille kärsitty tappio.
Näissä mietteissä ehkä seitsemännen kilometrin loppupuolella takaa kuului pari sen kuuloista korskahdusta että tuumin olevan hetki lyödä löylyä. Tuosta en mitään räjähtävää vauhdinnostoa pystynyt tekemään mutta koitin hilata vauhtia raaemmaksi maalin lähestyessä. Viimeisen kilometritolpan kohdalla tajusin että tästä pystyy vielä kirimään lisää ihan reilustikin ja pistin toimeksi. Enää muutama surkea minuutti jäljellä. Juha-Matin jalkojen ja hengityksen ääni katosivat takaa ja minä juoksin vauhtia yhä voimien mukaan kirien maaliin ajassa 35'46. Eroa oli loppujenlopuksi vain 12 sekuntia eli vajaa 50 metriä joten kirin ylläpito kannatti.
Loppumatkasta hymyilytti kun kisan voittanut Nikkasen Markku tuli vastaan ja oli lähtenyt jo toiselle kierrokselle. Alle 34' juostun kympin jälkeen vielä toinen heti perään alle 40'.
torstai 5. marraskuuta 2015
Peruskestävyysharjoittelua
Olen aloittanut peruskuntokauden melkoisella rytinällä. Juoksen nyt rytmityksellä jossa kahta kovaa viikkoa seuraa aina yksi kevyt viikko. Tämä viikko on se toinen kova viikko. Viimeisen kymmenen päivän aikana juoksua on kertynyt parisataa kilometriä ja alkaahan tuo kieltämättä tuntua. Yhä useampana päivänä aamulenkin ja työpäivän jälkeen juoksen iltapäivälenkin, syön päivällisen, otan nokoset, syön iltapalan ja nukun aamuun asti. Näin ehdin palautua sen verran hyvin että viikossa mahtuu tekemään kaksi kovavauhtista harjoitusta ja yhden pitkän. Kovien harjoitusten yhteydessä on aina alkuverryttelyn aikana koordinaatioita ja välittömästi juoksun jälkeen on aina kuntopiiri tai punttitreeni. Jakauma kovien viikon aikana on suurinpiirtein 15 % kovavauhtista juoksua, 35 % peruskestävyysjuoksua lähellä aerobista kynnystä ja loput 50 % kevyttä juoksua.
Juoksin alkuperäisen suunnitelman sijaan sitten lisää peruskestävyysjuoksua ja kotimatkalla huomasin että tie oli paikoin liukas. Nyt pitää olla tosi tarkkana että ei pääse uusiutumaan toissa kauden plantaarifaskiitti.
Tänään oli tarkoitus käydä virkistävänä kokeiluna juoksemassa Ouluhallilla tonnivitosen kisa. Jo aamulla olo tuntui kuitenkin hyvin väsyneeltä eikä olo juuri kohentunut lounaaseen mennessä joten päätin jättää kisailut sikseen. Kisa olisi ylimääräisen rasituksen lisäksi myös vienyt seuraavan yön unet. Tokihan tämä saa miettimään että tuleeko tässä nössöiltyä liikaa kun kesken kaiken raakkaan ohjelmaa kevyemmäksi. Mielestäni tässä tilanteessa oli kuitenkin parempi nöyrtyä ja niellä ylpeyteni. Olin laatinut tälle viikolle tämän hetken kunnolle hiukan liian vaativan ohjelman.
Juoksin alkuperäisen suunnitelman sijaan sitten lisää peruskestävyysjuoksua ja kotimatkalla huomasin että tie oli paikoin liukas. Nyt pitää olla tosi tarkkana että ei pääse uusiutumaan toissa kauden plantaarifaskiitti.
Tulevalla viikolla pääsenkin sitten vähän keventelemään. Harjoitusmäärä tippuu ja korvaan osan juoksulenkeistä palauttavalla vesiliikunnalla ja pyöräilyllä. Olen myös suunnitellut siihen jotain sosiaalista kanssakäymistä jota näillä kovilla viikoilla en kyllä jaksa juuri yhtään.
Toisaalta kaiken raskaan treenin ja väsymyksen keskellä on ollut mahtavaa huomata että askel alkaa rullata yhä paremmin ja kovavauhtiset treenit ovat sujuneet kuitenkin vähintään yhtä hyvin tai paremmin kuin kilpailukauden loppuvaiheessa.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Iin yrityksen testijuoksu 1/2015...2016
Pari viikkoa peruskuntotreeniä takana ja tämän viikon tuli olla kolmas ja kevyt viikko. Juuri sopivasti osui lauantaille ensimmäinen testijuoksu Iin yrityksen mainiosta talvijuoksusarjasta. Aivan liian harvoin tulee tuolla käytyä siihen nähden miten mahtava tapahtuma on kyseessä. Sitä voi kyllä lämpimästi suositella kaikille alueen juoksun harrastajille ja miksei kauempaakin tuleville.
Hölkkäsin alkuun 4 kilometriä Jounin ja Markun kanssa. Sitten tein parit koordinaatiot ja kiihdytykset. Oli sen verran kolea ilma että en enää tarjennut juosta hihattomassa paidassa vaan piti laittaa pitkähihaista alle. Shortseissa oli kuitenkin aivan hyvä.
Matkaan lähdettiin siten että reittiennätystä jahtaamaan lähtenyt Vattulaisen Arttu pinkoi meitä karkuun ja Jouni lähti seuraamaan. Minä ja Markku jäätiin kakkosryhmäksi nakuttelemaan. Ensimmäisen kilometrin jälkeen Jouni antoi periksi Artun huimasta vauhdista. Minä yritin vähän tempoa mutta lopulta kolmannella kilometrillä Markku alkoi tehdä kaulaa.
Kääntöpaikalla kuulin että minun aika oli 17'40 mikä on tietty ihan kohtalaista vauhtia kun edellinen 5000 m ratakisa vei 17'25. Kuudennella kilometrillä sain jo jonkunlaista kympin kisaan soveltuvaa hurmostakin päälle. Jotenkin pääsin tietynlaisesta velttoudesta yli ja pystyin menemään sinne epämukavuusalueelle. Vaikka muita ei ollut kisan kannalta lähettyvillä niin edestakaisella reitillä juostavana juuri tuossa kuudennen ja seitsemännen kilometrin kohdalla vastaan tuli paljon tuttuja ja tuntemattomia juoksijoita joilta sain voimaa vääntää.
Viimeisellä kilsalla koitin puristaa mutta lopulta maalisuorallakin vielä irtosi ihan selkeä nosto joten aikaisemminkin olisi voinut aloittaa. Omassa kellossa aika 35'22 josta matemaattisemmat lukijat ovatkin jo päätelleet että kisa tuli juostua hyvin tasavauhtisesti ja tiukentuva tuntuma johtui vain matkalla kertyneestä rasituksesta. Se on kuitenkin ihan hyvän tuntoinen tulos tähän palaan ja muistuupa mieleen että edellinen juoksu täällä taisi viedä minulta noin 43'. Se oli elämäni ensimmäinen juoksukisa aikanaan kaudella 2008.
Verryttelin loppuun vielä nelisen kilometriä kavereiden ja vähän uusienkin tuttujen kanssa höpötellen. Lopuksi ajelin Ouluun kuntosalille jossa sain aikaiseksi vain pikkuisen surkeaa nyhjäystä punttien parissa. Saunan, päivällisen ja nokkaunien jälkeen paikat onkin ihanan kipeät. Piti nousta laittamaan pyykkejä ja se tuntui kyllä vaativan paljon kovempaa puristusta mitä nuo viimeiset kilometrit.
Hölkkäsin alkuun 4 kilometriä Jounin ja Markun kanssa. Sitten tein parit koordinaatiot ja kiihdytykset. Oli sen verran kolea ilma että en enää tarjennut juosta hihattomassa paidassa vaan piti laittaa pitkähihaista alle. Shortseissa oli kuitenkin aivan hyvä.
Matkaan lähdettiin siten että reittiennätystä jahtaamaan lähtenyt Vattulaisen Arttu pinkoi meitä karkuun ja Jouni lähti seuraamaan. Minä ja Markku jäätiin kakkosryhmäksi nakuttelemaan. Ensimmäisen kilometrin jälkeen Jouni antoi periksi Artun huimasta vauhdista. Minä yritin vähän tempoa mutta lopulta kolmannella kilometrillä Markku alkoi tehdä kaulaa.
Kääntöpaikalla kuulin että minun aika oli 17'40 mikä on tietty ihan kohtalaista vauhtia kun edellinen 5000 m ratakisa vei 17'25. Kuudennella kilometrillä sain jo jonkunlaista kympin kisaan soveltuvaa hurmostakin päälle. Jotenkin pääsin tietynlaisesta velttoudesta yli ja pystyin menemään sinne epämukavuusalueelle. Vaikka muita ei ollut kisan kannalta lähettyvillä niin edestakaisella reitillä juostavana juuri tuossa kuudennen ja seitsemännen kilometrin kohdalla vastaan tuli paljon tuttuja ja tuntemattomia juoksijoita joilta sain voimaa vääntää.
Viimeisellä kilsalla koitin puristaa mutta lopulta maalisuorallakin vielä irtosi ihan selkeä nosto joten aikaisemminkin olisi voinut aloittaa. Omassa kellossa aika 35'22 josta matemaattisemmat lukijat ovatkin jo päätelleet että kisa tuli juostua hyvin tasavauhtisesti ja tiukentuva tuntuma johtui vain matkalla kertyneestä rasituksesta. Se on kuitenkin ihan hyvän tuntoinen tulos tähän palaan ja muistuupa mieleen että edellinen juoksu täällä taisi viedä minulta noin 43'. Se oli elämäni ensimmäinen juoksukisa aikanaan kaudella 2008.
Verryttelin loppuun vielä nelisen kilometriä kavereiden ja vähän uusienkin tuttujen kanssa höpötellen. Lopuksi ajelin Ouluun kuntosalille jossa sain aikaiseksi vain pikkuisen surkeaa nyhjäystä punttien parissa. Saunan, päivällisen ja nokkaunien jälkeen paikat onkin ihanan kipeät. Piti nousta laittamaan pyykkejä ja se tuntui kyllä vaativan paljon kovempaa puristusta mitä nuo viimeiset kilometrit.
torstai 1. lokakuuta 2015
Kausi vaihtuu
Kausi 2015 on päättynyt. Kausi 2015 on päättynyt. Kausi 2016 alkaa. Kausi 2016 alkaa. Kausi 2015 on päättynyt...
Kauden 2015 tavoitteena oli ensimmäistä kertaa nostaa tasoa niin paljon, että pystyisin juoksemaan Kalevan kisojen tulosrajan 10 000 metrin juoksuun. Ajattelin, että edelliskauden 33'37 ennätyksestä olisi mahdollisuudet parantaa vaadittavaan 32'10 alitukseen. Kaiken lisäksi kauden mittaan selvisi että 33' alitus olisi riittänyt osallistumiseen, joten eihän tuo aivan täyttä haihattelua ollut.
Talviharjoittelu nosti mukavasti peruskuntoa, mutta jo hallikaudella alkoi tulla ensimmäisiä huonoja merkkejä. Keskimatkat eivät irronneet sellaista vauhtia että olisi lupa odotella tulosparannusta pitemmilläkään matkoilla. Lankesin siinä sitten harjoitussuunnitelman rukkaamiseen kesken kaiken ja yritin parantaa keskimatkojen tulosta keventelyillä ja kovilla vedoilla. Tuloksena oli sekunnin ennätysparannus 1500 metrillä aikuisurheilun SM-halleissa.
Kevään mittaan huonosti menneet tasavauhtiset kovat saivat päässä jyskyttämään ajatuksen että ei tämä nyt onnistu. SM-maantien 1:16'21 puolimaratonaika hyytyvänä juoksuna antoi kuitenkin uusia toiveita koska ajattelin, että paremmalla vauhdinjaolla olisin pystynyt parempaan aikaan. SM-maastojen pitkä matka jäi mieleen lämpimänä muistona raastamisesta pitkin Imatran kankaita.
Ensimmäiset kymmenen kilometrin kisat kevään lopuilla 34' tienoille alkoivat sinetöidä tilannetta. En ehtisi nostamaan tasoa kesän mittaan paria minuuttia. Kisa toisensa jälkeen tuotti pettymyksiä lukuunottamatta yhtä 800 metrin kisaa jossa roima ennätysparannus päälle 2'20 ajoista 2'12 tienoille. Rämpiminen jatkui aina elokuuhun asti jolloin juoksin jo 5000 metrilläkin enää 17'25.
Mitä sitten tuleva kausi tuo tullessaan? Pystynkö kääntämään kunnon takaisin nousuun? Tuoko taustajoukkojen vahvistus valmennusosastolla lisää vauhtia juoksuun? Onnistunko välttämään rasitusvammat ja ylilyönnit harjoittelussa? Hyppää mukaan niin otetaan selvää.
Kauden 2015 tavoitteena oli ensimmäistä kertaa nostaa tasoa niin paljon, että pystyisin juoksemaan Kalevan kisojen tulosrajan 10 000 metrin juoksuun. Ajattelin, että edelliskauden 33'37 ennätyksestä olisi mahdollisuudet parantaa vaadittavaan 32'10 alitukseen. Kaiken lisäksi kauden mittaan selvisi että 33' alitus olisi riittänyt osallistumiseen, joten eihän tuo aivan täyttä haihattelua ollut.
Talviharjoittelu nosti mukavasti peruskuntoa, mutta jo hallikaudella alkoi tulla ensimmäisiä huonoja merkkejä. Keskimatkat eivät irronneet sellaista vauhtia että olisi lupa odotella tulosparannusta pitemmilläkään matkoilla. Lankesin siinä sitten harjoitussuunnitelman rukkaamiseen kesken kaiken ja yritin parantaa keskimatkojen tulosta keventelyillä ja kovilla vedoilla. Tuloksena oli sekunnin ennätysparannus 1500 metrillä aikuisurheilun SM-halleissa.
Kevään mittaan huonosti menneet tasavauhtiset kovat saivat päässä jyskyttämään ajatuksen että ei tämä nyt onnistu. SM-maantien 1:16'21 puolimaratonaika hyytyvänä juoksuna antoi kuitenkin uusia toiveita koska ajattelin, että paremmalla vauhdinjaolla olisin pystynyt parempaan aikaan. SM-maastojen pitkä matka jäi mieleen lämpimänä muistona raastamisesta pitkin Imatran kankaita.
Ensimmäiset kymmenen kilometrin kisat kevään lopuilla 34' tienoille alkoivat sinetöidä tilannetta. En ehtisi nostamaan tasoa kesän mittaan paria minuuttia. Kisa toisensa jälkeen tuotti pettymyksiä lukuunottamatta yhtä 800 metrin kisaa jossa roima ennätysparannus päälle 2'20 ajoista 2'12 tienoille. Rämpiminen jatkui aina elokuuhun asti jolloin juoksin jo 5000 metrilläkin enää 17'25.
Mitä sitten tuleva kausi tuo tullessaan? Pystynkö kääntämään kunnon takaisin nousuun? Tuoko taustajoukkojen vahvistus valmennusosastolla lisää vauhtia juoksuun? Onnistunko välttämään rasitusvammat ja ylilyönnit harjoittelussa? Hyppää mukaan niin otetaan selvää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)